Slipknotin Shawn Crahan toivoo yhtyeensä seuraavan albumin olevan tuplalevy

Shawn ”Clown” Crahan

Slipknot -yhtyeen klovninaamainen perkussionisti Shawn Crahan kertoi uusimman Metalsucks-podcastin haastattelussa toivovansa yhtyeen julkaisevan seuraavaksi kahden albumin paketin. Crahan muisteli tuottaja Rick Rubinin kertoneen  ”Vol. 3: The Subliminal Verses” –albumin teon yhteydessä toimivan tuplalevyn vaativan noin 75 kappaletta, joista karsia parhaimmat ja miehen mukaan levyä varten on olemassa hyvin paljon materiaalia, joista karsia. Crahanin visiossa albumin kumpaankin puoliskoon päätyisi vain yhdeksän kappaletta ja sen kokonaispituus olisi hieman alle tunnin, sillä mies ei halua albumista turhan taiteellista vaan suoraviivaista, tiukkaa ja vaikuttavaa jyystöä. Uuden levyn suunnittelun ohella, haastattelussa käsiteltiin myös muun muassa tulevaa, yhtyeen ensimmäistä Meksikonkeikkaa käsittelevää  ”Day of the Gusano” -dokumenttia sekä yhtyeen asemaa metalliskenessä.

Koko podcastin voit kuunnella täältä

Kommentoi julkaisua