Soramäki Coastal Artillery uskoo triomuodostelmaan – arviossa ”Pyrocracy”
Tamperelainen, vuonna 2020 perustettu Soramäki Coastal Artillery uskoo triomuodostelmaan ja groovaavaan bändisoittoon. Ja hyvä niin!
Bändin järjestyksessään toinen EP ”Pyrocracy” loikkaa ”Chemtrailspotting” -biisillä suoraan psykedelia-altaan keskisyvään päätyyn, jossa uiskentelevat vanhat tutut groovaavan hippirockin ketkut. Tutuimmista yhtymäkohdista muodostuu kolminaisuus Kingston Wall – Black Sabbath – Alice In Chains.
Yhdistelmästä muodostuu kuitenkin jotain omalaatuista. Ykkössäkeistön itämaisuutta tavoittelevat laulumelodiat ovat kieltämättä vähän hämmentävän kuuloisia, mutta Staley-Cantrell -harmonioista muistutteleva kertosäe rullaa vastaansanomattomasti ja niissä laulaja-kitaristi Marko Niittymäki esiintyy edukseen. Myös kitarasooloilu kulkee erittäin mukavasti.
Mainos päättyy
Kakkosbiisi ”Gutter waltz” lähtee menevämmällä asenteella liikenteeseen ja nojaa rumpali / sanoittaja / nimimies Marko Soramäen ns. rankaisukompin kannattelemaan riffiin. Biisi rullaa vastaansanomattomasti ja yksinkertaiset ainesosat antavat bändille ja etenkin sen rumpalille tilaa loistaa. Myös lauluosasto toimii tässä biisissä kauttaaltaan. Yleisesti on nostettava nykypäivänä hattua sille, kun bändin kitaristi malttaa olla tulittamatta kaikkia kuviteltavissa olevia kikkoja ja nuotteja saman sävelteoksen aikana – vaikka rannikkotykistön arvovaltaisia jäseniä ollaankin. Lätyn soundimaailma on ilmava ja stemmoja korostava. Ratkaisu on perusteltu ja nyt ollaan miellyttävän kuuloisesti jossain kaukana, vaikka eräänlainen raskaus olisi biisejä palvellutkin.
Kehuttava piirre on myös se, että biisitrilogiasta yksikään ei ylitä pahamaineista kuuden minuutin rajapyykkiä, vaikka tällaisessa musassa 15 minuutin jumittelut kuuluvat normaalisti kalustoon – oli tarvetta tai ei. Viimeisenä kuultavassa ”In a sedimental mood” -biisissä kaikki palaset lopulta loksahtavat kohdalleen: raskaat riffit, aiempaa vakuuttavammalta kuulostava seattlelainen tuplalaulu, billwardiaaninen doom-rumpugroove sekä basisti Panu Ukkosen jylisevä ja salamoiva basso – loistava nimi basistille muuten! Vaikka elementit ovatkin olemassa jo kahdessa muussakin kappaleessa, niin juuri tässä kaikki osuu kohdilleen ja pysyy siellä.
Harmillisesti tämä EP:n paras biisi loppuu hieman ennen aikojaan, mutta ainahan voi lyhyen EP:n pyöräyttää ympäri uudestaan! Vaikka tällä kertaa ei joka paikassa ylletäkään ikonisten esikuvien tasolle, on tulevaisuudessa Soramäen rannikkopatteristolta lupa odottaa suuria tekoja.
Mainos päättyy
