Slayerin Tom Araya ja Jeff Hanneman tapasivat viettää villiä elämää huumeiden parissa: thrash-legendan keulakuva muistelee menneitä tuoreessa haastattelussa

Slayer – Tuska 2019.

Thrash metallin pitkäaikainen – jo ansaitulle eläkkeelle painunut – legenda Slayer on nähnyt jos jonkinlaista uransa aikana. Tästä hyvänä esimerkkinä on bändin keulakuvan, Tom Arayan, tuore haastattelu Metal Hammer -julkaisussa, jossa mies muistelee jäsenten paikoitellen villiäkin elämää.

Haastattelija kysäisee Arayalta hieman hänen ja bändin edesmenneen kitaristin, Jeff Hannemanin, huumeiden käytöstä. Araya muisteleekin miesten käyttäneen kokaiinia ahkerasti.

”Kyllä, meillä oli tapana käyttää sitä [kokaiinia] kaiken aikaa. Lopetimme sen kuitenkin siinä vaiheessa, kun teimme ’South Of Heavenia’ – tai ainakin niihin aikoihin. Se oli melko tyhmää… tai oikeastaan täysin tyhmää. Me vain katsoimme toisiamme eräänä päivänä ja totesimme väsyneinä, että emme voi enää jatkaa sen paskan käyttämistä. Joten me kaksi vannoimme valan, että lopetamme.”

Tämän jälkeen haastattelija kysäisee mieheltä ”Hell Awaits” -albumin kansilehdestä löytyvästä bändikuvasta, jossa näkyy selvästi pulveriviiva pöydällä. Tämän Arya tosin kiistää olleen huumausainetta, ja siirtyy kertomaan bändin ensimmäisestä kiertueesta Euroopassa.

”Se on suolaa! Se on pitkä viiva suolaa. Kuva oli otettu Kanadassa. Teimme monia asioita vitsillä, erityisesti juuri tuollaisia asioita, joiden kohdalla ihmiset sanoisivat kuvan katsottuaan, että ’hyvä luoja! Voi ei! Tuo on totta!’ Muistan ensimmäisen kerran, kun soitimme Euroopassa. Viimeinen konserttimme tuolla ensimmäisellä Euroopan-kiertueella oli tarkoitus tapahtua Rotterdamissa, jossain Hollannissa. Sitä keikkaa oli siirretty jo kolme kertaa, joten ajattelimme, että ketään ei tulisi paikalle. Kun saavuimme keikkapaikalle, se oli vain pieni halli. Jonkinlainen monitoimitalo tai jotain, en ole varma.

Muistan katselleeni paikkaa ja miettineeni, että ’tiedättekös, tänne ei tule vittu kukaan.’ Joten me joimme itsemme täysin känniin! Olimme niin humalassa ja mietimme, että ’eivät ne tule paikalle, vedetään perseet. Tänne pääseminenkin vei ikuisuuden, ei kukaan muu tule.’ Mutta lopulta paikka oli täynnä. Täynnä! Jostain syystä keikka sujui ihan hyvin, mutta katsoimme keikan jälkeen toisiamme ja sanoimme, että ’ei tehdä enää ikinä noin. Ei enää perseilyä tai kännäilyä ennen keikkaa.’ Mietimme jälkeenpäin, miten tyhmää se oli. Olimme ilmeisesti tarpeeksi fiksuja miettiäksemme, mitä oli tullut tehtyä – ja muuttaaksemme tapojamme.”

 

Kommentoi julkaisua