Soulfallen

Jyväskyläläinen melodista dark metallia soittava Soulfallen julkaisee uuden ”The Promise Of Hell” -nimeä kantavan albuminsa tammikuun 18. päivä yhtyeen oman Grave New Music – levy-yhtiön kautta. Otimme yhteyttä sähköpostitse yhtyeen vokalisti Kai Leikolaan ja kitaristi Aapeli Kivimäkeen, jotka kertoivat meille hieman mietteitään albumin takaa sekä paljastivat, miksi yhtye päätti julkaista uusimman albumin itsenäisesti ilman suuremman levy-yhtiön apua. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Morjensta. Mitäs Soulfallenille tällä hetkellä kuuluu?

Aapeli: Moromoro. Hyvää kuuluu, kiitos vaan kysymästä. Kuumeisesti puuhastellaan uuden levyn julkaisuasioiden ympärillä, ja odotellaan kevään keikkoja.

Kai: Voisi jopa sanoa että miltei erinomaista kuuluu. Tässä ollaan niin sanotusti jännän äärellä ja ainakin tähän asti uudesta levystä, mitä nyt olemme maistiaisia jaelleet, saatu palaute on ollut todella hyvää. Katsotaan miten kriitikot sen sitten alkuvuodesta lyttäävät. Uudet tuulet joka tapauksessa puhaltelevat, ja ilma tuntuu raikkaalta.

Teiltä ilmestyy uusi albumi ”The Promise Of Hell” tammikuussa ja julkaisette sen tällä kertaa oman levymerkin kautta. Mistä idea tällaiseen syntyi?

Aapeli: Meillä asiat lähti rullaamaan tuohon suuntaan ihan omalla painollaan. Vuoden 2010 lopusta polte uuden levyn tekemiselle alkoi olla sitä luokkaa, että päätettiin varata studio 2011 kesälle. Ei me vielä siinä vaiheessa hirveästi stressattu, että kuinka ja mitä kautta levy sitten julkaistaisiin. Todettiin vaan, että pystyyhän sen prosessin itsekin hoitamaan loppuun, mikäli sopivaa yhteistyökumppania ei löydy. Kevät siinä vierähti uusien biisien kanssa vääntäessä, ja jossain vaiheessa oltiin päätetty pistää oma firma pystyyn kaiken maailman laskutushässäkän helpottamiseksi. Lopulta tilanne kääntyi siihen, että todettiin olevan järkevintä myös julkaista levy oman levymerkin kautta. Kyllä me levy-yhtiöiden kiinnostusta kyseltiin ja jotain kirjeenvaihtoakin asian tiimoilta käytiin, mutta lopulta tarjolla ei ollut mitään sellaista mihin olisi kannattanut tarttua. Ei ole ainakaan vielä kaduttanut, persaukisia ja velkaisiahan tässä oltiin jo alun perinkin.

Uskotko, että tämä on se tapa, jolla tulevaisuudessa yhä useammat yhtyeet alkavat julkaisemaan musiikkiaan, vai miten itse näet musiikin tulevaisuuden?

Aapeli: No varmasti omakustanteiden ja omien lafkojen kautta julkaistujen levyjen määrä tulee kasvamaan. Samalla luultavasti myös ”scheissen” ja ei-ihan-loppuun-asti-mietittyjen tuotosten määrä kasvaa jonkin verran, kun levy-yhtiöiden kiinnostuskynnyksen ylittyminen ei ole enää edellytys levyttämiselle. Tosin sanottakoon myös, että kyllä levy-yhtiötkin julkaisevat välillä todella pahanhajuista kuraa. Levy-yhtiöiden kaupallisen näkökulman puuttuminen yhtälöstä tuo paremmin esille myös sekopäisemmän, taiteellisen näkemyksen omaavia artisteja, jotka eivät välttämättä ole sitä kaupallisesti potentiaalisinta porukkaa.

Mutta oli miten oli, omakustanteen julkaiseminen vaatii (näköjään) ihan helvetisti työtä, ja tietenkin myös jonkin verran rahaa, jos asiat haluaa tehdä kunnolla. Ja olen kyllä sitä mieltä, että parempi jättää omakustanne tekemättä kokonaan jos ei meinaa laittaa kaikkea peliin. Eikä omakustanne todellakaan ole oikeutus tehdä asioita vasemmalla kädellä hutaisten, paremminkin päinvastoin. Matskun pitää olla todella tiukkaa kamaa ja toiminnan tarkoin suunniteltua, että pystyy vastaamaan levy-yhtiöiden ”tuttuun ja turvalliseen” tarjontaan.

Kuinka tärkeänä pidät itse sosiaalisia medioita, kuten Facebookkia Soulfallenille?

Aapeli: Sosiaaliset mediathan ovat tietenkin omakustanne-julkaisijalle oiva keino promota ilmaiseksi. Me emme ole ehkä tähän asti osanneet hyödyntää niitä aivan niin hyvin kuin olisi ollut mahdollista. Nyt uuden levyn tiimoilta on yritetty vähän skarpata, ja pitää mm. juuri tuota Facebook-ryhmää paremmin tilanteen tasalla. Näissä hommissa saa kuitenkin olla tarkkana, että mitä tekee, ja kuinka usein. Ainakin omalla kohdalla olen huomannut, että jos joltain taholta tulee koko ajan uutisia pienimmistäkin rasahduksista, mielenkiinto lopahtaa hyvin nopeasti. Siinä saakin tarkkaan kytätä, että jokaisessa uutisessa minkä käsistään päästää on oikeasti mielenkiintoista sisältöä.

”The Promise Of Hell” on trilogian viimeinen osa. Miten albumin kappaleet mielestäsi eroavat trilogian kahden edellisen osan kappaleista?

Kai: Jos jollain tavalla haluaisi verrata levyjä keskenään, niin ensimmäisen levyn pohjavire oli todella synkkä, toisella levyllä se oli surullinen ja kolmannella sen voisi sanoa olevan aggressiivinen tai vihainen. Tosin totta kai Soulfallen-filtterin läpi suodatettuna, että ei tämä levy mitään hc-punkkia tai grindiä ole. Uusi levy kuulostaa Soulfallenilta, mutta silti sillä on oma selkeä soundinsa, niin kuin molemmilla aiemmilla levyillä. Tällä kertaa maustehyllystä on vaan sattunut käteen jotain ehkä vähän eksoottisempaa. Voisi myös sanoa että tällä levyllä on erilaisia biisejä laajemmalla skaalalla, kuin aiemmilla tuotoksilla.

Albumin myötä yhtye myös uudistui, kun teille tuli kaksi uutta jäsentä yhtyeeseen Matin (kitara) ja Simon (rummut) tilalle. Mitä uudet jäsenet ovat tuoneet mukaan yhtyeeseen? Kuuleeko heidän jälkeään jo ”The Promise Of Hell” -albumilla?

Aapeli: Simo ja Matti olivat vielä levyn äänittämisen aikaan hommassa mukana, vaikka olimmekin jo jutelleet silloin että äänitysten jälkeen tulee muutoksia kokoonpanoon. Jätkät halusivat kuitenkin olla levyn tekemisessä vielä mukana, olihan heillä kuitenkin omia sävellyksiäkin tulossa mukaan.

Kai: Juuri niin kuin Aapeli sanoi, tämä levy on tämän meidän aiemman porukan joutsenlaulu, hieno tapa päättää yksi kappale bändin historiassa ja avata uusi. Uusien jäsenten panosta päästään sitten ihmettelemään kevään keikoilla, uudet soittajat kun aina tuovat musiikkiin uusia vivahteita.

Mistä albumin kappaleet tällä kertaa kertovat? Mistä yleensä ammennat vaikutteita yhtyeen lyriikoihin?

Kai: Kaikki levyt ovat pyörineet aina yhden teeman ympärillä ja uusi levy jatkaa samalla ajatuksella. ”World Expirationilla” käsiteltiin maailmanloppua erilaisissa muodoissa. ”Grave New Worldilla” oltiin maailmanlopun jälkeisessä hetkessä kun kaikki toivo on mennyt, eikä jäljellä ole muuta kuin vääjäämättömästi lähestyvän lopun odottaminen. Kolmas levy on suoraa jatkoa aiemmille tapahtumille – loppu ei koittanutkaan, vaan maailma on joutunut limboon jossa kuolema ja elämä ovat kietoutuneet toistensa ympärille niin, että toista ei voida enää erottaa toisesta. Ihmiset ovat joutuneet vangiksi tällaiseen helvettiin mistä kuolemakaan ei voi heitä pelastaa. Levyn biisit ovat enemmän tai vähemmän tarinoita ja tutkailua tuosta maailmasta. Soppaan on myös sekoitettu muita aineksia, kuten kohtuuttoman synkkää rakkautta. Rakkaushan on aina tietynlainen lupaus helvetistä – ennemmin tai myöhemmin se päättyy kyyneliin.

Vaikutteita lyriikoihin tulee hyvin paljon ihan jokapäiväisestä elämästä ja kokemuksista. Pyörittelen miltei jatkuvasti jotain lyriikoita päässä, ja aina pitää olla joko paperia tai kännykkä johon kirjata niitä ylös inspiraation iskiessä. Osa lyriikoista on taas tehty raatamalla kuuntelemalla biisejä repeatilla ja yrittämällä tavoittaa biisin tunnelmaan sopivat lyriikat, jotka toimivat sekä biisin että kokonaisuuden kannalta. Idea uuden levyn teemaksi syntyi ehkä kaksi vuotta sitten ja sen jälkeen noin vuoden ajan tein levyn lyriikoita. Hidasta kuin resiinalla matkaaminen, mutta lopulta on palkitsevaa katsella työn tulosta.

Kappaleiden nimissä mainitaan demonit sekä kuolema. Uskotko itse kummituksiin tai henkiin?

Kai: Totta kai meiltä jokaiselta löytyy omat demonit ja möröt sielua nakertamasta. Ilman niitä maailma olisi paljon rauhallisempi ja vastaavasti tylsempi paikka.

Onko sinulle itsellesi koskaan tapahtunut jotain epäluonnollista, mitä et vain pysty selittämään?

Kai: Kyllä monenlaisia mielenkiintoisia ja epätodennäköisiä asioita on elämän varrella sattunut, joita kreationistit noppia heittämällä varmasti pystyisivät todistamaan mahdottomaksi. Mutta nehän tekevät elämästä vaan hauskempaa. Varsinkin viime aikoina on tapahtunut monia asioita, mitä erään sedän sanoin ”ei vaan pysty käsittämään”.

Aapeli: Pari aika luonnotonta darraa on tässä matkan varrella ollut…

Teiltä ilmestyy myös video albumin kappaleesta ”Scars Aligned”. Mistä video kertoo ja keneltä idea videoon tuli?

Kai: Video kertoo yhden tarinan levyn maailmasta missä kuolema ja elämä ovat menneet sekaisin. En halua spoilata tarinaa tämän enempää, mutta kyseisessä videossa esiintyy oman itseni lisäksi myös kappaleeseen heleää ääntään lainannut Annika Jalkanen. Jokainen voi itse tehdä omat tulkintansa siitä mitä videolla tapahtuu. Itse idea rakentui yhteistyössä videon kuvanneen CoreCrew:n kanssa. Palloteltiin ajatuksia puolin ja toisin, ja lopulta päädyttiin tällaiseen lopputulokseen. Itse olen jotenkin vielä aivan jäävi sanomaan videosta sen enempää, mutta ainakin omasta mielestäni siihen haettu levyn värimaailma näyttää erittäin makealta.

Jos sekä Metallica, että Iron Maiden pyytäisi teitä kiertueelle samaan aikaan, mutta voisitte valita vain toisen, kumman valitsisitte ja miksi?

Aapeli: Valitsisimme Megadethin.

Kai: Tai Black Sabbathin.

Pelit ja elokuvat ovat nykypäivänä hyviä tapoja levittää myös yhtyeiden musiikkia. Jos saisitte valita yhden kappaleen uudelta albumiltanne, joka päätyisi johonkin peliin, niin minkä kappaleen valitsisitte ja mihin peliin sen sijoittaisitte?

Kai: Se riippuisi luonnollisesti millaisesta pelistä on kyse. Jonkin sotapelin soundtrackiksi saattaisi sopia esim. uusi sinkkubiisi ”Dead and Dying”, kuin nyrkki palleaan. Samaan kategoriaan sopisi myös vielä vihaisempi ”Bring Me My Demons”. Oikeastaan levyltä voisi irrottaa minkä tahansa biisin johonkin peliin, sillä musiikista löytyy kyllä tietynlaista soundtrack-fiilistä – tai Aapelin sanoin hissimusiikkimaisia-aineksia.

Mielestäni Soulfallen sopisi hyvin pelin nimeksi. Jos Soulfallen olisi peli, minkälainen peli se mielestänne olisi?

Kai: Ei ainakaan Angry Birds! Tai vastaava pikapeli. Genrenä olisi todennäköisesti jonkinlainen seikkailupeli jonka maailmaan pääsemisessä menee hetki, mutta kerran sisälle päästyään sinne ei malta olla palaamatta yhä uudelleen. Pelissä voisi olla kenttiä jokaisen levyn teeman mukaan, ja vaikka kentät ovat pääsääntöisesti samanlaisia voi niistä jokaisella uudella pelikerralla löytää aina jotain uutta. Kentistä löytyisi myös haasteita jotka liittyisivät jokaiseen eri biisiin. Uusin kenttä olisi luonnollisesti Helvetti, ja uusia kenttiä tulee nettiin ladattavaksi uusien levyjen myötä. Eli sellainen loputon pelijatkumo.

Monet yhtyeet ovat viime aikoina lanseeranneet omia tuotteitaan. Bring Me The Horizonilta tuli oma barbeque –kastike, In Flamesilta viski ja Motörheadilta viini. Jos te saisitte lanseerata jonkin tuotteen Soulfallen-nimen alle, minkä lanseeraisitte?

Kai: Tällaiset tuotelanseeraukset ovat aina aavistuksen verran kyseenalaisia, omien tuotteiden lanseeraaminen kun aina vie huomiota pois itse musiikista. Me emme ole kaupittelemassa rock’n’roll-elämäntapaa tai mitään muutakaan, vaan nimenomaan sitä musiikkia. Jos nyt jotain pitäisi valita, niin sanotaanko että ainakaan se ei olisi mikään Dark Floors -tyyppinen kauhuelokuva, vaikka musiikissamme tiettyjä soundtrack-elementtejä onkin. Se olisi varmaan tuoppi, jonka ledinäytössä scrollaisi teksti: ”Soulfallen – Finnish Cocksucking Madness!” Tai miksi ei samalla koko astiastoperhe. Ja kyseisiä astioita ja tuoppejahan ei sitten voi lainkaan pestä pesukoneessa tai muuallakaan, vaan aina joutuu ostamaan uuden tilalle.

Tulevaisuuden suunnitelmia? Missä teidät voi nähdä Suomessa keikalla ja koska?

Aapeli: Kotimaan keikat ovat tässä parhaillaan työn alla, ja eiköhän meidät ainakin isoimmissa kaupungeissa nähdä. Luultavasti keikat ovat enemmän tai vähemmän milloin-sattuu kevään aikana. Soitetaan tietenkin niin paljon keikkaa kun vaan saadaan järkättyä, sehän on näitten musahommien hauskin puoli kuitenkin! Ensimmäinen keikka on joka tapauksessa kotikaupungissa Jyväskylässä helmikuun alussa.

Kiitoksia paljon haastattelusta. Onko sulla vielä loppuun jotain, mitä haluaisit sanoa Kaaoszinen lukijoille?

Kai: Kiitoksia mielenkiinnosta mikäli tänne asti jaksoitte lukea. Mikäli melodinen – mutta ei homolla tavalla melodinen –, melankolinen ja aggressiivinen musiikki uppoaa, niin kannattaa ihmeessä tsekata uusi levy. Tai tietysti jos vanhat levyt ovat maistuneet, niin uskoisin että myös uusin kelpaa samalta levylautaselta. Ja totta kai tervetuloa kevään keikoille, sillä livenä kuulija pääsee tuntemaan biisit aivan eri kokemustasoilla.

Aapeli: Juuri niin kuin Kaitsu sanoi, tulkaahan keikoille! Keikkasetti on nimittäin viilattu uusien biisien myötä erittäin maukkaaseen kondikseen. Ja ostakaa nyt, pliis edes joku, se meidän uusi levy, on kuulemma yllättävän vähän perseestä.

Kommentoi julkaisua