Soen julkaisi musiikkivideon uudelle kappaleelleen”Indifferent”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.1.2026

Ruotsalainen progressiivisen metallin suosikki Soen on julkaissut musiikkivideon kappaleelleen ”Indifferent”. Video sai ensi-iltansa verkossa 13. tammikuuta ja toimii viimeisenä ennakkonäytteenä yhtyeen tulevalta albumilta ”Reliance”, joka ilmestyy perjantaina 16. tammikuuta.

Kappaleen musiikkivideon on ohjannut Paul M Green. Yhtyeen laulaja Joel Ekelöf kuvailee kappaleen teemaa seuraavasti:

”’Indifferent’ kertoo siitä, kuinka riippuvuus muuttuu poissaoloksi. Se kertoo siitä hiljaisesta järkytyksestä, kun ymmärtää, ettei se ihminen, johon nojaa, ole enää henkisesti läsnä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Rumpali Martin Lopez puolestaan nostaa esiin kappaleen tunnelman ja sovituksen:

”Atlantis-jousikvartetin upean soiton kannattelemana kappale antaa jännitteen ja pidättyvyyden puhua vihaa voimakkaammin. Yhteys toiseen ihmiseen sisältää riskin, mutta se on yrittämisen arvoista.”

Lisätietoja voit lukea yhtyeen virallisilta kotisivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy