Southern rockin juhlaa: Molly Hatchetin ”Silent Reign of Heroes” 20 vuotta

Yhdysvaltojen Floridan osavaltiossa, Jacksonvillen kaupungissa vuonna 1971 perustettu Molly Hatchet on yksi suurimpia southern rock -yhtyeitä. Yhtye on nimetty kuuluisan prostituoidun mukaan, jonka kerrotaan käsitelleen miesasiakkaitaan pienellä kirveellä (eng. hatchet). Vuonna 1977 Molly Hatchet solmi levytyssopimuksen levy-yhtiö Epicin kanssa, ja yhtyeen esikoisalbumi ”Molly Hatchet” julkaistiin vuotta myöhemmin. Albumi sisältää muun muassa varhaiset hitit ”Bounty Hunter”, ”Gator Country” ja ylätempoisen Allman Brothers Band -koverin ”Dreams I’ll Never See”. Seuraavan albumin ”Flirting with Disaster” (1979) myötä sairauden uuvuttama Danny Joe Brown lähti yhtyeestä, ja Jimmy Farrar liittyi yhtyeeseen pysyen mikkitelineen varressa kahden albumin verran.  Danny Joe Brown palasi ruotuun vuonna 1982, minkä jälkeen yhtye julkaisi hard rock –tyylisen albumin ”No Guts…No Glory” (1983). 1990-luvulle siirryttäessä Molly Hatchet hajosi, mutta se teki hienon come backin uudella kokoonpanolla albumilla ”Devils Canyon” (1996), jolloin bändiin oli liittynyt Phil McCormack korvaten näinollen Danny Joe Brownin. Yhtye julkaisi viimeisen albuminsa ”Justice” vuonna 2010 ja on edelleen aktiivinen. Tosin kitaristi Dave Hlubekin poisnukkumisen myötä syyskuussa 2017 kaikki yhtyeen alkuperäisjäsenet rokkaavat tätä nykyä pilven reunalla.

”Devil’s Canyonia” seurannut ”Silent Reign of Heroes” täyttää 20 vuotta 16. kesäkuuta 2018. Albumi oli oivallinen paluu bändin 1970-luvun klassiseen rock-tyyliin 90-luvun vivahteilla päivitettynä. Myös albumin kansitaide lihaksikkaine, parrakkaine viikinkisotureineen jatkaa yhtyeelle luonteenomaista fantasiateemaa, minkä perusteella Mollya voisi luulla viikinkimetalli-yhtyeeksi. ”Silent Reign of Heroes” käynnistyy yhtyeelle tuttuun tapaan rytinällä, kun kappaleen ”Mississippi Moon Dog” juureva slide-kitaran sävyttämä blues-tyylinen riffi alkaa soida. Albumilla ”Devil’s Canyon” mukaan astuneen Phil McCormackin rouheaan lauluun liittyy kertosäkeessä kimalteleva Skynyrd-tyylinen naiskuoro sekä rouhea metallinen kitara, mikä tuo mieleen 1980-1990-luvun uudemmat southern metal -yhtyeet kuten Raging Slap. McCormackin lauluääni on lähellä alkuperäistä Danny Joe Brownia, ja hän onkin onnistunut hyvin klassikoiden uusissa liveversioissa. ”Mississippi Moon Dogia” seuraa Saddam Husseinin joukkotuhoaseisiin ja muuhun päivän politiikkaan kantaaottava ”World of Trouble”, jonka heavy metal -tyylinen riffi on samalla sekä raskas että groovaava, mikä on virkistävää esimerkiksi sinänsä hyvään eurooppalaiseen heavy metaliin verrattuna, mikä ei juuri svengaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumin raivoisaa tunnelmaa keventää yhtyeen tuuliefektillä, sotilaallisella pikkurumpurytmillä ja taistelujen ääniin sekoittuvalla säkkipillimelodialla alkava, heleän akustisen kitaranäppäilyn koristama ”Silent Reign of Heroes”. Sankarillinen kappale vie kuulijan Amerikan sisällissodan ratkaisuhetkiin ja sodan kauhuihin tavallisen etelävaltioiden sotilaan näkökulmasta. Majesteettisiin mittoihin yltävä kappale huipentuu ylätempoiseen osioon, jossa kaksi kitaraa ottavat mittaa toisistaan liittyen välillä yhteisiin melodioihin. Kahden kitaran tykityksestä siirrytään Lynyrd Skynyrd -tyyliseen lirkuttavan pianon sävyttämään”Miss Saturday Nightiin” ja heleään power balladiin ”Just Remember (You’re the Only One)” sekä rokkaavan riffin ryydittämään ”Blue Lightingiin”, jonka jälkeen siirrytään bluesahtavaan kappaleeseen ”Dead and Gone (Redneck Song)”. Albumi huipentuu western-henkiseen, vivahteikkaaseen kappaleeseen ”Saddle Tramp”, jossa yksinäinen pistoolisankari etsii veljensä murhaajaa. Länkkärifiilistä ja kontrastia sähkökitaravoittoiseen saundiin tuo honottava, yksinäinen resonaattorikitara, joka ilmentää myös yhtyeen etelävaltiolaisia juuria.

Albumin päättää kaunis versio alun yhtyeen albumilta ”No Guts…No Glory” peräisin oleva balladi ”Fall of the Peacemakers”, jota sävyttävät juhlalliset syntetisoidut orkesterisaundit jousineen, vaskeineen ja aksentteja myötäilevine patarumpuineen ja muine lyömäsoittimineen. ”Silent Reign of Heroes” on kaiken kaikkiaan tasapainoinen albumi, joka kaikessa tasapaksussa rymistyksessään sisältää tarpeeksi koukkuja pitämään mielenkiinnon yllä, eikä meno hyydy. Albumi on ennen kaikkea sekä rock-kitaransoiton että southern rockin suurta juhlaa. Vaikka klassista 1970-luvun kokoonpanoa ja yhtyeen klassikkoalbumeita ”Molly Hatchet”, ”Flirting with Disaster” ja Jimmie Farrarin kahta albumia ”Beating the Odds” ja ”Take No Prisoners” ei päihitä mikään,  ”Silent Reign of Heroes” on ansainnut kannuksensa yhtenä yhtyeen parhaimmista studioalbumeista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappaleet:

1. ”Mississippi Moon Dog”
2. ”World of Trouble”
3. ”Silent Reign of Heroes”
4. ”Miss Saturday Night”
5. ”Blue Thunder”
6. ”Just Remember
7. ”Junk Yard Dawg”
8. ”Dead and Gone (Redneck Song)”
9. ”Saddle Tramp”
10. ”Fall of the Peacemakers”