Sooloilua muttei suinkaan soolona – Plini Tavastialla 2.8.2022

Australialainen modernin progressiivisen rockin alati nouseva kitaravirtuoositähti Plini saapui bändinsä kanssa elokuun alussa ensimmäiselle Suomen-keikalleen. Loppuunmyydylle salille soittanut kitaristi yhtyeineen ei tarjoillut välttämättä maailman karismaattisinta esiintymistä mutta osoitti huikean taidon ja osaamisen tason huumorilla ja nöyryydellä höystettynä.

Aluksi on todettava, että Plinin edustaman kotikitarointidjentin kulta-ajat ovat kuuntelijasta riippuen reilusti takanapäin. Peripheryn, Monumentsin, Veil of Mayan ja muiden vastaavien bändien urat eivät toki ole ohi, mutta 2010-luvun alkupuoliskon ajan suurin haippi ja draivi on vähitellen siirtynyt muihin genreihin.Muistan Plinin saapuneen maailmalle samoihin aikoihin vedoten vahvasti samoihin faneihin. En siis yllättynyt lainkaan nähtyäni yleisön puolella vaikka mitä alan edustajien paitoja. Musiikkia kohtaan löytyy edelleen fanitusta ja arvostusta, mikä on mahtava juttu.

Koko homma sai osittain alkunsa Peripheryn Misha Mansoorin ”Bulb”-sooloprojektista, jonka voidaan sanoa synnyttäneen oman liikkeensä, joka koostui kotikutoisista muusikoista, jotka yhdistelivät progrevirtuositeettia raskaampaan metalcoreriffittelyyn. Djent-kulttuuri sai syntynsä ja nosti esiin lukuisia uuden aallon soittajia kuten Animals As Leadersin, Tosin Abasin, monissa vesissä uineen Jason Richardsonin sekä Plinin.

Australialainen Plini Roessler-Holgate, ytimekkäästi parhaiten pelkällä etunimellään tunnettu kitaristi, aloitti uransa muutamalla viime vuosikymmenen alussa julkaistulla reilusti huomiota keränneellä EP:llä. Ensimmäisen, ”Handmade Cities” -pitkäsoiton myötä huomio ja arvostus nousi uusiin sfääreihin, kun Steve Vai kehui levyä yhdeksi parhaista koskaan kuulemistaan kitarainstrumentaalilevyistä. Vai on itse tunnettu yhtenä kitaramusiikin ikonisimmista ja kyvykkäimmistä soolokitaristeista, joten sanat eivät olleet mitään kevyitä tässä kohtaa. Plinillä on myös kytköksiä Suomeen suositun Neural DSP -kitaramallinnusyrityksen kanssa tehdyn yhteistyön kautta.

Myönnän, että ajattelin vielä keikkaa edeltävinä päivinä yli tunnin kitarataituroinnin olevan tälle kärsimättömälle kirjoittajalle mahdollisesti liikaa. Ähky tulee paljon syödessä, eivätkä kitarasoolot ole hetkeen olleet lempiruokaani. Jokin tosin klikkasi viimeistään siinä vaiheessa, kun lavalle noustiin mahdollisimman vituiksi muunnellun My Chemical Romancen ”Welcome to the Black Parade” -kappaleen myötä (mikäli se kuulostaa houkuttelevalta, löydät linkin teokseen tästä näin – ole hyvä). Tiedä sitten mikä siinä on, mutta olen aina osannut arvostaa itseään vähemmän tosissaan ottavia muusikoita heidän taitotasostaan huolimatta.

Huumorintaju ja nöyryys tuntuivat olevan illan keikan läpi kantavia voimia, sillä taiturointi ei tuntunut missään vaiheessa väkinäiseltä esittelyltä ja isottelulta. Muusikot soittivat hyvin mutta tuntuivat osaavan arvostaa taitojensa viihdearvoa. Yksinomaan taidoistaan tunnettujen muusikoiden keikka voisi vajota helposti Kummeli-sketsin tunnelmiin (linkkilinjalla kun ollaan, niin olepa jälleen hyvä). Nyt pidettiin hauskaa, ja se jos mikä tuntui mahtavalta.

Musiikkia kuultiin melko kattavasti Plinin uralta pääpainon ollessa luonnollisesti ”Handmade Cities” – ja ”Impulse Voices” -pitkäsoitoilla. Vaikka Plini itse oli huomion keskipisteenä, annettiin tilaa mukavasti myös muille lavalla esiintyneille muusikoille. Etenkin basisti Simon Groven ja Plinin ensimmäisellä pitkäsoitolla rumpuja soittaneen Troy Wrightin soittoa oli vähintään mahtavaa seurata. Setin loppupäässä soitetun ”Away”-kappaleen aikana lavalla nähtiin yllätysvierailija, kun YouTuben puolella tunnetuksi tullut Rabea Massaad nousi mukaan sooloilemaan Plinin ja kakkoskitaristi Jake Lowen kanssa.

Oli ilo nähdä muusikoiden soittavan hyvin yhteen pysyen samalla ihmisten tasolla. Plini ei ollut spiikeissään välttämättä se supliikein puhuja, mutta kiitollisuus yleisölle välittyi vahvasti kuten myös yleisöltä bändille. Välillä tulee tuumailtua, onko vastaavalle musanörtteilylle kovin valtavaa kysyntää Suomessa, mutta täyteen pakattu Tavastia kieli jotain muuta. Kiitän, kuittaan, siirryn selailemaan Strandberg-kitaroiden hintoja ja soittamaan illan settilistaa läpi Clone Herossa.

Settilista:

1. Cascade
2. Kind
3. Impulse Voices
4. Papelillo
5. I’ll Tell You SOmeday
6. Pan
7. Handmade Cities
8. Paper Moon
9. Away
10. Electric Sunrise

Teksti: Thomas Frankton
Kuvat: Samuel Järvinen