Speed metal -veteraani Prestigen rivistössä muutoksia: uutta musiikkia luvassa syksyn 2020 aikana

Kuva: Peero Lakanen

Vuodesta 1987 asti toiminnassa ollut speed metal -yhtye Prestige on käynyt läpi jäsenmuutoksia, kun yhtyeen alkuperäinen rumpali ja perustajajäsen Tero Karppinen on jättänyt yhtyeen vuoden 2019 lopussa. Yhtye on pestannut Teron tilalle bändin uudeksi rumpaliksi Matti ”Matson” Johanssonin. Korpiklaanin pitkäaikaisena rumpalina (17 vuotta / 9 albumia) tunnettu Matti Johansson kommentoi tuoretta pestiään seuraavasti:

”Olen todella otettu tästä kutsusta tulla Prestigeen soittamaan. Olen ollut suuri fani jo teiniklopista lähtien ja edelleen olen! Ja haluan myös sanoa että olen aina kunnioittanut Teron työskentelyä Prestigessä ja kaikkea hyvää hänelle!”

Yhtye on aktivoitumassa myös uuden musiikin osalta, sillä bändi vieraili kesällä Fantom Studiolla nauhoittamassa kaksi täysin uutta kappaletta, jotka tullaan julkaisemaan syksyn 2020 aikana. Uuden kokoonpanon ensimmäinen esiintyminen on 2.1.2021 Tampereen Klubilla pidettävässä Speed Metal Partyssä.

Prestige 2020:
Aku Kytölä – basso, vokaalit
Jan ”Örkki” Yrlund – kitara
Ari Karppinen – kitara
Matti ”Matson” Johansson – rummut

http://prestige.fi
https://www.facebook.com/prestigemetal/

Diskografia:
Attack Against Gnomes (Album 1989 Poko Rekords)
Priest (12” single 1989 Poko Rekords)
Veijo (7” EP 1989, Prestige)
Selling The Salvation (Album 1990 Poko Rekords)
Parasites in Paradise (Album 1992 Poko Rekords)
Decades Of Decay (Compilation double CD 2007, EMI / Universal Music)

Kommentoi julkaisua