Sotajumala – Raunioissa

Näin ensimmäiseksi tietoisku: roomalaisten toista pääjumalaa Marsia pidettiin sodan jumalana. Germaaninen ”jumalten kuningas” Odin yhdistettiin myös sotaan. Hindulaisten Indrakin kantoi kruunuaan sodan jumalana. Tietysti Manowar on vuonna 2007 nimetty albumillaan ”Gods Of War” tähän luokkaan. Sitten on vielä Jyväskylästä yksi Sotajumala, joka lakaisee muut halveksuttavat ”jumalat” maton alle brutaalilla ja vulgäärillä tavalla. Tällä kertaa ollaan ”Raunioissa”, kun viimeksi palveltiin kuolemaa – tematiikka pysyy siis tämänkin levyn nimessä yhtä dekadenttina.

Listataanpa parit hyödylliset faktat tähän alkuun: 1998 perustettu rymyryhmä on mäiskinyt pihalle tämä ”Raunioissa”-teos mukaan laskettuna neljä kokopitkää, kaksi split-albumia Torture Killerin ja Deathchainin kanssa, ollut nykyisellä kokoonpanolla kasassa jo vuosikymmenen verran sekä keikkaillut ihan kiitettävästi männä vuosina. Voit nähdä Sotajumalan Anno Bastardi 2015 mm. Steelfest Open Airissa Hyvinkäällä, Nummirock Metal Festivaaleilla Kauhajoella sekä muutamalla klubikeikalla ympäri ”Suur-Suomea”.

Sotajumala koostuu ärisijästä nimeltä Mynni Luukkainen (tuttu myös Horna-kepittäjänä), kitaristeista Pete Lapio ja Kosti Orbinski, basistista Tomi Otsala ja kannuttajasta Timo Häkkinen. Heidän saumaton yhteistyönsä tarjoaa mitä mainiointa kuolonmetallia niin soitannallisesti kuin esteettisestikin. Uuden albumin koukuttimia on tarjoiltu niin bändin virallisilta some-sivuilta löytyvän studiopäiväkirjan, teaserin kuin musiikkivideonkin merkeissä. Vielä soppaa hämmentäen kiusaamme teitä lukijoita entistä enemmän ja käymme läpi ”Raunioissa”-albumin jokaisen kappaleen arvostelijan empiirisiin havaintoihin luottaen. Olkaa hyvät!

Saattajat”: Sekaannuksen välttämiseksi kerrottakoon, että tämä aloitusraita ei siis ole Yön kappaleesta tehty cover. Keskitempoinen Morbid Angel -tyylinen kappale on salaperäinen, giganttinen ja murskaava, ehkä hieman tanniininen. Tasapaksu paahto sopii oikein hyvin aloittamaan kokonaisuuden, avaa äänimaailman ja saa pään keinumaan hiljalleen. Fiiliksiä: Miten ihmeessä rummut voivat kuulostaa noin sairaalloisen luonnollisilta, varsinkin bassarisoundi? FUCK YEAH!

Sinä et ole yhtään mitään”: Seuraavaksi mennään BPM:ssä hieman ylös ja lisätään sekaan vähän rässiriffejä ja blast beatiä. Musiikkivideokappale esittää ukkeleiden meininkiä studiossa. Vaikka Mynni sanookin puolentoista minuutin jälkeen ”Kurkkusi tukossa…”, niin näitä fiiliksiä ei vokalistin korina onneksi tuota. Örinä-ärinä-tuplaukset kertosäkeessä saavat ns. viisarin värähtämään. Kitarasoolojen blues-, sweep- ja tapping-levottomuudesta tulee pelkkää plussaa. Musiikkivideosta saanee omaan soitantaansa hyviä ideoita.

Uhrina sairaan”: Ensimmäisenä mieleen nousi edellisen levyn ”Kuolinjulistus”-kappale, mutta ei se kuitenkaan se ollut. Näin yleisesti ”sekstolisahaus” on ylipäätään parasta deathmättöä ikinä, eli tässä arvostelijan suosikkikappale levyltä. Groovea löytyy, basson suhina tukee edelleen kuusikielisten sahausta ja laulajan limat lähtevät kurkusta oikein kivasti. Lisäksi kitaroiden tuplamelodiapätkä oli helvetin osuva. Öriöri.

Veljen Viha”: Murjovaa, tasapaksua tohinaa. Hitaammat osiot luovat tunnelmaa, myös puolieeppinen lopetus on mukava lisä tähän nihilistiseen holokaustiin. Näihin korviin aavistuksen pitkä ja puuduttava kappale (sopii seesteisempään tunnelmaan).

Kuolemanmarssi”: Huomio: rumpujen tomitranssi saa kropan väreilemään heti alussa! Tässä kappaleessa kuulemme mitä mielenkiintoisinta riffittelyä, tarttuvia kitarasooloja ja reipasta kuolonnyrkin maistelua. Kertosäe on kaikessa mielipuolisuudessaan hyvin infernaalinen manifestoivan ”tapa jumalasi” -käskyn säestämänä. Levyn positiivisin yllättäjä.

Elävänä omassa haudassaan”: ”DEATH METAL FINLAND” -fraasi kuvastaa tätä biisiä. Armotonta, tiukkaa, aitoa riffittelypaahtoa. Kitarasoolot paranevat paranemistaan, keskellä biisiä tapahtuva ahdistushuutopätkä saa ihon kananlihalle ja lopun kitarat-basso-rumpu-hegemonia osoittaa bändin sävellysten yhteensopivuuden. Suorastaan mahtavan hullunkurinen lopetus.

Riimit lihan säälistä”: Taas mennään. Kyllä tässä on koko ajan tunnistanut, mikä bändi kyseessä. Tässä biisissä leikitellään melodioilla, rytmiikalla ja vokaalien käytöllä hieman enemmän. Parin minuutin kohdalla myös basso pääsee omiin oikeuksiinsa varoitusäänen lailla rumpujen säestämänä. Plussaa myös blast beat -variaatioista.

Päivä jolloin aurinko sammui”: Lopetuskappaleen täytyy tietenkin olla pitkä, raskas ja eeppinen. Tästä kappaleesta löytyy mm. hidasta ja murjovaa kolinaa, tökerön nopeaa tykitystä, painostavaa tunnelmaa sekä kovin isänmaallinen, Trio Niskalaukaus -tyylinen kitaramelodia. Tämä kappale on loppuun asti silkkaa aggressiivista voittoa.

No niin. Rumpusoundia ei voi kuin ylistää – nykyaikana ”trigatut”, ylikompressoidut ja muuten jälkikäsitellyt rummutukset kuulostavat lähinnä tietokoneohjelmoidulta komppaukselta. Nyt soundilla on tilaa hengittää ja kykyä soida oikealla, luonnollisella tavalla. Siitä pystyy kuulemaan rumpalin autenttisen soittotavan eikä pelkästään typeriä päälle laitettuja sampleja (vertaa ”Death Metal Finland” -levy).

Kitarasoundi on ärjy, tarpeeksi säröinen, muttei lainkaan tunkkainen. Riffeissä on tilaa tarkkuudelle ja korostuksille, eikä kitarayhteistyökään ”mene muusiksi”, vaan kuuntelija pystyy tuntemaan mollisten sävelten päähän porautumisen . Groove on myös erittäin tärkeä tekijä, myös kitarasoolot sopivat jokaiseen kappaleeseen.

Basso on suhiseva ja tökerö, mutta voisi musertaa aavistuksen enemmän. Kuitenkin se sopii tukemaan kitaroita oikein jämäkästi ja sen tunnistaa pörisevän jatkuvalla intensiivisyydellä.

Vokaalit ovat entiseen levyyn verrattuna aidosti vihaisemmat, sillä laulajan sisältä pursuavan vihan pystyy tuntemaan syljen mukana erittyneistä saatanoista. Välillä öristään hieman matalammalta ja välillä rääkäistään, mutta kyllä tämän vokalistin koko ajan tunnistaa.

Sävellystyöstä annettakoon papukaijamerkki, koska kappaleet nivoutuvat erinomaisesti, vaikka muutama turha tuplaus tai pitkitys löytyykin.

Tähän asti rehellisin, sairain ja murskaavin Sotajumala-albumi pudottaa kuuntelijan vesuriniskun lailla kanveesiin. Levy ei tarjoile turhaa, ylituotettua paskaa, vaan täsmällisen luonnollista, viiltävää kuoleman ääntä. Lisäksi ”Raunioissa” on tähän asti vuoden 2015 kovimpia tiedossa olevia lättyjä. Täytyy kyllä lähteä johonkin  jälleen todistamaan bändin saumatonta yhteistyötä sekä rumpalin kehuttuja Sakae-kannuja.

9/10

Kappalelista:

  1. Saattajat
  2. Sinä et ole yhtään mitään
  3. Uhrina sairaan
  4. Veljen viha
  5. Kuolemanmarssi
  6. Elävänä omassa haudassaan
  7. Riimit lihan säälistä
  8. Päivä jolloin aurinko sammui

http://www.sotajumala.fi/

Kirjoittanut: Kristian Kankare

Kommentoi julkaisua