SoulDrill, Some Call This Tragedy @ Rokbar, Turku 6.11.2013
Turun sydämessä vaikuttava Rokbar toimi menneenä keskiviikkona näyttämönä muutamalle metallin eri alalajille. Saavuin paikalle ensimmäisen yhtyeen setin alkuvaiheille, lähinnä työaikani rajallisuuden ja arkisen ajankohdan puitteissa, ja möyke kuuluikin jo kauas Kauppatorille asti.
SoulDrill-nimikkeen alla toimiva viisikko toimi klassisella kokoonpanolla rumpalin tukiessa kolmea kielisoittajaa ja yksikseen riehuvaa laulajaa. Lavan pienuuden takia viimeksi mainittu esiintyi sen ulkopuollella, mikä olikin toimivampi ratkaisu sen antaessa hieman tilaa muulle soittajistolle ja selkeyttäen pakettia.
Materiaali oli monipuolista sen sisältäessä niin bändin omaa materiaalia, kuin myös covereita mm. yhtyeiltä Slayer ja Stam1na. Yleisvaikutelma jäi kuitenkin hieman sillisalaattimaiseksi, sillä vaikutteita tuntui olevan jopa liikaakin aina death metallista doomiin ja grindiinkin asti, joten yhtenevä linja bändin tyylille oli hieman hakusessa. Soittotaito oli kuitenkin kohdallaan ja hatunnoston ansaitsee ennenkaikkea rumpali, joka blastasi menemään apinan raivolla. Tämä mies on vielä maailman huipulla kymmenen vuoden päästä!
Mainos päättyy
Bändi oli hiukan staattinen lavalla, osittain ehkä johtuen keskittymisestä monimutkaiseen riffittelyyn, joten tähän hieman petraamista. Vaikka tukanheilutusta nähtiinkin, niin yleisilmeestä jäi hieman enemmän asetelmamainen kuin luontainen fiilis.
Seuraavana lavalle asteli Tampereen suunnalta kotoisin oleva Some Call This Tragedy, tai SCTT, joka muutti illan tyylisuuntaan hieman melodisemmaksi. Laulajan melko viimeaikaisen vaihtumisen seurauksena oli kelkkaan hypännyt mm. Killjoy Corporationissa ja Pyuriassa vaikuttanut korisija ja homma lähti käyntiin täydellä höyryllä.
Melodista metalcorea soittava ryhmä toimi vastaavalla viisihenkisellä kokoonpanolla kuin edeltäjänsäkin, kitaristien hoitaessa taustalauluja tarvittaessa. Yhtyeen yleislinja oli varsin eheä, mitä todisti setin koostuminen ainoastaan omasta materiaalista, sen runnoessa läpi alavireisten riffien tukemia, duurivoittoisten melodisten kitara-leadien sävyttämiä, kappaleitaan.
Mainos päättyy
Musiikin tunnelma oli surumielinen ja omalla tavallaan koskettava, kaikessa raskaudessaankin, ja allekirjoittanut huomasikin äkkiä eksyneensä tähän lumoavaan suohon, unohtaen seurata varsinaista keikkaa. Kappale ”The Last Fantasy” toi elävästi mieleen vanhemman In Flamesin tuotannon ja vaikka syntetisaattorit olivat setin läpi läsnä, nousi tempo silti aika ajoin myös varsin korkeaksi, luoden kontrastia ja dynamiikkaa.
Laulaja oli selvästi enemmän kotonaan murinapuolen vokalistossa kuin puhtaalla kentällä, mutta hoiti kuitenkin tonttinsa kunnialla. Ongelmaa ehkä hiukan korosti varsin kovaa kuuluvien synamattojen soidessa laulun kanssa samassa sävelessä, jolloin pienikin nyanssi oli kuultavissa.
Pienuudestaan johtuen ko. keikkapaikka sopii ehkä paremmin kolmehenkiselle orkesterille, kuin isommalle metallipumpulle, ja tuntui että yleissoundi oli hyvin bassovoittoinen, mikä saattoi osittain vaikuttaa kitaroiden ohueen soundiin. Olisin kaivannut myös enemmän potkua varsinkin rumpalien virveleihin, jotka tuntuivat helposti hukkuvan muuhun rytkeeseen.
Ilta oli kuitenkin varsin onnistunut ja poistuin paikalta hyräillen kauempaa tulleen esiintyjän viimeisen kappaleen synamelodiaa.
Mainos päättyy
Teksti: Tuukka Franck
Kuvaaja: Anniina Kivistö
