Slipknotin perustajajäsen, rumpali Joey Jordison on kuollut 46-vuotiaana
Slipknotin riveissä yhtyeen perustamisesta vuonna 1995 aina vuoteen 2013 asti rumpuja soittanut Joey Jordison on kuollut 46-vuotiaana, kertoo rumpalin perheen julkaisema tiedote.
”Kerromme raskain sydämin uutiset Joey Jordisonin – tuotteliaan rumpalin, muusikon sekä artistin menehtyneen rauhallisesti nukkuessaan 26. päivä heinäkuuta 2021. Hän oli 46-vuotias” perhee kertoo. ”Joeyn kuolema on jättänyt meidät tyhjin sydämin ja sanoinkuvaamattoman surun valtaan.”
”Ne jotka tunsivat Joeyn, ymmärsivät hänen nopeita hoksottimiaan, hänen lempeää persoonaansa, suurta sydäntään sekä hänen rakkauttaan perhettään ja musiikkia kohtaan. Joeyn perhe pyytää ystäviä, faneja sekä mediaa kunnioittamaan yksitysyyden tarvettamme tänä äärimmäisen vaikeana aikana.”
Jordisonin perhe pitää rumpalille yksityisen hautajaistilaisuuden.
Slipknot tiedotti vuonna 2013 yhtyeen tien erkanevan Jordisonin kanssa. Varsinaista syytä rumpalin yhtyeestä eroamiselle ei ole tuotu julkisuuteen; Jordison kertoi tuolloin tiedotteessaan, ettei eronnut yhtyeestä omin neuvoin.
”Sain jonkun vitun typerän sähköpostin, jossa sanottiin minun olevan ulkona bändistä, jota rakensin koko elämäni. Niin siinä kävi, ja se todella sattui. En ansainnut sitä paskaa sen jälkeen mitä tein ja mitä olin kokenut” Jordison kirjoitti tuolloin.
”He menivät sekaisin terveysongelmistani vaikken itsekään aluksi tiennyt mitä se oli. He luulivat minun olleen kamoissa. Koin niin paljon niiden jätkien kanssa ja rakastan heitä paljon; ainoa kipeää tekevä asia oli se miten se päättyi. Siinä on kaikki mitä tahdon sanoa.”
Jordisonilla diagnosoitiin useita vuosia sitten akuutti transversaalimyeliitti, hermoja rappeuttava selkäytimen tulehdus, jonka myötä Jordison menetti hetkellisesti kyvyn käyttää jalkojaan.
Nopeista käsistään tunnettu Jordison tuurasi uransa aikana mm. Kornin David Silveriaa ja Metallican Lars Ulrichia. Jordison muistetaan yhtenä modernin metallimusiikin uraauurtavimmista rumpaleista.