Slipknotin M. Shawn ”Clown” Crahan julkaisi uuden kappaleen tekoälyä hyödyntävällä O’Day Monster -projektillaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.10.2026

Slipknotin perkussionisti ja taiteellinen johtaja M. Shawn ”Clown” Crahan jatkaa tekoälyn mahdollisuuksien tutkimista julkaisemalla uuden kappaleen O’Day Monster -projektinsa nimissä. Crahan on aiemmin ilmaissut tukensa tekoälyn hyödyntämiselle ja verrannut sitä taskussa kulkevaan tuottajaan. Hän käynnisti projektin viime heinäkuussa. ”Let Me Out” on projektin toinen julkaistu kappale.

Crahan kuvaili projektinsa lähtökohtia seuraavasti:

”Olen tullut elämässäni vaiheeseen, jossa halusin luoda jotain, jota voisin ohjata ja viedä eteenpäin sanojeni avulla. Halusin luoda avaruusaluksen, jota voisin ohjata sanoillani. Olen aina halunnut jonkun laulavan kirjoittamiani sanoja sellaisella vakaumuksella, jota niiden käsittelemä aihe edellyttää. Useat läheiset ystäväni ja minä yhdistimme voimamme tuodaksemme eloon taistelun, jossa minä olen vastakkain itseni kanssa. Tämä on ollut koko elämäni ajan sekä kärsimykseni että pelastukseni. Tiedättehän, sellainen tilanne, jossa ihminen on itse itsensä pahin vihollinen. Olen erittäin onnekas, että minulla on useita ystäviä, jotka uskovat minuun, musiikkiini ja sanoihini niin paljon, että he ovat auttaneet herättämään tämän kaiken uuden värin eloon, jotta sitä voi maistaa ja haistaa, koskettaa ja kokea yhteyden siihen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleen voi kuunnella alhaata.