Soundgardenista ja Pearl Jamista tunnettu Matt Cameron soitti Bad Omensia ensikuulemalta Drumeon YouTube-kanavalla
YouTube-kanava Drumeo julkaisee opetusvideoiden lisäksi myös suosittua sarjaa, jossa se soittaa muusikoille kappaleita, joita he eivät ole ennen kuulleet, jonka jälkeen näiden tulee soittaa kappaleen perässä itse keksimänsä rumpuraidat.
Soundgardenista ja Pearl Jamista tunnetulle rumpalille Matt Cameronille soitettiin Drumeon toimesta vaihtoehtometalliyhtye Bad Omensin musiikkia. Cameronille soitettiin Bad Omensin vuonna 2022 julkaistu single ”Just Pretend”, joka nousi viraalihitiksi TikTokissa ja toi yhtyeelle sen ensimmäisen platinasinglen keväällä 2024.
Sarjan idean mukaisesti Cameron kuuli kappaleen version, josta alkuperäiset rumpuraidat oli poistettu kokonaan. Näin hän pääsi luomaan oman rumpusovituksensa täysin tyhjästä. Videolla nähdään myös Bad Omensin rumpalin Nick Folion reaktio Cameronin tulkintaan.
Voit katsoa alhaalta, miten Cameron suoriutui haasteesta.

