Sleepin Helsingin keikka oli lähes hengellinen kokemus

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 25.4.2019

Puntteja tutisuttavan stoner-orgasmin saavuttaakseen on koettava Sleep livenä. Suomessa tämän stoner metalin legendayhtyeen esiintymisestä päästiin nauttimaan vasta toistamiseen, vaikka sen perustaminen tapahtui jo 30 vuotta sitten, ja tälläkin erää se on ollut toiminnassa jo vuodesta 2009. Edellisen ja ensimmäisen kerran Sleep esiintyi Suomessa vuonna 2012 Helsingin Tavastialla. Nyt keikkapaikaksi valikoitui The Circus, jonka kapasiteetti täyttyi viimeistä lippua myöten. Keikan lämmitteli kotimainen psykejumituspoppoo Pharaoh Overlord, jonka keikan valitettavasti missasin aikataulu- ja päiväuniteknisistä syistä johtuen.

Sleep luottaa pitkän tauon jälkeen tekemäänsä uuteen musiikkiin. Kitaristi Matt Pike ja basisti-laulaja Al Cisneros ovat olleet tuotteliaita muiden yhtyeidensä kanssa, mutta viime vuonna julkaistu ”The Sciences” oli ensimmäinen uudesta musiikista koostunut Sleep-albumi kahteen vuosikymmeneen. Muutamaa vuotta aiemmin julkaistulla ”The Clarity” -singlellä yhtye esitteli kehittynyttä tyyliään, joka on silti tunnistettavaa Sleepiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helsingin keikan alkuun kuultiin toistaiseksi uusin kappale, lähes 17-minuuttinen ”Leagues Beneath”. Rauhallinen riffifiilistely ja vyöryen raskaaksi kasvanut tunnelma siivittivät tietä uuden levyn ”Marijuanaut’s Themeen”, joka nosti kierroksia vähintään yhtä säväyttävästi kuin levylläkin. Heti perään kuultiin klassikkokappale ”Holy Mountain”. Tällöin kiteytyi yhteys vanhan ja uuden Sleepin välillä. Kaikki julkaisut ovat osa samaa kehityskaarta, joka on kulkenut systemaattisesti eteenpäin jokaisen uutta musiikkia tarjonneen julkaisun myötä. Vanhoja kappaleita kuultiin tällä keikalla muistutuksenomaisesti vain pari. Uusi musiikki kantoi keikan vetovoimaa lähes omillaan ja piti sen kiinnostavana koko mitaltaan. Sleepin ei tarvitse ratsastaa pelkästään vanhoilla saavutuksillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sleepin lavaesiintyminen oli melko minimaalista. Lavalla ei tapahtunut soittamisen ja musiikin hengittämisen lisäksi juuri mitään, mutta sille ei mitä ilmeisimmin ollut tarvettakaan. Musiikki puhui puolestaan, ja huomio kiinnittyi yksinkertaisuudessaan nerokkaiden riffien voimaan, tavanomaisia kaavoja rikkoviin kappalerakenteisiin ja sulavaan yhteissoittoon, josta musiikki sai suuren osan energiastaan. Keikan sounditkin olivat kohdallaan jopa paljon parjatussa Circuksessa. Kaikki kuului selkeästi ja tarpeeksi suurella voimakkuudella aivan yleisön perälle saakka. Soittimien antama ääni tuntui luissa asti ja värisytti koko kehoa.

Sleepin keikka oli lähes hengellinen kokemus. Keikalla saattoi tuntea olevansa yhtä musiikin kanssa ja poistuvansa hetkeksi tästä todellisuudesta jonnekkin aivan muualle. Valtavan innokkaan fanilauman ihailema yhtye ei ole myynyt itseään tai luistanut laadusta tekemisissään. Sleep antaa kaikkensa niin tehdessään uutta musiikkia kuin esiintyessäänkin ja sen rajoja rikkova luovuus vain voimistuu ajan kuluessa. Moni bändi soittaa hyviä keikkoja, mutta ne menevät vain harvoin näin syvälle ihon alle. Sleep on todellakin ainutlaatuinen bändi, jonka keikat ovat ainutlaatuisia kokemuksia. Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa yhtä kauan!

Settilista:
1. Leagues Beneath
2. Marijuanaut’s Theme
3. Holy Mountain
4. The Clarity
5. Sonic Titan
6. Giza Butler
7. The Botanist
8. Dragonaut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuvat: Tomi Vesaharju

Luetuimmat

Uusimmat