Soen / Oddland, 1.2.2013, Nosturi @ Helsinki

Johan oli inhottavan märkä ja lämmin talviperjantaipäivä. Aivan kuin lumet olisivat alkaneet väistyä ruotsalais-yhdysvaltalaisen progemetalliyhtyeen Soenin sekä lämppärinä toimineen turkulaisen Oddlandin tieltä. Viimeksi kun Soenin näin, oli heidän debyyttikeikkansa Kaapelitehtaalla FME:ssä. Tila ei ole tehty musiikille: kolkko, korkea ja pitkä tehdassali, jossa soundit kaikuvat ja kimpoilevat pitkin seiniä. Yhtyeen soitto tuntui hermostuneelta ja jännittyneeltä, mitä vielä avitti kitaristin vahvistimien takkuilu, joten puolet ajasta mentiin ilman kitaraa. Yleisöäkin oli eksynyt paikalle vain muutama kymmenen. Keikasta jäi silti hyvä maku suuhun, sillä Martin Lopez (ex-Opeth) rumpaloi tiukkaan mutta ilman hätiköintiä ja Steve DiGiorgion (mm. ex-Death, Testament, Autopsy, Iced Earth) nauhaton basso naukui ja mourusi komeasti. Eniten yllätyin siitä, kuinka hyvin Joel Ekelöf lauloi livenä, jopa paremmin kuin levyllä. Joten odotukset tämän perjantaisen keikan suhteen olivat korkealla, ja hyvinhän siinä sitten kävikin.

Saavuin paikalle ovien aukeamisen aikaan, joten aikaa jäi siis tapettavaksi Nosturin Alakerrassa, jossa soi kevyt kantri ja paikalla oli paljon stetsonpäisiä ihmisiä rivitanssivalmiudessa. Lavakin oli katettu, joten viimeistään siitä osasin laskea, etteivät nämä ihmiset taida yläkertaan tänään siirtyä; todennäköisempää se olisi, jos “yläkerralla” tarkoitettaisiin kuolemaa. Siispä äkkiä hippi pois jaloista, ennen kuin pistävät kunnon hoe-downit päälle ja rupeavat raahaamaan meikää pick upin perässä kuin hääautokenkiä ja -purkkeja!

Oddlandin aloittaessa oli paikalle saapunut yleisöä vasta pari kourallista. Itse tarkistin lämppäriyhtyeen nimen vasta päivää ennen keikkaa, eikä sitä löytynyt mistään aivojen muistilohkoista, joten yhtyeen musiikkiin tutustumisen jätin kylmiltään keikkaillalle. Ja peijjooni, sehän potki oikein nätisti! Kerrankin iloinen suomalainen yllätys! Yhtyeen soitanta oli sellaista, kuin tunnelmoivaa Riversidea vedettäisiin Meshuggahin tatsilla kera Gojiramaisten soittokikkojen. Ja vaikka noita bändejä voisi iskeä monta läjään, niin siltikin Oddland kuulosti omalta itseltään. Ei tätä bändiä ole turhaan kehuilla selkääntaputeltu. Laulaja veti karismaattisen rouhealla äänellä, vaikkakin lauluun oli pistetty efektiksi vähän liikaa kaikua, joten sanoma jäi epäselväksi ja seasta erottui vain vokaaleita. Luulen myös, että olisi pitänyt etukäteen tutustua kappaleisiin, sillä bändi ei linjastaan poikennut kuin leikittelemään välillä sooloilla ja tahtimuunnoksilla, joten ajoittain musiikki meni vähän putkimaiseksi. Nuo ovat kuitenkin pieniä ongelmia, loppupeleissä veto oli kuitenkin helvetin hyvä. Yhtye soitti saumattomasti yhteen, ja oli varsinkin ilo kuulla bassoa noin isossa roolissa, varsinkin viimeisen kappaleen yhteistäppikohtaus oli hauskaa seurattavaa. Keikan lopussa oli väkeäkin raahautunut jo hyvä määrä paikalle ja yhtye sai roimat suosionosoitukset. Suurin harmi oli se, ettei bändi voinut soittaa pidempään. Olisin mieluusti toisen samanmittaisen setin verran kuunnellut lisää. Mutta sainpa sitä suuremman syyn tutustua yhtyeeseen paremmin ja mennä parin viikon päästä Bar Bäkkärille katsomaan sen täyspitkää keikkaa.

Tässä vaiheessa mieli oli edellisen esityksen jäljiltä kivasti positiivinen, ja ei aikaakaan kun Soen nousi lavalle. Sali oli varmaan puolillaan, mikä oli heti selkeä parannus edelliseen Helsingin keikkaan. Ensimmäisenä kuitenkin silmään sattui ikävä muutos. Yhtyeen rastojen pituus kasvoi entisestään, sillä lavan oikealla puolella seisoi sijaisbasisti. Harmi homma, sillä bändi olisi kaivannut Steven originaalia kosketusta. Ei sijaisbasisti lainkaan huono ollut, mutta Steven soitolla on suuri merkitys yhtyeen soundille, varsinkaan “Savia” ei vain eilen kuulostanut aivan niin hyvältä kuin voisi kuulostaa. Samalla taustalle oli ilmestynyt mies koskettimien ja bongojen kera. Koskettimet jotenkin tuhoavat Soenin raa’an ja karkean soundin sekä tukkivat musiikin ilmareiät. Mutta vaikken koskettimia kaivannutkaan, eivät ne liikaa häirinneet, vaikka dramaattisesti aluksi muutoksen otinkin vastaan varsinkin “Last Lightin” aikana. Helpottihan perkussionisti varmaan muutenkin Martinin toimintaa, kun tämän tarvinnut irtautua kesken soiton bongottelemaan, mikä kuuluu latino- ja jatsirytmien kera Soenin musiikkiin.

Muuta ongelmaa en keikasta saanut revittyä. Yhtye soitti viime kertaan verrattuna paljon itsevarmemmin ja selkeästi vapaammin, ja sitä oli mukava seurata ja kuunnella. Oli varsinkin hauska tarkkailla laulajan edesottamuksia. Laulu ei tullut esille yhtä isosti kuin Kaapelitehtaalla, mutta niin vaivattomasti ja kauniisti mies laulaa. Hänen elehdintänsä oli uskottavaa, vaikka se vaihtelikin kädet selän takana paikallaan seisomisesta käsivibraan sekä outoon nykimiseen ja käsien liikutteluun taskujen korkeudella. Hänen jackskellingtonmaiseen olemukseen ei olisikaan sopinut hevikukkoilu ja teatraalisuus.

Bändin settilista sisälsi koko “Cognitiven” ja Pink Floydin “Hey Youn”, joka sovitettiin onnistuneesti muuhun materiaaliin sopivaksi. Encoreksi jätetyn “Slitheringin” jälkeen olikin ilta sitten siinä ja hymy venyi korvanlehtiin asti. Eipä olisi keikkaillalta uskaltanut enempää odottaa. Bändit ja meininki olisivat ansainneet täyden Nosturin, mutta olipahan tilaa nauttia illasta. Kun kotimatkalle mukaan lähti vielä pari Soen-paitaa ja Oddlandin cd, ei ilta olisi kaivannut edes känniä, ajatella! Nyt vaan jäämme odottamaan ensi syksyyn povattua uutta Soen-albumia, ja itse pistän heti soimaan Oddlandin “The Treachery Of Sensesin”.

https://www.facebook.com/SoenMusic
https://www.facebook.com/oddland

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Kommentoi julkaisua