SoulHealerilta neljäs albumi syyskuussa – ensimmäinen näyte nyt kuultavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.7.2018

SoulHealerin syntysanat lausuttiin Kajaanissa vuonna 2009, ja syyskuun 14. päivä Rockshots Records julkaisee yhtyeen neljännen täyspitkän nimeltään ”Up from the Ashes”. Vaikka orkesterin musiikillinen perusta lepääkin tukevasti 80-luvun tarttuvassa heavy/power metal -hybridissä, ei yhtye ole kuitenkaan jämähtänyt menneisyyteen vaan on ilman kompromisseja kiinni tässä päivässä aina soundeja myöten. Nyt YouTubessa ja Spotifyssä singlenä julkaistu ”The Final Judgement” kertoo selkeästi, mitä tuleman pitää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Edellistä levystä ehti kulua melkein neljä osittain hankalaakin vuotta ja tänä aikana porukka ehti osittain myös vaihtua, mutta nyt kuitenkin touhuissamme on mukana aivan uutta potkua. Uusi materiaali kuulostaa yhä edelleenkin SoulHealerilta kertosäkeineen, melodioineen ja tuplakitaroineen, mutta nyt mukaan on ujuttautunut myös raskaampiakin sävyjä ja dropattuja kitaravireitä. Keisari ei siis ole täysin vaatteitaan vaihtanut, mutta kostyymia on vain päivitetty kiitos Janne Tolsan, joka modernisoi kokonaissoundia ja aputuottajan roolissa sekoitti soppaan hyviä mausteita. Orkesteri on erittäin tyytyväinen ja toivon mukaan uppoaa myös kuulijoillekin”, yhtyeen kitaristi Teemu Kuosmanen kertoo uusista kappaleista.

Kappalelista:
1. Up from the Ashes
2. Through Fire And Ice
3. Fly Away
4. Sins of My Father
5. Prepare for War
6. Pitch Black
7. The Final Judgement
8. Behind Closed Doors
9. Am I in Hell
10. Land of the Free

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/soulhealermusic/

Luetuimmat

Uusimmat