Soilwork – The Ride Majestic

Kirjoittanut Jouni Lepistö - 21.8.2015

Soilworkin viimeisten vajaan kolmen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Niihin ovat mahtuneet tupla-albumi ”The Living Infinite”, Aasiassa julkaistu EP ”Beyond Infinite”, Helsingissä kuvattu live-dvd ja maailmankiertue. Kaiken tämän päälle uutta julkaisua pukkaa jälleen elokuun 28. päivä.

Kun Soilworkin rumpali Dirk Verbeuren kertoi aprillipäivän tienoilla bändin ottavan askeleen raskaampaan suuntaan uudella albumillaan, skeptisyys puski väkisinkin pintaan. Ensimmäisen kerran ”The Ride Majesticin” läpi kuunneltuani olin kuitenkin vihdoin vakuuttunut siitä, että kyseessä ei ollut aprillipila. Soilwork uiskentelee uudella albumillaan synkemmissä vesissä kuin koskaan ennemmin lyriikoiden käsitellessä elämää ja kuolemaa. Albumin teeman idea kumpusi bändin jäsenten perhepiireissä tapahtuneista menetyksistä. Vokalisti Björn Stridin mukaan bändi soi itselleen ”The Ride Majesticin” teossa suuria vapauksia hajottamalla kappaleiden selkeää struktuuria ”seurauksia pelkäämättä”.

Päällimäisenä ”The Ride Majesticista” hyppää esiin albumin melankolisuuden rinnalla sen nopeus – uutukaisella ei nimittäin juurikaan löysäillä. Jos ”Spectrum Of Eternity” tuntui nopeatempoiselta mätöltä, niin nyt vastaavanlaista settiä on tarjolla useamman kappaleen verran. Mestarirumpali Dirk Verbeurenille ei siis juuri hengähdystaukoja liikene uusia biisejä esitettäessä. Raskainta tykitysosastoa albumilla edustavat ”Alight In The Aftermath”, joka on loistava esimerkki biisirakenteiden rikkomisesta ja ”soitetaan mitä halutaan” –periaatteen toteuttamisesta, ”The Phantom”, joka räjähtää ilmoille infernaalisella intensiteetillä tuonelan lautturin soutaessa paattia kohti pimeyttä, sekä viimeisen päälle hiottu timantti ”Shining Lights”, jossa Soilworkin melodisuus ja räjähtävän aggressiiviset osuudet on sulautettu täydelliseksi kokonaisuudeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Death In General” on proggressiivisia piirteitä omaavan albumin nimikkokappaleen ”The Ride Majesticin” ohella yksi ylivoimaisesti parhaiten mieleen juurtuvia kappaleita tarjoillessaan melodisuutta ja hitaampaa tempoa aggressiivisten pyrähdysten rinnalla. Edellä mainittua vielä asteen paremmaksi laittaa kuitenkin ”Enemies In Fidelity”, joka tuo mieleen väkisinkin ”The Panic Broadcastin” äänimailman. Björn Strid pistää itsensä todella likoon kertosäkeistössä, joka on yksi hienoimpia, joita bändiltä on koskaan kuultu. Parhaimmistoon kuuluvaksi voidaan lukea myös hitaasti käyntiin lähtevä ”Whirl Of Pain”, joka tarjoilee haikeaa tunnelmaa ja luihin ja ytimiin tunkeutuvan riffin, joiden myötä albumin teemat todella heräävät eloon. Haikean synkkä atmosfääri ilmoittaa itsestään myös mahtipontisessa ”The Ride Majestic (Aspire Angelicissa)”, jonka viimeinen minuutti nostaa eeppisyydellään karvat pystyyn. Lisäksi erityismaininnan ansaitsee yhteistyössä Sonic Syndicaten Nathan J. Biggsin kanssa tehty albumin päättävä ”Father And Son Watch The World Go Down”, joka asettelee kirsikan kakun päälle kauniisti hidastaessaan tempon kovien rallien jälkeen.

Melankolisuuden soppaan oman lusikkansa lyövä ”Petrichor By Sulphur” ja raskaimpiin kappaleisiin lukeutuva ”All Along Echoing Paths” vaativat useamman kuuntelukerran auetakseen kunnolla, eivätkä yllä aivan samanlaiselle koukuttavuuden tasolle muiden kappaleiden kanssa. Tämä seikka ei kuitenkaan todellisuudessa juuri haittaa, sillä ainuttakaan oikeasti heikkoa kohtaa albumilla ei tule vastaan. ”The Ride Majestic” on kokonaisuutena jälleen kerran osoitus Soilworkin kyvystä luoda aggressiivisuutta ja melodisuutta yhdistelemällä hemmetin tarttuvia kappaleita kerta toisensa jälkeen. Albumin kyyti on todellakin majesteettista.
Ehtyykö tämän bändin innovatiivisuuden lähde koskaan? Toivottavasti ei.

9/10

Kappalelista:
1. The Ride Majestic
2. Alight In The Aftermath
3. Death In General
4. Enemies In Fidelity
5. Petrichor By Sulphur
6. The Phantom
7. The Ride Majestic (Aspire Angelic)
8. Whirl Of Pain
9. All Along Echoing Paths
KaaosZine levyt10. Shining Lights
11. Father And Son Watching The World Go Down

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soilwork Facebookissa

Kirjoittanut: Jouni Lepistö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat