Slipknot, In Flames ja Mastodon Sonisphereen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 17.2.2011

Eurooppaa kesällä kiertävän Sonisphere Festivalin pysähdyspaikaksi on jälleen valikoitunut Suomi! Sonisphere rantautuu tänä kesänä Helsingin Kalasatamaan yksipäiväisenä festivaalina lauantaiksi 2. heinäkuuta ja luvassa on täysi laidallinen metallimusiikkia koko päiväksi. Helsingin Sonisphere huipentuu yhdysvaltalaisen metallibändin Slipknotin keikkaan. Muita vahvistuneita esiintyjiä ovat In Flames, Mastodon, Opeth, Sonata Arctica ja Stam1na. Lisää esiintyjiä vahvistetaan myöhemmin. Sonisphere Festivalin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 23. helmikuuta Lippupalvelussa ja Tiketissä. Lisäksi viikonlopun Finnish Metal Expo -messuilla on mahdollisuus ostaa Sonisphere-lippuja Live Nationin osastolta.

Slipknot on yksi tärkeimpiä ja menestyksekkäimpiä yhtyeitä, joka nousi suosioon 1990-luvun lopun metalliskenestä. Bändi on vaikuttanut lukuisiin yhtyeisiin uransa alusta tähän päivään saakka. Useiden Ozzfestien, muiden kiertueiden ja menestyneiden albumien avustuksella yhtyeestä tuli nopeasti yksi nykymetallin kärkinimistä. Slipknot on myynyt yli 14 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti, mutta kaikki tuntevat yhtyeen erityisesti energisistä, räjähtävistä ja unohtumattomista live-keikoista, joilla yhdeksän maskeja käyttävää Slipknot-ryhmäläistä antaa aina kaikkensa.

We’re looking forward to spending our summer in Europe. This tour is about us. It’s about celebrating the life of our brother, Paul and his legacy. The door is neither open nor closed. This tour is about burning down that door. See you this summer”, Slipknot viestittää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Ruotsalainen melodisen death metalin lähettiläs In Flames työstää parhaillaan kymmenennettä studioalbumiaan ”Sounds Of A Playground Fading”. Odotetun levyn on arvioitu julkaistavan kesän kynnyksellä. Armottomana livebändinä tunnettu yhdysvaltalainen Mastodon on myös valmistelemassa uutta materiaalia seuraavalle levylleen. Maaliskuussa bändiltä julkaistaan live-dvd/cd ”Live At The Aragon”. Ruotsalainen Opeth on myös studiossa, joten uusia biisejä lienee luvassa kesäksi myös siltä suunnalta. Sonata Arctica lukeutuu Suomen menestyneimpiin metallimusiikin vientinimiin ja alkukevään yhtye viettää keikoilla Euroopassa. Stam1nalla on mennyt viime vuosina lujaa: yhtye valittiin esimerkiksi tammikuun Soundin lukijaäänestyksessä vuoden 2010 parhaaksi bändiksi ja yhtyeen levy ”Viimeinen Atlantis” vuoden parhaaksi albumiksi.

SONISPHERE FESTIVAL 2011
Helsinki, Kalasatama
La 2.7.2011
Mm. Slipknot, In Flames, Mastodon, Opeth, Sonata Arctica, Stam1na
Portit auki klo 12

LIPUT:
Myyntiin ke 23.2.2011 klo 9
85 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Rajallinen määrä Earlybird-lippuja myynnissä pe 18.2. klo 15-23 ja la 19.2. klo 15-23 Live Nationin osastolla Finnish Metal Expossa Helsingin Kaapelitehtaalla.