Snipe Drive juhlisti uutta albumia On The Rocksissa

Kirjoittanut Matti Hirvonen - 7.11.2026

Vuonna 2001 perustettu tuusulalaislähtöinen vaihtoehtorock-yhtye Snipe Drive saapui marraskuun 4. päivä Helsingin On The Rocksiin juhlistamaan tulevaa albumia. Yhtyeen neljäs pitkäsoitto “Soaked To The Bone” julkaistiin eilen, 6. marraskuuta, joten ilta tarjosi yleisölle mahdollisuuden päästä uuden materiaalin tunnelmiin jo ennakkoon.

Veljesten, Antti ja Heikki Huurinaisen perustama Snipe Drive on kulkenut pitkän tien kotimaisella rock-kentällä. Matkan varrelle on mahtunut muun muassa YleX:n viikon levynä huomioitu debyyttialbumi, Smashing Pumpkinsin lämmittely Helsingin jäähallissa sekä kiertue Kiinassa. Nyt yhtye jatkaa tarinaansa uuden albumin voimin ja osoittaa, että tekemisen intoa riittää edelleen.

Illan avasi helsinkiläinen Riekko Salama, jonka kitaroita ja syntetisaattoreita yhdistelevä pop-soundi viritti yleisön illan pääesiintyjää varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Snipe Drive

Kuvat: Matti Hirvonen web – instagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy