Sotaa ja rakkautta – arviossa Vitalinesin esikoisalbumi ”Wheels Within Wheels”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 9.11.2023

Robbie LaBlancin ja Tommy Denanderin johtama Vitalines julkaisi hiljattain debyyttialbuminsa. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun vokalisti LaBlanc ja multi-instrumentalisti Denander tekivät yhteistyötä. Edellisen kerran kaksikko yhdisti voimiaan viime vuonna Radioactiven ”X.X.X.”-albumilla, jonka kolmella kappaleella LaBlanc lauloi. Muusikoiden välinen kemia oli selvästi niin hyvää hyvää, että jatkoa seurasi Vitalinesin esikoispitkäsoiton muodossa.

Vitalines nojautuu ulosannissaan melodiseen rockiin, tarkemmin sanottuna AOR:n melodisuuteen. Yllättäen sanoitukset eivät kuitenkaan edusta perinteistä AOR:n linjaa keskittyen vain rakkauteen, vaan lyriikoissa heijastuu nykyinen maailman meno sotineen. Näitä teemoja heijastelevat esimerkiksi ”Judgement Day Is Here”, ”Hello World (We Need To Talk)” ja ”When Spirits Fight”. Perinteistä rakkaudellista linjaa edustavat sen sijaan ”Love Not Fantasy” ja ”You Are The Reason I Am”, kuten kappaleiden nimistäkin voikin päätellä.

Kokonaisuutena ”Wheels Within Wheels” on yllättävän moniulotteinen sekä ajatuksia herättävä. Erityisesti jälkimmäinen piirre on myönteinen yllätys, sillä tämän genren albumit ovat usein sanomansa suhteen kevyttä. LaBlanc ja Denander ovat selvästi huolestuneet nykyajasta ja halunneet tuoda esille sotien aiheuttamat tunteet ja ajatukset. Siksi Vitalinesin debyyttialbumi onkin kiinnostavampi kuin mitä päällisin puolin voisi olettaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat