Soen – Tellurian

On sen kuuluisan kakkoslevyn aika. Soenin kohdalla se tarkoittaa, että sen täytyy kaivautua ulos superkokoonpanoviitan ja Tool-kopiointisyytösten alta. Nämä kaksi asiaa taisivat jäädä monelle mieleen parin vuoden takaisesta ”Gognitive”-debyytistä. Hankala väittää vastaan, etteikö yhtyeen musiikki toisi mieleen vahvasti tuota edellä mainittua bändiä. Ne tiet ovat vaarallisia kurvailla. Pelottavinta vauhti on, jos sattuu ajelemaan Toolin tai vaikkapa Meshuggahin omistamilla mailla. Niiden ojat ja allikot imaisevat salaman nopeasti kitusiinsa, jolloin kaikki vastaan pyristely on turhaa. Yritän tässä sanoa, että fanit ovat tasaisin väliajoin perseestä ja ”Gognitive” oli mielestäni kaikesta huolimatta hyvä albumi mainioiden kappaleidensa ansiosta. No entäs sitten tämä uutuus, ”Tellurian”?

Intro tuo mieleen vahvasti OZ-tv-sarjan, joten lähtölaukaus osuu ja uppoaa heti alkuunsa tämän arvostelijan sydämeen. Seuraavaksi lävähtää pöytään sinkkulohkaisu ”Tabula Rasa”, joka ajan myötä on kasvanut tyhjän pääni sisällä mainioksi tekeleeksi. Kappale tuo mieleen edellisen levyn fiiliksiä samalla, kun se pukkaa paatin liikkeelle uusille vesille, joten se on hyvin onnistunut sinkkuvalinta. En sanoisi, että tälläkään kertaa Tool-vaikutteet olisivat poissa, mutta mielestäni musiikki on mennyt enemmän Opethin suuntaan. Tärkein asia kuitenkin on, että kyllä tämä Soenilta kuulostaa. Harmi vain, että Steve Di Giorgio otti bassonsa ja lähti kävelemään yhtyeestä, sillä hänen osuutensa bändin soundista oli merkittävä. Toki Steve on kiireinen mies, jota oli hankala saada Jenkeistä asti aina lennätettyä keikoille, joten tämä vaihdos lienee bändin kannalta jatkon suhteen hyvä liike.

Albumin kappaleet ovat saaneet lisää pituutta ja hajurakoa toisiinsa nähden, mikä pistää kevyen tuntumaan kevyemmältä ja raskaan raskaammalta. ”Kuramanin” ja ”Plutonin” kaltaiset kappaleet yhdistävät kivasti yhtyeen kaikkia osasia keskenään: höyhenen kevyttä himmailua, progepeikon rivakkaa poukkoilua ja kauniin laulumelodioin leviteltyä koukkukertsileivosta. Laulaja Joel Ekelöf pääsee venyttelemään laulujänteitään nätisti ”The Wordsin” kaltaisissa slovaripitoisissa kappaleissa. Hän oli ensimmäisellä levyllä varsin vakuuttava, mutta hän on myös niitä laulajia, joiden ulosanti pääsee paremmin esiin live-tilanteessa, mikä on mielestäni saatu kuulumaan paremmin ”Tellurianilla”. Opeth-fiilarit tulevat usein esille, kuten vaikkapa ”Koniskasin” lopun rytmittelysessiosta, joka kuulostaa uudemmalta Opethilta, kun taas ”Ennui”-biisin startti tuo mieleen vanhemman. Hankala tosin syytellä taas orkesteria Opethin matkimisesta, koska se johtuu rumpali Lopezista, jonka tunnistettava soitto oli olennainen niin Opethin kuin Soeninkin soundia.

Heikkoa hetkeä levyllä ei oikeastaan ole, eikä kappaleiden yli tarvitse turhaan hyppiä. Välillä kuitenkin punainen lanka löystyy, kun alkaa rumpu- ja bassotulitus, mutta kitarariffi on melko etäinen ja mielenkiinnoton. Vähän sama tunne kuin ilotulittaessa kuuluisi mieletön pauke ja rätinä, mutta se väriloisto jää pilvien ja usvan taakse piiloon. Soenin tavaramerkki ei tosin ole räiskyvät ja tyrannimaiset kitarariffit, vaan ne enemmänkin tukevat muuta toimintaa, mutta välillä toivoisin kitaraa enemmän esille. Jokaisessa kappaleessa kuitenkin on hetkensä, johon voi aina palata hyväksyvästi hymynaamaa nyökytellen. Se, missä ensimmäinen albumi onnistui paremmin, on levyn päätöskappale. Hieman sekava ”The Other’s Fall” ei pärjää ihanalle ”Salvialle”, vaikkei se huono kappale olekaan.

”Tellurian” jatkaa yhtyeen itsensä ja sen oman soundin etsimistä ja tekee siinä hyvän työn. Yleissoundikaan ei ole niin kova ja kolkko vaan  lämpimämpi ja pehmeämpi kuin edellisellä levyllä. Voi toki olla, että olen jo tottunut yhtyeeseen ja sen maneereihin, mutta tällä kertaa yhtye kuulostaa enemmän itseltään kuin vaikuttajiensa summalta. Uskon yhtyeen etenevän edelleen omalle radalleen seuraavalla levyllä, joten parhaat päivät tuntuvat vasta olevan edessä. Siitäkin huolimatta ”Tellurian” on erittäin hyvä kuuntelukokemus, jolle kannattaa ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen antaa uusi mahdollisuus, sillä sen arvo kasvaa kuuntelukertojen myötä ja se kestää toistokertoja ajan hampaassa.

8/10


Kappalelista:
01. Komenco
02. Tabula Rasa
03. Kuraman
04. The Words
05. Pluton
06. Koniskas
07. Ennui
08. Void
09. The Other’s Fall

www.facebook.com/SoenMusic
www.myspace.com/soenmusic

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Kommentoi julkaisua