Soulfly Suomeen ensi kuussa

Metallibändi Soulfly nähdään Suomessa kahdella keikalla syyskuussa. Sepulturasta ja Cavalera Conspiracysta tutun laulaja-kitaristi Max Cavaleran luotsaama yhtye esiintyy osana The Maximum Cavalera-kiertuettaan Helsingin Tavastialla lauantaina 8. syyskuuta sekä Jyväskylän Lutakossa sunnuntaina 9. syyskuuta. Keikkojen liput tulevat myyntiin perjantaina 3. elokuuta Tiketissä.


Suomalaisyleisön suosikki Soulfly nauttii ansaitusti kovan livebändin mainetta. Soulflyn musiikissa kuuluu raskas metalli, hardcore ja maailmanmusiikki, unohtamatta Cavaleran kotimaan, Brasilian, vaikutteita. Vuodesta 1997 asti toiminut Soulfly syntyi Max Cavaleran jätettyä Sepulturan vuotta aiemmin. Bändi julkaisi viimeisimmän, järjestyksessä kahdeksannen albuminsa “Enslaved” tämän vuoden maaliskuussa.

Max Cavaleran lisäksi bändin nykyisessä kokoonpanossa vaikuttavat basisti Tony Campos (ex-Static-X, Asesino), rumpali David Kinkade (Borknagar) ja kitaristi Marc Rizzo.

Keikoilla nähdään Soulflyn lisäksi myös muita Cavalera-perheen bändejä. Ennen Soulflyta lavalle nimittäin nousevat Max Cavaleran poikien bändit Incite (Richard Cavalera) ja Lody Kong (Zyon & Igor Cavalera).

KEIKAT
La 8.9.2012 Helsinki, Tavastia
Ovet klo 20, ikäraja K-18

Su 9.9.2012 Jyväskylä, Lutakko
Ovet klo 20, ei ikärajaa/rajattu anniskelualue

LIPUT:
Myyntiin pe 3.8.2012 klo 9
Helsinki:22 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja www.tiketti.fi. Ovelta 24 euroa, mikäli lippuja on jäljellä.
Jyväskylä: 25 euroa + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteissä, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netissä www.tiketti.fi, Lutakon jäsenille 22 euroa + mahd. toimituskulut Lutakon nettisivuilta www.jelmu.net

Kommentoi julkaisua