Termit ”stoner” ja ”doom” synnyttävät automaattisesti kaksi tunneperäistä ajatuslinjaa. Toisaalta odottaa innolla kuulevansa savuista riffien möyrimistä, kieroon taipuvaa groovea, huuruisempia melodialinjauksia sekä äärimmilleen hidastuneiden sydämenlyöntien tahdittamaa lanaamista. Mainitut genret ovat ahtaita ja samalla mielessä pyörii kyseenalaistava epäilys. Onko jäljellä tulokulmaa, josta sisään päästessään yhtye tai artisti jättää ratkaisevan muistijäljen kuulijaan?

Tamperelaisen Slowbirthin pohja on keskitempoisessa ja hitaassa raskaassa rockissa, joka mutkittelee melodisesti stonerin ja doomin maisemissa. Bändi ei ui pelkästään sameammissa vesissä. Melodiat eivät ole vain vähän sinnepäin ja rytmi ei huoju tuulessa, ainakaan selvästi havaittavasti.

Kirkkaampi ote huuruilun sijaan voi olla se tarvittava oma juttu, jolla erotutaan massasta edukseen, mutta samalla Slowbirth valitsee haasteellisemman tien kuljettavakseen. Siinä missä hämärän puolella olevat bändit voivat luottaa väkevän tunnelman luomiseen tai iskeä vapaan silmään ja antaa homman karata aavikkotuulen mukaan, on Slowbirthin rakennettava perinteisemmälle pohjalle eli luotava ensiluokkaisia biisejä.

Bändin kolmannella demolla ei osuta napakymppiin juuri sen takia, että tarttumapintaa voisi olla enemmän. Aloitus ”Beggar’s Smile” nousee muun materiaalin yläpuolelle onnistuneella tunnelman luomisella, toimivilla osionvaihdoksilla ja hyvässä imussa kulkevalla raskaudellaan, mutta kaivattu koukku jää uupumaan. ”Black Snake Dance” jylläisi kivikossa vastustamattomasti, jos käärmemäisesti luikerteleva laulumelodia olisi parempi.

”Easy Way” on ytimessä Black Sabbathin maisemissa kaivaten iskevämpää riffittelyä kylkeensä. ”Hollow” menee hyvää väliosaa ja sooloa lukuun ottamatta ohi, en saa biisistä kiinni vaikka kuinka yrittäisin. Tarttuvuuden lisäksi kaipaisin biiseihin nopeampia osioita, vaikka sellaiset eivät ennakkotietojen mukaan ainakaan nyt irtoa luontevasti. Ajoittainen kiivaampi tahti loisi tarvittavaa nostetta. Tällaisenaan mielenkiinto on lähellä herpaantua.

Nuivasta kritiikistä huolimatta demosta löytyy paljon hyvää. Bändi on hyvin lähellä löytää oman juttunsa jolla mennä eteenpäin. Uskon tarpeellisen sysäyksen löytyvän melodisuuden eteenpäin viemisestä, raskaudesta kuitenkaan tinkimättä. Laulaja Juha Sievänen ymmärtää dramatiikan ja nyanssien päälle ja puhtaat laulumelodiat lyövät reilusti kättä tummien taustavoimien kanssa. Ääneen ilmestyvä lievä karheus voimakkaammissa kohdissa on pelkkää plussaa.

Demon yksi parhaita puolia on Tommi Kakon kitarasoolot, sillä tyylitaju on miehellä hyvin hallussa. Soolot lähtevät lentoon kieppuen ilmassa juuri oikealla tavalla ja riffittelyssä on hyvä louhimisote. Rytmiryhmän otteeseen voisin lisätä aavistuksen rumpujen reunarautoihin osuvia iskuja ja köpöttelyä. Vaikka me suomalaiset olemmekin suoraselkäisyyden perikuvia, jättäisin tiukimman kurinalaisuuden silti saksalaisille.

Pohja on kunnossa. Nyt vain melodia- ja riffikynät äärimmäisen teräviksi ja yksi asento lisää kaasujalkaan, niin draaman kaari saadaan kohdilleen.

7/10

Kappalelista:
1. Beggar’s Smile
2. Black Snake Dance
3. Easy Way
4. Hollow

Slowbirth Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Slowbirth Soundcloudissa

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen