Slipknot - Hartwall Arena 24.02.2020

Slipknotin risteilyfestivaali Knotfest At Sea siirretään hamaan tulevaisuuteen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 21.7.2020
Slipknot – Hartwall Arena 24.02.2020

Yhdysvaltalainen metalliyhtye Slipknot ilmoitti viime vuoden lopussa, että bändin oma Knotfest tulee saamaan uuden mielenkiintoisen muodon merellä risteilyfestivaalin muodossa. Laivan oli tarkoitus lähteä liikkeelle Barcelonan satamasta 10. elokuuta ja viettää neljä päivää merellä raskaan musiikin tahdissa.

Valitettavasti koronavirus vaikutti myös näihin suunnitelmiin, ja bändi kertoi toukokuussa ilmoittavansa pian Knotfest At Sea -tapahtuman siirtämisestä eteenpäin. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, ettei tapahtuma suinkaan siirry vuodella eteenpäin, vaan se siirtyy eteenpäin hamaan tulevaisuuteen ilman, että tarkkaa uutta päivämäärää on tiedossa. Matkustajat tulevat saamaan lipuistaan täyden hyvityksen.

”Kerroimme aikaisemmin, että Knotfest at Sea siirrettäisiin vuoden 2020 elokuulta vuodelle 2021. Yllättävien ajankohtaan liittyvien tekijöiden takia olemme tehneet vaikean päätöksen siirtää festivaali hamaan tulevaisuuteen. Arvostamme kärsivällisyyttänne ja ymmärtäväisyyttänne koko Knotfest at Sea -yhteisössä. Tätä päätöstä ei tehty kevyesti. Kaikki matkansa varanneet saavat täyden hyyvityksen. Vaikka nyt ei olekaan selkeitä suunnitelmia Knotfest at Sean suhteen, toivomme, että pääsemme kaikki kokoontumaan tulevaisuudessa”, yhtye kertoo sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan lausunnossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat