”Sotaa apatiaa vastaan” – Marco Kososen ”Bändilaboratorio” valaisee kotimaisen vastakulttuurikehdon, Lepakkoluolan, värikkään historian

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 5.9.2022

Suomesta löytyy lukuisia elävän musiikin yhdistyksiä ja niiden kuuluisia keikkapaikkoja, mutta oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mistä ne ovat aikanaan saaneet alkunsa? Tänä vuonna taustoittui yhden keikkapaikan historia, kun ”Bändilaboratorio”-kirja julkaistiin. Marco Kososen kirjoittama teos esittelee legendaarisen Lepakkoluolan historiaa lähes 40 haastattelun voimin ja nostaa esille sen yhteisöllisyyden ja merkityksen, mitä Lepakkoluola viestii monelle siellä säännöllisesti vierailleelle.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä kuten Lepakko tai Leba, ja Lepakkoluola oli taatusti tunnettu lukemattomilla eri nimityksillä olemassaolonsa aikana. Vuosina 1979-1999 toiminnassa ollut kulttuuripaikka sai alkunsa vaihtoehtoista kulttuuria edustaneiden nuorten toimesta, jotka valtasivat Helsingin Ruoholahdessa sijanneen tyhjän rakennuksen hengailu- ja keikkapaikaksi vuonna 1979. Teollisuusalueen syrjäisessä kolkassa sijainneesta rakennuksesta muodostui vuosikymmenten aikana merkittävä kehto vastakulttuurille ja ponnistuslauta usealle yhtyeelle.

Joulukalenteri

Kaaoszinen joulukalenteri 2022 →

”Bändilaboratorio” rakentuu pitkälti haastattelujen varaan, joiden kertojina ovat monet Lepakkoluolassa aikanaan aktiivisesti toimineet yhtyeet. Sellaisia ovat esimerkiksi suurelle yleisölle suhteellisen tuntemattomaksi jääneet Lama, Päät ja The Nights Of Iguana. Kirjan loppupuolella ajatuksia ovat jakaneet myös Rumba-lehden ja Radio Cityn toimitus, jotka molemmat aloittivat toimintansa Lepakkoluolan tiloissa. Haastatteluista ja kommenteista rakentuu kirjava ja tilkkutäkkimäinen kuva keikkapaikasta. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä selvemmin vahvistuu ajatus siitä, ettei Lepakkoluola ollut vain keikkapaikka tai paikka, jossa ihmiset kokoontuivat. Joillekin Lepakkoluola oli enemmän: yhteisö ja elämäntapa, joka nivoi erilaisia ihmisiä luontevasti yhteen.

Sen lisäksi, että lukija saa käsityksen Lepakkoluolasta ja siellä soittaneista yhtyeistä, toimii kirja myös omanlaisena kurkistusikkunana menneisyyden Suomeen, joka ei ollut niin avaramielinen kuin nykypäivän Suomi. Alakulttuureja kohtaan 70-80-luvuilla vallinnut jäykkä ilmapiiri on havaittavissa haastatteluista, ja se on taatusti osaltaan korostanut Lepakkoluolan yhteisöllisyyden merkitystä siellä liikkuneille. Aika on varmasti myös kullannut haastateltavien muistoja, mutta he ovat tuoneet reilusti esiin myös Lepakkoluolan puutteita. Vaakakupissa ovat painaneet enemmän kuitenkin hyvät seikat, joista erityisesti paikan omaleimaisuus on ollut merkittävä osa Lepakkoluolan hohtoa.

”Bändilaboratorio” on kevyttä luettavaa mutta raottaa mukavasti Lepakkoluolan ja siellä soittaneiden yhtyeiden historiaa. Yhtyeiden tarinat esitellään suurpiirteisesti, mikä on hyvä, sillä useat yhtyeistä ovat olleet hyvin marginaalisia niin tunnettuudensa kuin elinkaarensakin suhteen. Poikkeuksena ovat Musta Paraati ja Melrose, joista jälkimmäinen on edelleen aktiivinen. Molempia yhtyeitä käsitellään kirjassa täysin oikeutetusti sivumääräisesti eniten. Myös tuntemattomammat yhtyeet ovat päässeet ansaitusti valokeilaan, sillä jokainen haastattelu auttaa hahmottamaan Lepakkoluolan kokonaisvaikutusta paremmin.

Vaikka Lepakkoluola oli vain keikkapaikka, eikä se suoranaisesti kosketa omaa elämääni, en voinut kirjaa lukiessani olla kokematta hienoista surua keikkapaikan tarinan päättymisestä. Olkoonkin, että Lepakkoluolan purkamiselle oli taatusti hyvät perusteet, en voi kirjaa lukiessani olla miettimättä, millainen pala suomalaista kulttuurihistoriaa on konkreettisesti hävinnyt reilu parikymmentä vuotta sitten. Onneksi Lepakkoluolan tarinasta on nyt talletettu osa myös jälkipolville, jotta paikan merkityksen voivat ymmärtää myös myöhemmät sukupolvet. ”Bändilaboratorion” kaltaiset teokset saattavat osin romantisoida menneisyyttä ja kulttuuripiireissä vallinnutta yhteisöllisyyttä, mutta ne voivat myös opettaa arvostamaan ja ylläpitämään nykyistä suomalaista kulttuurialaa, joka on kärsinyt pahoin viimeisten vuosien ajan. Annan kirjasta vahva lukusuosituksen niille, jotka ovat kiinnostuneita kotimaisen musiikin historiasta tai ovat nostalgiaan taipuvaisia.

Alla vielä linkitys Spotify-soittolistaan, jonka kirjailija Kosonen on laatinut kirjassa käsiteltyjen yhtyeiden pohjalta.

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen