Soilworkin Björn ”Speed” Strid: ”Uutisten lukeminen saa minut nykyään vain vihaiseksi ja surulliseksi”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.1.2019

Ruotsalainen melodista metallia soittava Soilwork julkaisee seuraavan ”Verkligheten”-nimisen albuminsa huomenna perjantaina 11. päivä tammikuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Kaaoszine tavoitti puhelimitse yhtyeessä aina sen alkuajoista asti vaikuttaneen laulaja Björn ”Speed” Stridin ja kyseli hieman miehen ajatuksia tulevaan albumiin sekä ensi kesänä soitettavaan keikkaan Nummirockissa liittyen. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Terve Björn ja hyvää alkavaa vuotta 2019. Kuinkas vuosi on itselläsi lähtenyt käyntiin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Björn Strid: Oikeastaan aika rauhallisissa merkeissä. Olen tehnyt muutamia haastatteluita Soilworkin tulevaan ”Verkligheten”-albumiin liittyen ja samalla myös hieman alkanut treenaamaan ääntäni tulevaa Amorphiksen kanssa soitettavaa kiertuetta varten. Vuoteni oikeastaan päättyi vasta jouluna, kun olimme siihen asti kiertueella The Night Flight Orchestran kanssa, joten tässä on tulossa tavallaan vaihto lennosta toiseen yhtyeeseen (naurua).

Huomaatko siis selkeästi eron siinä, jos et laula hetkeen, että äänesi ei kestä niin paljoa, kun puhuit harjoittelemista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Björn Strid: Kyllä siinä ehdottomasti huomaa eron, vaikka taisin laulaa viime vuonna yli 200:n keikan verran. Äänihuuleni ovat kyllä tottuneet laulamiseen, mutta silti ottaa aina oman aikansa ennen kuin ne tottuvat huutamiseen. Jos olen pois keikoilta, esimerkiksi kuukauden laulamatta ollenkaan, tarvitsen ainakin viikon verran laulamista ennen kuin ääni toimii normaalisti. Sen takia pyrinkin ylläpitämään ääntä laulamalla aina silloin tällöin kotona, että ei tarvitsisi niin paljoa tehdä töitä äänen eteen sitten, kun lähdemme kiertueelle.

Toki täytyy myös muistaa levätä, vaikka se aika vaikeaa itselleni onkin.

Monet ihmisistä tekevät uudenvuodenlupauksia ja pyrkivät muuttamaan esimerkiksi elintapojaan. Teitkö itse jotain lupauksia?

Björn Strid: En ole oikeastaan koskaan tehnyt moisia, mutta aion yrittää lukea enemmän kirjoja vuoden 2019 aikana kuin aiemmin. Olen tosin hokenut sitä jo vuosia, mutta vielä tähän mennessä se ei ole onnistunut kauhean hyvin, ja olen ollut lukemisen suhteen laiska.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Meillä on tulossa paljon kiertueita tulevan albumin tiimoilta niin otan ainakin kirjat mukaan bussiin ja katson, josko vaikka niitä innostuisin lukemaankin.

Monet muusikot kuluttavat vapaa-aikaansa kiertueilla kirjojen parissa. Kuinka oman aikasi kulutat?

Björn Strid: Katson aika paljon tv-sarjoja, mutta pyrin myös aina käymään kuntosalilla kiertueilla ollessa, ettei minusta tule aivan sohvaperunaa.

Ihmiset usein ihmettelevät, että miksi käyt päivällä kuntosalilla, jos illasta on keikka, mutta itse saan kauheasti energiaa kuntosalilta, ja se sitten auttaa myös keikoista suoriutumiseen. Yritän myös olla juomatta mitään ennen klo 19 illasta (naurua).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asuit ennen Kanadassa, jossa urheilu on aika kovassa huudossa. Tapaatko itse seurata urheilua?

Björn Strid: Tykkään kyllä seurata jääkiekkoa ja englannin valioliigaa, mutta valitettavasti asun nykyään Ruotsissa, ja tuo pelien alkaminen yöllä tuottaa hieman ongelmia. Kun asuin Kanadassa tapasin kyllä seurata jääkiekkoa lähes päivittäin ja kaipaankin tuota aika paljon nyt asuessani taas Ruotsissa.

Saatan kyllä nykyään katsoa eilisen ottelun nauhalta seuraavana päivänä, mutta eihän se toki ole sama asia kuin katsoa peliä suorana.

Teiltä on tulossa Soilworkin kanssa uusi albumi ”Verkligheten” tammikuun 11. päivä Nuclear Blast Recordsin kautta ja kyseessä on ensimmäinen albumi teille, jossa albumin nimi on ruotsiksi. Mistä moinen nimi albumille?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Björn Strid: Albumin nimi tuli oikeastaan aika loogisesti. Levyn musiikissa on todella paljon skandinaavista melankoliaa mukana, ja sen takia päätimme nimetä albumin omalla äidinkielellämme. Ei siinä oikeastaan sen kummempaa tarinaa ole takana. Se vain tuntui yhdistävän musiikin sekä lyriikat.

Albumin sanotukset puolestaan kertovat todellisuuden kohtaamisesta sekä pakenemisesta. Tämä teema albumille varmaan tuli iän myötä, kun tuntuu, että joudut kohtaamaan todellisuuden vanhenemisen myötä, mutta pyrit silti pakenemaan sitä loppuun asti.

Kyseessä taitaa muutenkin olla ensimmäinen kerta, kun Soilworkin albumissa on useamman sanan sijaan vain yksi sana (naurua).

Oletko sitten löytänyt hyviäkin tapoja todellisuudesta pakenemiseen vanhentumisen myötä?

Björn Strid: Kun olit nuori pystyit olemaan tien päällä kokoajan, mutta kun tulet vanhemmaksi se alkaa myös olemaan yhä raskaampaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itselleni yhä paras tapa pakenemaan totuutta on musiikki. Ennen se oli alkoholi ja musiikki ja kyllähän tuo vieläkin toimii, mutta iän myötä siihen on tullut tietyt rajoitteet.

Täytyy löytää hyvä tasapaino asioihin vanhentumisen myötä tai muuten tulet hulluksi. Täytin viime vuoden syyskuussa 40 vuotta, mutta ei itselläni kyllä mitään neljänkympin kriisiä siitä tullut vaan päinvastoin, elin yhden elämäni parhaista vuosista.

En vieläkään tosin tajua, että miksi aamuisin, kun herään niin luen paljon uutisia, koska ne saa nykyään minut vain vihaiseksi ja turhautuneeksi tähän maailmaan.  Olen tosin myös oppinut vain olemaan itsekseni ilman mitään turhia ärsykkeitä, joka on vanhenemisen hyviä puolia ehdottomasti.

Olet sanonut joissain haastatteluissa, että tuleva albumi on synkin ja eeppisin albumi Soilworkilta tähän päivään mennessä. Koetko, että bändin jäsenmuutokset ovat muovanneet Soilworkista sellaisen bändin kuin se nykypäivänä on?

Björn Strid: Yleisesti ottaen jäsenmuutokset ovat olleet varsin positiivinen juttu meille, sillä jokainen uusi jäsen on tuonut aina jotain uutta mukaan bändiin. Kun David Andersson (kitara) liittyi bändiin vuonna 2012, hän sai minut todella ottamaan jälleen kitaran käteen ja teki minusta paremman muusikon. David on toiminut tavallaan itselleni mentorina, ja olen oppinut häneltä todella paljon.

”The Living Infinite” oli tavallaan todella kokeellinen albumi, mutta me löysimme itsemme uudelleen tuon albumin myötä ja sillä on ollut valtava merkitys siihen, miltä kuulostamme nykypäivänä. Löysimme tavallaan uuden tavan ilmaista itseämme, ja siitä jatkoimme ”Ride Majestic” -albumilla. Tällä albumilla puolestaan on teema, jonka ympärille kappaleet osuvat, joten se tuntuu yhtenäisemmältä kokonaisuudelta.

Mielestäni juuri tällä albumilla kuuluu bändi useiden eri instrumenttejen sijaan. Oletko kanssani samaa mieltä?

Björn Strid:  Tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun vuokrasimme studion kuudeksi viikoksi ja todella vietimme siellä yhdessä sen koko kuusi viikkoa albumia tehden. ”The Living Infiniten” kohdalla taas ihmisiä tuli ja meni, ja sen takia se varmasti ei kuulostakaan niin yhtenäiseltä kokonaisuudelta.

Mikä uuden rumpalinne Bastian Thusgaardin rooli oli albumia tehdessä?

Björn Strid: Kirjoitimme albumin isolta osin yhdessä Davidin kanssa ja Bastian toi lopuksi omat juttunsa mukaan keitokseen. Hän on todella taitava rumpali, ja jos jollain oli epäilyksiä hänen suhteensa suosittelen kuuntelemaan albumin.

Albumilla on selkeästi vaikutteita klassisesta heavy metalista. Oletko itse suuri heavy metalin ystävä?

Björn Strid: Kyllä olen. Meillä oli uramme alkuaikoina paljonkin heavy metaliin liittyviä juttuja mukana musiikissa, mutta jostain syystä ne vain katosivat sieltä vuosien varrella. Se oli tavallaan tietoinen valinta ottaa kyseinen musiikki takaisin osaksi Soilworkia ja sitä kautta tuntui kuin olisimme löytäneet uuden tavan ilmaista itseämme musiikin kautta.

Oliko tuossa heavy metalin mukaan otossa myös taustalla se, että haluatte kappaleiden kuulostavan livenä samalta kuin albumilla?

Björn Strid: Kyllä ehdottomasti. Suurin osa nykypäivän metallialbumeista kuulostaa niin kiillotetulta, että emme halunneet lähteä siihen mukaan vaan haimme hieman orgaanisempaa soundia albumille. Mielestäni se oli oikea päätös ja myös onnistuimme siinä.

Mielestäni suurin osa nykypäivän musiikista kuulostaa liian muovilta. Itse ainakin kaipaan juuri tuota organisuutta musiikkiin.

Björn Strid: Kyllä. Nykyään jos haluat metallimusiikissa kuunnella orgaanista soundia joudut melkeinpä kuuntelemaan black metallia. Suurimassa osassa albumeita rummut kuulostavat suurelta ja kitarat kuin isolta äänivallilta. Se ei kuulosta ollenkaan dynaamiselta vaan lähinnä siltä kuin seinä osuisi sinuun.

Ja jos kuuntelet mitä vain rockin tai metallin historian klassikkoalbumia niin eivät ne musiikin osalta kuulosta muovilta, vaan kaikki instrumentit erottuvat hyvin selvästi usein kappaleista ja siinä omasta mielestäni piileekin niiden hienous. Ja myöskin kappaleet ovat usein hyvinkin yksinkertaisia, eikä kauhean monimutkaisia kuten nykypäivänä.

Björn Strid: Totta puhut.

Albumillanne kuullaan vierailijana Amorphiksen Tomi Joutsenta. Kirjoitatteko te yleensä kappaleen valmiiksi ja sen jälkeen mietitte sille vierailijan vai kuinka tuo prosessi oikein toimii?

Björn Strid: Itseasiassa Tomi päätyi albumille siten, että olin nauhoittamassa albumin lauluja ja jotenkin itsestäni vain tuntui, että tuo ”Needles And Kin” -kappale vain kaipasi jotain toista laulajaa. Koska olimme muutenkin kohta lähtemässä Amorphiksen kanssa kiertueelle, tuli Tomi mieleeni ja kysyin, josko hän haluaisi tulla laulamaan albumiin. Hän on loistava laulaja ja toi kappaleeseen paljon lisää potkua. Olen ollut Amorphiksen fani aina teini-ikäisestä asti, joten oli kunnia saada hänet mukaan levylle.

Julkaisimme juuri ennen vuoden vaihdetta toimituksessa vuoden parhaita albumeita ja listasin itse ”Queen Of Timen” viime vuoden parhaaksi albumiksi. Mitä mieltä olet itse albumista?

Björn Strid: Se on aivan tajuttoman kova albumi. En malta odottaa, että saan kuulla nuo kappaleet myös livenä kiertueella.

Arch Enemyn Alissa White-Gluzin oli tarkoitus myös olla mukana albumilla, mutta näin ei kuitenkaan aikataulusyiden takia tapahtunut. Bändi on ollut viime aikoina fanien hampaissa kohdeltuaan bändiä kuvannutta valokuvaajaa melkoisen huonosti. Oletko lukenut tapauksesta ja mitä mieltä siitä itse olet?

Björn Strid: Kyllähän valokuvaajilla on samat oikeudet valokuviin kuin esimerkiksi muusikoilla on musiikkiin. Bändi sai niskaansa todella paljon paskaa tuon takia, mutta eihän bändi ole tähän syypää vaan se tapaus hoidettiin todella huonosti bändin managementin toimesta.

Heidän ei olisi pitänyt lähettää sitä sähköpostia, jossa kuvaajaa syyllistettiin, koska ei se vika ollut kuvaajassa. Anteeksipyyntö olisi ollut paras ratkaisu. En usko, että bändi seisoo tämän takana, koska tunnen bändin, ja he ovat mahtavia ihmisiä kaikki.

Olette saapumassa kesällä myös Suomeen ja tällä kertaa vuorossa on esiintyminen Nummirockissa. Millaista settilistaa keikalle on odotettavissa? Kuullaanko livenä paljonkin materiaalia tuoreelta albumilta?

Soilwork

Björn Strid: Vaikea sanoa vielä tässä vaiheessa, koska emme ole juurikaan kesästä keskustelleet.  Todennäköisesti kuitenkin settilista tulee keskittymään pitkälti kolmeen viimeisimpään albumiimme, mikä mielestäni reilua myös nykyisille jäsenille. Tunnen oloni aina kotoisaksi Suomessa, joten mielelläänhän sinne aina palaa keikkoja soittamaan.

Kiitos jälleen ajastasi ja kaikkea hyvää vuodelle 2019. Haluatko lopuksi sanoa vielä jotain suomalaisille faneillenne?

Björn Strid: Kiitos siitä, kun olette olleet niin lojaaleja meitä kohtaan vuodesta toiseen. Voin vakuuttaa, että ette tule kukaan pettymään ”Verkligheten”-albumiin, koska me olemme todella ylpeitä siitä. Käykää levy hakemassa tammikuun 11. päivä kun se ilmestyy.

https://www.facebook.com/soilwork/

Luetuimmat

Uusimmat