Sofistikoitunutta tylytystä – arviossa Deiciden ”Banished By Sin”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 12.5.2024

Floridalainen kiirastuli ei ota sammuakseen. Vihtahousulle suopeamielinen death metalin ikoni Deicide on tullut kolmanteentoista albumiinsa. Yhtyeen ruumiillistuman ja johtohahmon, laulaja-basisti Glen Bentonin luotsaama nelikko on onnistunut luomaan väkevästi purevan, heavy metalin ja proto-dödiksen alkuvoimaisille juurille sointinsa ulottavan death-thrash-albumin.

Suurta roolia albumilla näyttelee ennen korona-aikaa yhtyeeseen liittyneen Inhuman Conditionin ja hetken aikaa Kam Leen johtamassa Massacressakin hetken aikaa vaikuttaneen kitaristin, Taylor Nordbergin melodinen ja Deiciden mittakaavassa poikkeuksellisen paljon taitaviin melodiakuljetuksiin sekä sopusointuisiin kitaraharmonioihin perustuva sävellystyö. Bentonin ohella yhtyeen toisen alkuperäisjäsenen, rumpali Steve Asheimin kannutus on tyylikkään raskaasti groovaavaa ja täyttää sekä juoksuttaa kappaleet pääosin kipakan keskitempoisesti mutta mallikelpoisesti ja unohtamatta sopivassa mittasuhteessa tunnelmaan tulisuutta tuovaksi mausteeksi paukuttamaansa blastausta.

Albumin jäykähköt alkumetrit eivät kuitenkaan onnistu vielä vakuuttamaan lievällä geneerisyydellään. Triolissa proto-thrashin ilkeään Florida-dödikseen yhdistävä ”Sever The Tongue” aloittaa albumin vahvimman osion. Gojirasta muistuttavan intron ja mullan makuisen Entombedin telaketjujen urilla operoiva, albumin ehdottomasti vahvimpiin biiseihin lukeutuva ”Faithless” jyrää heti seuraavaksi perään. Uskonnollisia tahoja perustellusti hätyyttelevä ja messevästi alleen lanaava tuplabassariläiskytys ”Bury The Cross…With Your Christ”, kokonaisuuteen jopa yllättävän power metaliin viittaavia sävyjä aikaan saava ”Woke From God” ja väkevästi tajuntaan porautuvalla kertosäkeellä varustettu ”Ritual Defied” aloittavat albumin ehyiden kappaleiden sarjan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vanhan koulukunnan likaiseen speed thrash -pumppaukseen perustuva ”Failures Of Your Dying Lord”, ja nimikkobiisin tuoreutta huokuva triolirunttaus sekä Morbid Angelin suuntaan kaksihaaraisella kielellä sylkevä ”A Trinity Of None” ovat kerrassaan väkevää tavaraa kaikki tyynni. Kirsikkana kakun päälle tulee albumin päättävä, vastustamattomalla intensiteetillä rouhiva bangeri ”The Light Defeated”, joka nousee Deiciden 35-vuotisen uran kappaleiden paremmuus-rankingissa todella korkealle.

Deicide ei pyri ”Banished By Sinillä” hyödyntämään uusia tapoja luoda laatumetallia. Se hyödyntää hyväksi havaittujen elementtien yhdistelemistä osaksi sofistikoitunutta tylytystä, jossa kuuluu koko Bentonin legioonan brutaalin soinnin kyllästämä metallinen perintö.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy