Sound Of Discontent – Sound Of Discontent
2010 perustettu Sound Of Discontent räimii metallin ja hardcoren sekoitusta Kouvolan suunnalta. Yleensä tämä yhdistelmä saa inhon tunteen kulkemana selkääni pitkin, mutta demoa kuunnellessa huomaankin, että tämä toimii suhteellisen hyvin.
Kolme biisiä sisältävä uutuusdemo runnoo kaiuttimista hyvin metallinkatkuista hc-punkkia Biohazardin ja Hatebreedin hengessä. Vokaalit tulevat reippasti huutamalla ja tempo on suhteellisen rauhallinen. Soundit ovat suttuiset ja humisevat. Olisin toivonut hiukan kirkkaamman kitarasoundin, sillä nyt kaikki soittimet kuulostavat tasapaksuilta. Onneksi suttuisuudesta huolimatta kappaleet ovat sen verran selkeitä, että niistä erottaa kaikki soittimet ja riffit.
Biisit ovat ihan toimivia kappaleita – ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta jaksaa kuunnella useamman kerran. Demon parhaimmistoon nousee mielestäni viimeisenä tuleva ”Hail the Tragedy”, jonka räväkkä aloitus ja soolokitarointi toimii todella hyvin. Kun tähän lisätään menevä kertosäe ja yleisönhuudatuskohta, on kasassa pieni helmi, joka varmasti uppoaa livenä porukkaan.
Sound Of Discontent on varsin miellyttävä uusi nouseva bändi, josta kuullaan toivottavasti vielä tulevaisuudessa. Soundeja hiomaan ja ehkä räväkämpää menoa väliin, niin hyvä tulee.
6/10
Kappalelista:
1. Ignite The Flames
2. Clear Cut
3. Hail The Tragedy
http://www.myspace.com/soundofband
Kirjoittanut: Janne Partanen