Slipknotin Eloy Casagrande avaa oman maskinsa merkitystä tuoreessa haastattelussa
Slipknotin rumpali Eloy Casagrande (ent. Sepultura), kertoi hiljattain Modern Drummer Podcastissa maskinsa taustoista. Maski on osittain kunnianosoitus hänen edeltäjälleen, edesmenneelle Joey Jordisonille, mutta se kunnioittaa myös Casagranden brasilialaisia juuria ja heijastaa hänen kokemaansa ryöstön traumaa.
Yhtyeen perkussionisti M. Shawn ”Clown” Crahan, joka toimii iowalaisbändin luovana johtajana, antoi perusohjeistuksen maskiin liittyen, mutta antoi muuten Casagranden toteuttaa näkemystään vapaasti. Casagrande kertoo:
”Toteutin maskin yhdessä Clownin kanssa. Ensimmäisenä hän pyysi valkoista maskia Joeyn muiston ja perinnön kunnioittamiseksi. Ehdotin itse mustia viivoja muistuttamaan Brasilian alkuperäiskansoista. Se tuo mukanaan brasilialaisen kansan ja kulttuurin. Mutta ilmeeni, kasvojeni ilmeen, suunnitteli Clown. Hän tarkkaili soittoani ilman maskia ja totesi: ’Tuolta näytät soittaessasi Slipknotin musiikkia. Laitamme sen maskiisi.'”
Maskin otsassa olevasta luodinreiästä Casagrande kertoo viitaten kahden vuoden takaiseen järkyttävään tapahtumaan:
”Luodinreikä oli oma ideani. Kaksi vuotta sitten jouduin ryöstetyksi São Paulossa. Olin kävelemässä naapurustossani kello 9 aamulla menossa kuntosalille, kun kaksi motoristia pysäytti minut, osoitti aseella päähäni ja vaati puhelintani ja reppuani. Se muutti minua sisäisesti merkittävästi. Hän päätti olla ampumatta. Olin onnekas.
Se kuvastaa myös filosofiaa… tunnetta siitä, että joko pidät minusta tai rakastat tekemisiäni, tai vihaat niitä, mutta minulla ei ole mitään menetettävää. Olen jo kuollut. Tämä ajattelutapa antaa minulle tietynlaista vapautta lavalla. Se on myös hyvin inspiroivaa.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy