Sota ja rauha – Arviossa Post Pulsen ”Lupaus”

Kirjoittanut Markku Siira - 1.7.2026

Post Pulse aloittaa heti kättelyssä koko painollaan. ”Not My War”– biisin ulosanti on agressiivista, tuplabasarit pikakiitävät ja äänisuorite on asianmukaisen raivokasta. Väliosa tarjoillaan mietona ja koskettimet tuovat soppaan uusia makuja. Melodinen kertosäe ja puheväliosa alleviivaavat nyanssiosaamisen. Pieni lisä ei tosin pahaa tekisi, vaikka pelinavauksen kohdalla ei vielä progesta olekaan kysymys. Toisto ei jykevältä sanomalta pohjaa syö.

Albumin nimikkobiisi ”Lupaus” löytää itsensä koskettimien särisevästä elektrosta ja rumpuviidakosta. Sanoista ei saa selvää ilman lunttilappua, mutta ketut siitä. Selkeys ei ole itseisarvo, sisältö ja sanojen paino ovat. Osat vaihtuvat tuttuun tyyliin kevyen ja raskaan / ilmavan ja täyden / rujon ja kaunispiirteisen välillä. Rumpali tekee jälleen vakuuttavaa jälkeä. Kappale on ilmeinen keikkahelmi. Se kiskoo vastaansanomattomasti mukaansa. Kertosäkeen toiseus vieraannuttaa tehokkaasti ja lopun yksinäinen piano viimeistelee erinomaisen viisun.

Levyn päättävä ”The Hole” on massiivinen rakennelma. Se käynnistyy varovaisesti, kunnes paalujunttaava riffi valtaa stereokuvan. Tauot, koko äänenpainoskaalalla matkaavat kitarat, örinä monessa formussaan, vilistävä piano ja tiukka yhteissoitto pitävät huolen, ettei mielenkiinto pääse hiipumaan miltei 22 minuutin mittaisella matkalla. Väliosa on yli-ilmavuudessaan jo kaukana progelandiassa ja (mahdollinen) kertosäe ammentaa nokkelasti nykypopista. Ilmahälytyssireenit maalaavat raskain värein sen, mikä on yksi albumin kantavista teemoista. Laulu kuiskaa Pink Floydin hyvässä hengessä ja bändi kasvaa mukaan. Tällä kertaa vieraantuneisuuden tunteista pitää huolen piano. Kuvio on kuin intro biisin loppuosille. Tauot katkaisevat raskaan tamppaamisen, joka hidastetaan ja kiihdytetään sitten uudelleen. Biisiin on riittänyt ideoita. Se toimii monimuotoisuudessaan ja rönsyileväisyydessään luontevasti. Majesteettiset jouset maalaavat kalkkiviivat ja kosketinkilahdukset ohjaavat kuuntelijan maaliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Lupaus” on pätevä levy. Ote on osaava ja ammattimainen tuotantoa / soundeja myöten. Bändille on näillä eväillä helppo ennustaa valoisa tulevaisuus. Marginaalimusiikki ei enää ole marginaalissa ja vaikka eivät levyt vanhaan malliin myykään, niin kuulijakunta on kuitenkin valmis ostamaan lipun keikoille. Post Pulsen energia ja sanoma uppoavat vastaanottavaiseen yleisöön syvyyspommin lailla. Ja vaikutukset tuntuvat kropassa vielä kotimatkallakin.

Kappalelistaus:

  • Not My War
  • Lupaus
  • Incredible Creatures
  • A Strategy of Peace
  • The Hole
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy