Slipknot – .5: The Gray Chapter

On kulunut kuusi vuotta siitä, kun iowalainen metallijyrä Slipknot julkaisi viimeisimmän albuminsa, ja nyt olisi seuraavan teoksen aika. Yhtye on viime vuosien aikana kokenut kovia, mm. yhtyeen basisti Paul Grayn kuoltua vuonna 2010. Varmasti jokaista fania kolautti myös uutinen siitä, että yhtyeen pitkäaikainen rumpali Joey Jordison päätti poistua bändin riveistä ja keskittyä omiin projekteihinsa. Kaikesta huolimatta yhtye kuitenkin lupaa synkempää menoa ja paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, joten ”Gray Chapter” pyörimään.

Levy pyörähtää käyntiin Slipknotille tutulla nostatuksella, josta päräytetään käyntiin ensimmäinen varsinainen kappale ”Sarcastrophe”, josta se mylly sitten alkaa. Tätä seuraa samaa tasoa edustava raita ”AOV”. Kappaleiden soitannosta erottaa heti selkeästi, että paluuta vanhojen levyjen meininkiin yritetään kovasti, mutta valitettavasti niistä puuttuu jotain. On vaikea selittää, mikä biiseissä mättää, mutta välillä soitanta kuulostaa erittäin luontevalta ja välillä siltä, että ”yritetään nyt väkisin keksiä jotain sekavia kuvioita, jotka kuulostavat meiltä”. Osa haukuista menee myös laulaja Corey Taylorille, jonka huutokarjuminen kuulostaa välillä siltä, että mies ei oikeasti saisi happea ja ääntä joudutaan puskemaan väkisin pihalle keuhkoista. ”AOV”-kappale edustaa kuitenkin Corey Taylorin parempaa puolta eli puhdasta laulu. Miehellä on edelleen tänä päivänä yksi maailman miellyttävimmistä lauluäänistä, joka sopii niin hitaaseen kuin raskaaseenkin mättämiseen. Siittä erittäin isot bonukset.

Taylorin melodiset luritukset pääsevät vauhtiin myös seuraavassa kappaleessa ”The Devil In I”, jonka yhtye julkaisi levyn toisena sinkkuna. Tämä kappale onnistuu jakamaan fanit kahtia. Toinen puolisko tykkää tästä pienestä Stone Sourin tyylisestä mättämisestä, jota taas vanhat ’Knotin fanit hylkivät ja toteavat: ”Levy on ihan paska, koska tämä kappale on paska.” Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä on erittäin hyvää vaihtelua yhtyeelle, joka uskaltaa välillä tehdä jotain muutakin kuin sitä samaa levystä toiseen.

Lähestytään levyn puoliväliä, ja meininki vähän latistuu. Seuraavat kappaleet tarjoavatkin oikein urakalla melodisempaa rallatusta, jota moni tulee varmasti vihaamaan, mutta moni myös rakastamaan. Kappaleet on kuitenkin onnistuttu toteuttamaan sellaisella luonteella, että ne vain toimivat. Verrattuna levyn ensimmäisiin kappaleisiin eritoten raidat ”Goodbye” ja ”Killpop” on toteutettu niin suurella luonteella, että niitä ei ole tarvinnut väkisin miettiä vaan ne ovat vain kummunneet jostain syvältä nauhalle.

Mutta melodiahempeilyyn saadaan viimeinkin loppu, kun levyn kolmanneksi viimeinen kappale ”Cluster” räjähtää käyntiin. Ja jumalauta se räjähtää! Tässä on sitä Slipknotia, jota monet fanit varmasti ovat kaivanneet ja joka tulee sydämestä asti. Samaan kastiin menee myös levyn viimeisin kappale ”The Negative One”, joka edustaa erittäin kovalla sykkeellä vanhempaa tuotantoa.

Kiteytettynä kyseessä on maskipäiseltä poppoolta tasavarma suoritus, josta löytyy jokaiselle jotakin. Suurimmat miinukset tulevat yksinkertaisesti biisien järjestyksestä. Alkupäästä löytyy hieman rauhallisempaa metallia, josta siirrytään oikein rauhalliseen ja palataan sitten aivan helvetilliseen menoon. Tällä ei nyt tietenkään ole biisien paremmuuden kannalta kauheasti merkitystä, mutta pieni sekoitus ei olisi ollut pahitteeksi.

”The Gray Chapter” on levy, josta löytyy varmasti jokaiselle Slipknotin fanille jotakin. Levyltä löytyy herkempää, mutta myös sitä raskasta tuotantoa, joten parin sinkun perusteella tuomitseminen ei kannata vaan 17. lokakuuta on hyvä suunnata täysiä levykauppaan ja ottaa levy kuunteluun.

7/10

Kappalelista:
1. ”XIX”
2. ”Sarcastrophe”
3. ”AOV”
4. ”The Devil in I”
5. ”Killpop”
6. ”Skeptic”
7. ”Lech”
8. ”Goodbye”
9. ”Nomadic”
10. ”The One That Kills the Least”
11. ”Custer”
12. ”Be Prepared for Hell”
13. ”The Negative One”
14. ”If Rain Is What You Want”

Kirjoittanut: Jussi Nurmi

Kommentit