Soturimetallin sanansaattajat valtameren takaa – Manowar ja Prestige Espoossa

Yhdysvaltalainen soturimetallin suurnimi Manowar palasi keskiviikkona Suomeen seitsemän vuoden tauon jälkeen. Yhtyeen edellinen keikka kotimaassamme ajoittuu helmikuuhun 2016, jolloin Manowar esiintyi nyt jo edesmenneellä The Circus -klubilla Helsingissä. Omalla kohdallani keskiviikkoa edeltänyt ja samalla ensimmäinen Manowar-kokemukseni oli kesän 2014 Magic Circle Festival, jolloin olin paikalla fanittamassa lähinnä Teräsbetonia. Välivuosien aikana arvostukseni orkesteria kohtaan oli kasvanut siihen pisteeseen, että odotin sen viimeisintä keikkaa Espoon Metro Areenalla jo sormet syyhyten ja vesi kielellä. Tulitukea amerikkalaisille tarjosi kotimainen pitkän linjan rässijyrä Prestige.

Saapuessani Urheilupuiston metroasemalta Metro Areenalle oli näky tuttu, vaikka edellisestä kyseisillä pelipaikoilla todistamastani tapahtumasta oli kulunut jo useampi vuosi. Jono oli sanalla sanottuna perkeleellinen, ja lähemmäs ovia päästyäni ainakin osasyyksi selvisi epäselvät järjestelyt ovilla. Ovien ulkopuolella ei ollut ketään opastamassa ihmismassoja, ja ovien sisäpuolella ihmisiä ohjattiin eri turvatarkastusjonoihin ilmeisesti sen perusteella, keillä oli silmämääräisesti eniten laukkuja syynättäväksi.

Olisiko kyseinen suoritus vaikuttanut osaltaan siihen, että Prestige aloitti settinsä runsaan vartin myöhässä. Avokätisestä odottelusta huolimatta yleisöä ei ollut ehtinyt valua paikalle kovinkaan runsaasti, ja kertynytkin popula oli ilmeisesti ulkona seisoskelun jälkeen vielä kohmeessa. Kohme ei kuitenkaan tarttunut Prestigen soittajiin, jotka ottivat vallitsevien olosuhteiden haasteen vastaan ja tykittivät puolituntisen verran kainostelematonta ja kaunistelematonta thrashia. Bändin juuret juontavat 1980-luvun lopulle, joten mistään aloittelijaporukasta ei tosiaankaan ole kyse. Kokemus hohkasi jo yhtyeen asenteesta, sillä harvalukuinen ja flegmaattinen yleisö ei saanut Prestigen pasmoja sekaisin, vaan ukot paiskivat hommia hienolla intensiteetillä. Laulaja-basisti Aku Kytölä esitteli riffirikkaat kappaleet yleisölle sanallisesti ennen sahauksen alkua, jolloin asiaan vihkiytymätönkin pysyi kärryillä tapahtumien kulusta. Yhtye julkaisi edellisen pitkäsoittonsa puolitoista vuotta sitten, mutta unnituorettakin materiaalia kuultiin ”Candles”-singlen muodossa. Prestige tarjosi illalle maistuvat alkupalat, jotka herättivät nälän juuri sopivasti Manowaria varten.

Lämppäribändin viivästynyt aloitus ei onneksi vaikuttanut Manowarin soittoaikaan, vaan soturimetallin kummisedät marssivat lavalle täsmällisesti iltayhdeksältä. Permanto pursusi väkeä laitoja myöten ja lehteritkin olivat mukavan kansoitettuja, kun Manowar käynnisti puolitoistatuntisensa ylpeästi bändin nimeä kantavalla kappaleella. Mahtipontisen volyymin, yleisön omistautumisen ja hienojen kappaleiden ohella Manowarin esitystä tukivat hulppeat taustakulissit. Bändin taakse oli kohotettu valtava triptyykki, jossa komeili Manowarin soturimaskotin lisäksi myös runsaasti vähäpukeista naiskauneutta. Encoren ajaksi kyseinen kuvasto vaihtui yhtyeen debyyttialbumin kannessa koreilevaksi mies-kotka-hybridiksi.

Keikan alussa laulaja Eric Adamsin tulkinnat hukkuivat muun metelin alle, mutta setin edetessä tilanne korjautui huomattavasti. Viidentoista biisin soittolista sisälsi materiaalia melko tasaisesti yhtyeen uralta, ja parhaiten edustettuna oli vuoden 1987 ”Fighting the World” kolmella tapporallilla. Noihin viiteentoista biisiin sisältyi myös harmillisesti basisti Joey DeMaion suomalaisista kirosanoista ja muista latteuksista koostunut puhe sekä samaisen bassosoturin ja kitaristi Michael Angelo Bation yhteissoolo. Olisin mieluusti nähnyt kyseiset ohjelmanumerot vaihdettavan oikeisiin biiseihin. Harmi kasvoi yhä suuremmaksi setlist.fm-sivustoa tutkaillessa, kun paljastui, että Manowarin setti oli bändin Suomeen saapuessa lyhentynyt useammallakin veisulla aiempiin kiertuepysäkkeihin nähden. Bändin mauttomuuksiin asti venytetyssä loppurymistelyssä oli jo aistittavissa, että showta pitkitettiin täysin keinotekoisesti puolitoistatuntisen täyttämiseksi.

Vaikka keikkasetti oli lyhyenpuoleinen ja henkilökohtaiset suosikit jäivät kuulematta, oli keikka kuitenkin kokonaisuudessaan huippuluokan toteutus. Vanha voimakaksikko Eric Adams ja Joey DeMaio olivat voimissaan, ja uutta verta livekoneistoon pumppaavat Michael Angelo Batio ja Dave Chedrick sopivat kokoonpanoon kuin aseet Manowar-maskotin kouriin. Ulkomusiikilliset puitteet olivat kohdillaan, ja suomalaisyleisö jaksoi osoittaa omistautumistaan keskiviikkoiltaan nähden mitat täyttävästi. Manowar vyörytti murskaavaa metalliaan ilman kummempia välispiikkejä, ja ilta päättyi hartaasti odotettuun lupaukseen ”We will return”. Kuulostellessani paikalta poistuvan yleisön tuntemuksia vaikutti johtavana ajatuksena olevan, että keikka maistui ja nälkääkin vielä jäi. Se, jos mikä, on väkevä todistus Manowarin onnistumisesta.

Settilista:

Manowar
Kings of Metal
Fighting the World
Holy War
Guitar & Bass Duet
Immortal
Gates of Valhalla
Warriors of the World United
The Dawn of Battle
King of Kings
Fight Until We Die
Hail and Kill

———————–

Joey’s Speech
Battle Hymn
Black Wind, Fire and Steel