Sorkka – Ensimmäinen Jae

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.3.2011

Tampereella päämajaansa pitävä Sorkka koostuu viidestä miehestä, jotka ovat aiemmin soitelleet erilaisissa kokoonpanoissa ja nyt noin vuoden päivät yhdessä Sorkassa. Ensidemollaan yhtye lähestyy kuulijoita suomenkielisellä, melodisella death metallilla. Soppaa on maustettu muidenkin metallin alalajien elementeillä ja kuolon lisäksi päällimmäisenä korvien sopukoihin kantautuu perus heavya sekä myös hieman thrash- sekä black metallia.

Aloituskappale ”Typeryys” on omaan korvaani ehkä hieman liiankin melodista menoa, joka pudottaa kokonaisuuden tasoa omassa asteikossani himpun verran alaspäin. Toisena esitettävä ”Valhe” on sekin toki melodinen, mutta vastapainona biisistä löytyy sopivasti raivoa sekä ihmisen mielen sopukoista kumpuavaa vihan tunnetta, jonka Sorkka kanavoi mallikkaasti musiikkiinsa. Päätösveisu ”Pää Irti”on jo nimensäkin puolesta demon ilkein biisi. Se on nopeampi kuin aiemmat ja jättää kuulijalle kokonaisuutena hyvän maun demosta.

”Ensimmäinen Jae” on kaikin puolin hyvä pelinavaus Sorkalta. Toivottavasti kuulemme yhtyeestä vielä jatkossa ja kun yhteissoittoa kertyy lisää, niin luulen materiaalin hioutuvan vieläkin paremmaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

7/10

Kappalelista:

1. Typeryys
2. Valhe
3. Pää Irti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/search/music?q=sorkka&ac=t