Slipknot haluaa irtaantua perinteisestä albumin julkaisukierrosta

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 6.11.2022

Yhdysvaltalainen metalliyhtye Slipknot julkaisi kuluvana vuonna ”The End, So Far” -albuminsa, joka jää viimeiseksi leyvksi Roadrunner Recordsin kanssa. Nyt Slipknotilla on mahdollisuus julkaista musiikkiaan haluamallaan tavalla, jonka myötä se onkin pohtinut irtaantumista perinteisestä julkaisukierrosta. Perkussionisti M.Shawn ”Clown” Crahan kertoi NME:n haastattelussa, että yhtye on täysin itsenäinen ensi vuonna maaliskuun 31. päivä.

Muusikko pohti miksi bändi antaisi fanien odottaa kaksi vuotta, jotta he saavat 12 uutta kappaletta. Sen sijaan Slipknot voisi tarjota yhden biisin joka kuukausi. Clown uskoo, että albumien julkaisu, etenkin fyysisenä tuotteena, on muutenkin menneisyyttä. Lisäksi perinteisestä levy-yhtiöstä irtaantuminen mahdollistaa mielenkiintoisia yhteistyömahdollisuuksia ja kokeiluja.

Aiemmin Corey Taylor avasi syitä lopettaa yhteistyön Roadrunnerin kanssa. Levy-yhtiössä on tapahtunut muutoksia, ja yhtyeen mukaan se on eri yhtiö kuin sopimuksen allekirjoituksen aikaan. Tunnelma muuttui siellä liiketoiminnaksi, eikä levy-yhtiötä enää kiinnostanut Slipknotin omat toiveet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat