Soilwork – Death Resonance

Kirjoittanut Jouni Lepistö - 18.8.2016

Soilworkin edellisestä julkaisusta ”The Ride Majesticista” ei ole ehtinyt kulua vielä täyttä vuottakaan, kun ruotsalaiskuusikko syytää jälleen uutta materiaalia ulos ”Death Resonancen” muodossa 19. elokuuta. Uutukainen pitää sisällään Aasiassa julkaistuja bonuskappaleita bändin uran varrelta aina ”Stabbing The Dramalta” saakka, minkä lisäksi harvinaisuuksien mukaan on sujautettu kaksi täysin uutta raitaa.

Biisilista lähtee purkautumaan uusimmista kappaleista kohti vanhempia. Näin ollen albumin avauskappaleena toimii kesäkuussa julkaistu single ”Helsinki”, joka yhdessä nimikkokappale ”Death Resonancen” kanssa jatkaa varsin luontevasti siitä, mihin ”The Ride Majestic” jäi. Tunnelma kappaleissa on nimittäin varsin yhteneväinen edellisen julkaisun atmosfäärin kanssa.

Aikaharppauksen vuoteen 2013 voi aistia neljännen kappaleen lähtiessä soimaan. Tuntuu siltä kuin olisi sukeltanut syvissä vesissä reippaat 11 minuuttia ja nousisi vihdoin pintaan hengittämään. ”My Nerves, Your Everyday Toolissa” soundit ovat kolmea ensimmäistä kappaletta raikkaammat ja musiikin kautta välittyvät fiilikset ovat yleisesti positiivissävytteisemmät. Seuraavana soiva ”These Absent Eyes” tarjoaa räväkän rallin ilman jarrutteluita, minkä jälkeen hyvin kertosäkeistökeskeinen ”Resisting The Current” lyö melodisempaa vaihdetta silmään. ”The Living Infiniten” bonuskappaleita yhdistävät ylipäätään mukaansatempaavan tarttuvat kertosäkeistöt ”When Sound Collidesia” lukuunottamatta.

”The Panic Broadcastin” harvinaisuuksien voisi sanoa tarjoilevan maistiaisia Soilworkin tuotannon äärilaidoilta. Kumulatiivinen ”Sweet Demise” yltyy vähitellen ”illan viimeinen hidas”-viboista lujaa hakkaavaan kertosäkeistöön, minkä jälkeen tempo pudotetaan entistä alemmas ennen sen nostamista jälleen huippuunsa. Vuoden 2010 versio ”Sadistic Lullabyesta” sen sijaan on alusta loppuun nautinnollisen puhdasta mättämistä. Tässäpä muuten varsin mainio esimerkki kappaleesta, jota ei ikinä pysty ohittaa kertakuuntelulla.

Vuosi 2007 ja ”Sworn To A Great Divide” palaavat elävästi mieleen, kun albumille tunnusomaiset piirteet paistavat läpi mainiosti groovaavasta ”Overclockedista”. Ennen rytmillisesti kikkailevaa ”Sovereignia” menoa rauhoittaa hetkeksi puhtaalle laululle perustuva, haikeatunnelmainen ja uskomattoman suuren korvamatopotentiaalin omaava, ”Martyr”.

Sokerina pohjalla palataan aina vuoteen 2005. ”Wherever Thorns May Grow” ja ”Killed By Ignition” vievät kuulijan ajassa Soilworkin läpilyöntialbumin ”Stabbing The Draman” aikoihin ja täten myös saattelevat albumin oikeutetusti päätökseensä.

Mutta mitä jää käteen ”Death Resonancesta”? Monet bändin vannoutuneimmista faneista ovat varmasti kahmineet kahta uutta kappaletta lukuun ottamatta koko Soilworkin tuotannon haltuunsa tavalla tai toisella. Näin ollen ”Death Resonance” ei tarjoa itsestäänselvyytenä jokaiselle suuria ahaa-elämyksiä. Mielestäni on kuitenkin hienoa, että harvinaisuudet on koottu yhdeksi albumiksi, joka samalla on yhtenäinen kokonaisuus, mutta jonka kappaleista voi silti aistia eri albumeille tunnusomaiset piirteet. Kyseessä on siis varsin suositeltava lisäys jokaisen Soilworkista pitävän kokelmiin seuraavaa täysin uudesta materiaalista koostuvaa julkaisua odotellessa. Jokohan ensi vuonna kajahtaa jälleen?

9/10

Kappalelista:
1. Helsinki
2. Death Resonance
3. The End Begins Below The Surface
4. My Nerves, Your Everyday Tool
5. These Absent Eyes
6. Resisting The Current
7. When Sound Collides
8. Forever Lost In Vain
9. Sweet Demise
10. Sadistic Lullabye 2010
11. Overclocked [2016 mix]
12. Martyr [2016 mix]
13. Sovereign [2016 mix]
14. Wherever Thorns May Grow [2016 mix]
15. Killed By Ignition [2016 mix]

Soilwork Facebookissa

Kirjoittanut: Jouni Lepistö

Luetuimmat

Uusimmat