Sonata Arctica – Stones Grow Her Name
Melodista power metalliaan veivaava kemiläisyhtye Sonata Arctica on niittänyt mainetta ja mammonaa ihan kansainvälisiä markkinoita myöten. Nyt julkaistavalla seitsemännellä täyspitkällään yhtyeen väitetään joidenkin tahojen mukaan olevan monipuolisimmillaan ikinä. En ole ihan jokaiseen yhtyeen aiempaan levyyn aiemmin perehtynyt, joten väitettä on vaikea sinällään arvioida. Mutta, miltä se uusin levy sitten kuulostaa? Onko tiedossa power metallin riemujuhlaa vai jotain ihan muuta?
Avausraidan ”Only The Broken Hearts (Make You Beautiful)” puolenvälin kohdilla alkaa arvostelija miettiä, onkohan sana ”monipuolisuus” vaihtanut täysin merkitystään. Kappaleen viimeiset 2 minuuttia jauhetaan kertosäettä ja kappaleen nimeä vähintään 30 kertaa, niin että on pakko tarkistaa onko levy jäänyt jumittamaan paikoilleen? Ei se ole. Keksitään sitä kertosäettä nostaa välillä se surullisen kuuluisa terssi ylöspäin, jotta varmasti jää kuuntelijalle päähän soimaan. Ei se sinällään mikään suuri virhe olisi, tarvitseehan power metal yhtye tämän kaltaisia ”hehkutuksia” keikoillaan, mutta raja tulee jossain kohdin vastaan. Ja itselleni se raja tulee siinä kohdin vastaan, että kahdeksan kappaletta 11:sta toistaa saman kaavan.
Kappaleethan itsessään ovat tällä tavalla hyvinkin tarttuvia, jopa aivan liiaksi. Ainakin ensi yö tulee arvostelijalle olemaan silkkaa painajaista, kun kappale toisensa jälkeen tältä levyltä iskeytyy soimaan päähän. Hyvää niistä ei saa siltikään, onhan se nyt saatanan helppoa tehdä ns. power metalli-kappale, jos siihen ei tarvitse keksiä muuta, kuin kertosäe ja ehkä muutama kliseiden täyttämä popahtava hittiriffi lisäksi. Toistetaan sitä kertosäettä sitten parikymmentä kertaa putkeen lähes joka helvetin kappaleessa, jotta saadaan ne riittävän pitkiksi. Ainakin jäävät ihmiselle soimaan päähän. Todellakin, ja valitettavasti juuri näin kävi.
Mainos päättyy
Sitä odotettua monipuolisuutta yhtye tarjoilee kakkosraidan ”Shitload Of Money” 80-luvun purkkapoppia muistuttavilla taustalauluillaan, jotka yllättävää kyllä toimivat levystä ehkäpä parhaiten, kuten myös koko kappale. Samaa voi myös sanoa toisesta yhtyeen peruskaavasta poistuvasta kappaleesta ”Cinderblox”, jonka erikoiset kitaroinnit saavat levylle hiukan vaihtelua – samoin kuin se tosiasia, ettei kappale toista itseään liikaa. Samaa sen sijaan ei voi sanoa perään kuultavasta pakollisesta balladista ”Don’t Be Mean”, joka vetää imelyydessään vertoja jo itselleen Bon Joville.
Kokonaisuutta katsoessa, kaksi ihan siedettävää kappaletta eivät kuitenkaan pelasta Sonata Arcticaa siltä karulta tosiasialta, että valtaosa levystä on kovin puuduttavaa ja itseään toistavaa kliseistä ”muka metallia”. Itse asiassa Sonata Arcticalla ei tämän esityksen perusteella olisi omasta mielestäni mitään tekemistä power metallin kanssa, levyltä kun puuttuu siihen kaksi oleellista asiaa ”power” ja ”metal”. Mutta kun tämä tähän genreen on yhtyeen omien sanojen mukaan luokiteltu, niin turha siitä on arvostelijaa ainakaan syyttää, ettei ymmärrä genrestä yhtään mitään. Power metallista arvostelija ymmärtää ja pitääkin hyvin paljon, Sonata Arctican kaltainen popin ja metallin risteytys aiheuttaa lähinnä häpeää koko heavy metallille.
Kaipa tämä varmasti yhtyeen aiemmille faneille kelpaa ja muutenkin kaikille, jotka ammentavat niin sanotun ”metallinsa” kaupallista paskaa suoltavilta radiokanavilta, koska niillä uskoisin tämän soivan enemmän kuin 10 kertaa päivässä. Mutta kriitikkoa on turha syyttää surkeista pisteistä, sillä vankka mielipiteeni on se, ettei ”Stones Grow Her Name” sisällä musiikillisesti juuri mitään muuta, kuin munatonta kliseiden täyttämää kikkeliheviä. Kriitikot kun ovat täällä arvostelemassa musiikkia, eivätkä sitä onko Sonata Arctica jonkun 13-kesäisen teinipissiksen mielestä tosi ihq.
Mainos päättyy
”Stones Grow Her Name”:n kuuntelun jälkeen kuulostaa Reckless Lovekin lähes katu-uskottavalta, mutta kaikki kunnioitus yhtyeen mittavalle uralle joka tapauksessa. Ja pisteet loistavasta soittotaidosta, eiköhän niitä sieltä Suosikin-sivuilta irtoa sitten enemmän.
2/10
Kappalelista:
01.Only The Broken Hearts (Make You Beautiful)
02.Shitload Of Money
03.Losing My Insanity
04.Somewhere Close To You
05.I Have A Right
06.Alone In Heaven
07.The Day
08.Cinderblox
09.Don´t Be Mean
10.Wildfire, Part: II – One With The Mountain
11.Wildfire, Part: III – Wildfire Town, Population: 0
http://www.sonataarctica.info/site07/
Kirjoittanut Riku Mäkinen
Mainos päättyy
26 comments on “Sonata Arctica – Stones Grow Her Name”
Comments are closed.
Fap
2/10? huhhuh, tuskin nyt noin paska levy tulee olemaan, mutta se jää kuultavaksi.
Tomi
Kuulematta paskaa. Maailman paskin bändin.
Jack Dawson
Ihan oikeasti, kuka odotti enää Unian ja The Days of Graysin jälkeen power metallia? Flag in the Ground oli korkeintaan power metallia, ja sekin oli pohjimmiltaan vanha kappale. Olisi voinut jäädä true metal-mölinä vähemmälle tämmöisellä taikatempulla.
linda
i just put it all trough google translator in order to understand (i’m from holland, so i don’t understand finnish)
but you talk bullshit. Its repetitive.. yes. but sonata said a 10000.00 times they are NOT POWER METAL ANYMORE! so don’t review them as so.
I think the Wildfires have enough diversity for the whole album, the repetitive songs are catchy as hell, that there are also less repetitive songs (cinderblox, somewhere close to you, bot are real heavy and kick serious ass!) and the ballad don’t be mean has beautiful vocal parts!
So… r u deaf??
Greetings,
a fellow reviewer and Sonata fan.
Riku Mäkinen
Perustiedot
Liittyi Facebookiin 29.1.2008
Julkaisupäivä STONES GROW HER NAME: May 18 (EU) and May 22, 2012 (NA)
Tyylilaji Power Metal
Jäsenet Tony Kakko
Elias Viljanen
Tommy Portimo
Marko Paasikoski
Henrik Klingenberg
…If the band ain’t power metal anymore, why the hell they tell so in their Facebook-page?
Arto Mäenpää
Ehkä toi 2 / 10 on vähän radikaali arvostelu mutta onhan toi CD kyllä oikeasti aika ”munaton” tekele mun mielestä. Se, että onko tuo bändi nyt heavy metallia, power metallia vai mitä metallia on kukin oma päätelmänsä mutta JOS yhtye itse sanoo itseäänsä power metalliksi, niin olkoon se sitten sitä. Eiköhän niiden itse luulisi sen parhaiten kuitenkin tietävän. :)
Belle
Sonatan jäsenet ovat itse haastatteluissa kyllästymiseen asti hokeneet, etteivät pidä musiikkiaan enää power metallina. On toki totta, että fb-sivujenkin informaation olisi voinut päivittää ajan tasalle, mutta bändi itse ei varmaankaan nettisivujaan ylläpidä.
Janne
Mitä nyt töissä kuunteli, kun Rockilla tätä soittivat, niin ei se nyt vakuuttanut. Yllätys? eipä oikeastaan, kun tälle linjalle siirrytiin. Jo tuo single biisi alkoi ärsyttämään parin kuuntelukerran jälkeen.
Onneksi voi aina palata vuoteen 2004 ja kaivaa Reckoning Nightin ja sitä edelliset tekeleet ja naatiskella niitä vanhoja hyviä aikoja.
Riku Mäkinen
Pakko kommentoida tähän sen verran, että kuulin radiosta tällä viikolla myös yhden vanhan biisin ”Last Drop Falls” ja jumalauta, että siinä on oikeasti kova biisi.
Mikko Nummela
Mahtavaahan tässä on se, että bändi on uskaltanut ja ylipäätänsä viitsinyt uudistaa omaa soundiaan. Kuka nyt jaksaisi samaa pullaa syödä koko ajan? Yksi harvoista yhtyeistä, joka jaksaa yllättää. Alusta asti Sonataa seuranneena voisin todeta, että ihan mainion albumin ovat kyhänneet. Häpeilemään tämän takia ei kannata ryhtyä, vaikka ei täydellinen olekkaan.
Jaska
Kannattaako arvostelua kirjoittaa lainkaan, jos omaa tuollaiset antipatiat bändiä kohtaan? Levyhän on ihan mainio Sonata lätty – parempi kuin pitkään aikaan. Ja paranee uusien kuuntelukertojen myötä (niinkuin hyvillä levyillä on tapana). Monipuolista, erilaista soundia jne. Power metallia tai jotain muuta, who cares?
Juustomies
Mullakin jäi ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen fiilis että ei saatana, vittu mitä paskaa… MUTTA toinen kuuntelukerta muutti mielipiteen jo ”ihan jees” tasolle, ja kolmannella kerralla sieltä erottui jo monta tooooodella hyvää kipaletta ja ainakin yks oikee Masterpiece (Wildfire pt.2)
Oon suhteellisen kova Sonata fani, joten annoin ekan kuuntelukerran jälkeen vielä mahiksen, ja onneksi annoin nimittäin on sen verran hyvä lätty että ei paremmasta väliä. Jonkin toisen bändin kohdalla oisin jättäny kuuntelut ekan kerran jälkeen ja haudannu levyn jonnekkin maan uumeniin.. Tony on Jumala, ei kukaan muu pysty tekemään jotain noin mahtavaa.
Tän arvostelun kirjoittaja on kyllä aika kujalla, vois mennä takas kirjottelee niitä Lädy gagan arvosteluja
Ville
Kylläpä on aika angstinen arvostelu. Itse jokaisen levyn omistavana ja vuodesta 2002 Sonataa kuunnelut totean tämän lätyn menevän heti Reckoning nightin jälkeen toiseksi parhaimmaksi Sonata levyksi. Toki on siellä pari biisiä jotka toistaa itseään ehkä liikaa mutta en tiedä kuka olet mutta ensi kerralla kirjotahan vähän asiallisempi arvostelu vaikka levy kuuloistasi (ensimmäisellä) kuuntelukerralla saatanan paskalta.
HooCee
Arvostelu on suoraan sanottunu naurettava, paras Sonatan levy mitä ovat julkaisseet. Kuuntelukertoja jo kymmeniä ja pakko sanoa että on kyllä varmasti vuoden kovin kotimainen levy. 9/10 olisi enemmänkin kohdallaan 2/10 sijaan.
Teppo1976
Mielipiteitä on monia, kuten tässäkin yhteydessä on jälleen nähty. Itse aloitin Sonata-taipaleeni ostamalla UnOpened-singlen ilmestymisvuotenaan 1999 ja siitä alkaen tykittänyt heitä reteoistani täysillä. Oli levy mikä tahansa, tyyli mikä tahansa, aina olen tykännyt. On kuitenkin olemassa se perus-Sonata, joka onneksi kumpuaa huonommankin kappaleen läpi ja todistaa, että yhtye on täyttä rautaa. Mitä on myös tämä uusin levy, joka vain paranee jokaisen kuuntelukerran jälkeen. Samaa teki Days of Grays, samaa teki Unia, samaa tekivät kaikki edellisetkin albumit. Upeaa Sonata, kauan eläköön!
JJ
Onhan tämä Sonatan kolmesta uusimmasta selkeästi paras, sillä tätä pystyy jopa kuuntelemaan. Mutta ei todellakaan mikään ihmeellinen levy… Jää TODELLA kauas vuosien 1999-2004 materiaalista.
Nykyajannuori
Power metalia tai ei, pysähtykääs nyt miettimään vähän.
Verratkaa vaikka Eclipticalta jotain viisua, vaikkapa Fullmoonia johonkin kipaleeseen tolta albumilta.
Mitä voikaan tapahtua 13 vuodessa.
Miten se Tony nyt itekkin on aikoja sitten sanonut lauluaan vokaalimasturbaatioksi (laulaa ite omat taustansa ja edelleen…) Oma mielipide on se, että kun nyky Sonata albumeilla tulee laulua, sitä välillä tulee ihan liiemmänkin kanssa. Osa albumista kävisi tuutulauluksi simppelyytensä ansiosta. Mutta onhan levyllä upeitakin eepoksia, kuten tuo Wildfire 2 ja 3 (eniten jäi mieleen se creepy koneääni). Ajan kanssa kuunnellen varmaan paljastuu rumasta ankanpoikasesta joutseneksi. Sonataa olen kuunnellut nassikasta saakka, edelleen maistuu!
Riku Mäkinen
Kiitos asiallisesta kommentista. Näitä on aina mukava lukea, vaikka mielipiteet olisivat kuinka eriävät.
Lauri Auerniitty
Ainoa asia, jossa tosissani olen samaa mieltä kuin arvostelija. On ensimmäisen kappaleen tylsyys ja nakatus.
Tästä eteenpäin kuitenkin Sonata Arctica onnistuu kaikessa, halusit tai et;
Tekemään juuri sen, mitä siltä odotettiin. On hyvä asia, ettei bändi jäänyt toistamaan samantyylistä musiikkia vaan vaihtoi ja kokeili uusia keinoja.
Sonata Arctica ei todellakaan ole mikään main-stream kuraa. Harva bändi laittaa musiikkinsa banjoa tai saa edes orkesterin säveltämään taustalle, joka saa huomattavasti lisää makua.
Teit myös pahan virheen arvionnin alussa; ”En ole ihan jokaiseen yhtyeen aiempaan levyyn aiemmin perehtynyt, joten väitettä on vaikea sinällään arvioida.”
Kas siinäpä pikku pointti, joka muuttaa heti näkökulmasi kantaa ja alentaa arvosanaa, joka muutenkin on turhan kriittinen.
Taidat miettiä tätä liikaa oman musiikkimakusi mukaan. AJattele sitä power/heavy metallin kuuntelijana ja sitä, että Stones Grow her name nousi heti usean musiikkilistan kärkeen. Tuskin 2/10 saaanut albumi voi sijouttua noin hyvin?
JJ
Lauri Auerniitty: ”Taidat miettiä tätä liikaa oman musiikkimakusi mukaan. AJattele sitä power/heavy metallin kuuntelijana ja sitä, että Stones Grow her name nousi heti usean musiikkilistan kärkeen. Tuskin 2/10 saaanut albumi voi sijouttua noin hyvin?”
Se että levy nousee jonkun musiikkilistan kärkeen ei todellakaan tee levystä hyvää tai anna levylle jotain statusta ettei saa antaa huonoa arvostelunumeroa. Ja näköjään nyt se on todistettu että 2/10 albumi voi sijoittua listojen kärkeen, en nimittäin yhtään enempää antaisi itsekään.
Ja vielä, totta helvetissä arvostelijallakin on oma musiikkimaku. Ei arvosteluja voi tehdä sillä perusteella että jaahas naapurin power/heavy metal kuluttajat Pentti ja Make näyttivät tykkäävän joten on sitten pakko antaa hyvä arvostelu tälle levylle.
Valitettavasti arvostelijat eivät aina pidä samoista levyistä kuin sinä tai minä tai naapurin Jorma. Deal with it.
Riku Mäkinen
”Sonata Arctica ei todellakaan ole mitään mainstream-kuraa”, ”Stones Grow Her Name nousi heti usean musiikkilistan kärkeen”. Kannattaisikohan kommentoijan ottaa sanakirja käteen, mainstream ei ole mikään musiikkityyli vaan lyhyesti wikipediasta kopioituna näin: ”Termiä käytetään muun muassa taiteissa. Mainstream tarkoittaa karkeasti määriteltynä jotain suosittua. Esimerkiksi jokin suosittu pop-yhtye voi olla mainstreamia.” Eli toisin sanottuna, et pidä Sonata Arcticaa mainstreamina, vaikka se on listojen kärjessä? Kuulostaa jokseenkin ristiriitaiselta. Ja jos Lady Gaga nousee listojen kärkeen, ei se tee siitä hyvää levyä.
Kujalla kenties?
Arvostelijalle ei tietenkään voi olla sama musiikkimaku, mutta et vaikuttanut todellakaan katsovan näkökulmaa Sonatan genren mukaan vaan jonkun ihan muun.
Lisäksi vain uuden Sonatan kuunteleminen, eikä keskittyminen vanhempiin ENSIKSI, oli äärimmäinen virhe..
Suurin osa kappaleista on loistavasti sovitettu ja sanoitettu.
Jotkut toistavat itseään, mutta jok’ ikisellä bändillä on joskus sama ongelma.
Mainstreamia voidaan myös pitää huonona, toistavana musiikkina, joka vain yksinkertaisesti pärjää. Joten Laurin Kommentissa ei periaattessa ollut ristiriitaa.
Sonata Arctica on onnistunut pitämään uniikin musiikkinsa ja voi yhtä hyvin jatkaa sitä, sillä tälle bändille tulee vielä hyvä tulevaisuus.
Ja muistakaamme; Kriitikot ovat AINA kriitikkoja. Heiltä voi odottaa hyvää tulosta vain harvoin.
Riku Mäkinen
”En ole ihan jokaiseen yhtyeen aiempaan levyyn aiemmin perehtynyt, joten väitettä on vaikea sinällään arvioida.” Lukeeko tossa kommentoijan mukaan, etten ole yhtään bändin vanhempaan materiaaliin tutustunut? Vähän toivoisi sitä lukemisen ymmärtämistäkin.
kiefer
Pakko sanoa yksi seikka minkä kaikki aina missaa. On hienoa että Sonata yrittää uusiutua fiiliksen mukaan (on yrittänyt jo tovin) niin tekee rohkeat.
Harmittava seikka on se että Tommyn rumpalointi on aina ollut mielikuvituksetonta, jopa silloin kun Sonata oli silkkaa speediä. Se rajoittaa bändin musatyylin vaihtelun mahdollisuudet. Piste.
vesku
Laitetaas uudestaan kun edellinen ei mennyt läpi. Ko. orkesteri on on aina jakanut kuulijakuntansa keskeltä kahtia. Toiset vihaa ja toiset rakastaa. Näin se vaan on mennyt alusta asti. Ekan levyn jälkeen oli Stratovarius kopiointia ja sen jälkeen liikaa nopeutta/takomista sitten liian progressiivista ja orkestraalista ja vali vali… Tämmöinen on mielestäni sitä musiikillista kehittymistä, kai. Kuka kotimainen ns. tunnettu bändi nykyään edes uskaltaa lähteä uudistumaan tällä tavalla? Minun mieleen tulee vain eräs Nightwish ja sama valitusrumba on sielläkin ollut esim. laulajan vaihdoksesta =/
Itse levy on mielestäni ko. bändin uran yksi parhaista ja ansaitsee edes keskinkertaisen arvosanan, ihan sama mitä humppaa sitten kuuntelee. Ammattitaidon, lahjakkuuden sekä kovan työn mielestäni kuulee asiantunteva kuulija aina.
Mikke
Hyvä kommentti. Mustaki o hyvä et bändit yrittää kehittyy, ja sanon suoraan et totta helvetisti siitä tullaan valitaa iha vitusti, koska sit se ei enää oo sen tietyn ihmisen mielee. Ja nightwishkin on nyt musta melkeenpä parempi ku sillo ku tarja oli.