Softcore Suicide julkaisi uuden singlen ”The Maze”

Kirjoittanut Vilma Peltokangas - 6.5.2020

Vuonna 2014 perustettu turkulainen rock-yhtye Softcore Suicide julkaisi 30.4.2020 uuden singlen ”The Maze”. Lue yhtyeen kommentit ja kuuntele tuore kappale alta:

”’The Maze’ on synnystään lähtien ollut kirottu biisi, joka on ajanut bändin erikoisiin tilanteisiin sovittamisen ja äänittämisen aikana. Biisi on saanut aikaan enemmän turhautumisen tunteita kuin mikään aikaisempi tempaus, joten on pieni ihme, että vihdoin ollaan julkaisun partaalla. Lyhykäisyydessään voidaan todeta, että sessiot ovat siirtyneet ja menneet uusiksi mm. sähkökatkojen, muuttojen, sormeen leikkaamisten ja tietokoneongelmien takia. Kävi bändi jopa kriisipalaverinkin läpi mutta nousi kuin nousikin uuteen nousuun ja fiilis bändin sisällä onkin tällä hetkellä loistava!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleen sanat kertovat öisen heräämisen yhteydessä nähdystä näystä, jossa musta lierihattuinen hahmo tuijotti pahaenteisesti bändin laulajaa silmiin antamatta hetkeäkään rauhaa. ’Kokemus oli sen verran ahdistava, että olihan se pakko saada siltä istumalta paperille. Kappalehan oli siis jo kertaalleen kirjoitettu yhdessä treenikämpillä, eikä sillä ollut mitään tekemistä tämän mystisen hahmon kanssa’, yhtyeen laulaja Petu kuvailee.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat