Spektaakkelin vuosikymmenet – Rammstein Ratinassa 9.–10.8.2019

Spektaakkelimaiset lavaesiintymiset ovat kuuluneet rockmusiikkiin vuosikymmeniä. Nousevien rock- ja metallisuuruuksien kekseliäät liveperformanssit järisyttivät yleisöä 1980-luvulla, ja niistä tuli pysyvä osa bändien imagoa; yksi ikimuistoisimmista on Iron Maidenin valtava Eddie-maskotti, joka esiintyi ensi kertaa vuoden 1982 The Beast on the Road -kiertueella. Eddie on ollut tuosta kiertueesta lähtien pysyvä hahmo bändin live-esiintymisissä muuttuen aina kiertueiden ja albumien teemojen mukaiseksi. AC/DC toi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa lavalle laukeavat tykit, valtavan Rosie-nuken ja kirkonkellon.

Edellä mainitut ovat vain pieni, eikä niin järkyttävä osa bändien performansseja. 1980-luvun alussa Ozzy Osbournen Diary of a Madman -kiertue oli jotain ennen näkemätöntä, mikä tulee esille esimerkiksi teoksesta Minä, Ozzy (I Am Ozzy, 2009):

”Keikan puolivälissä kabukiverhot laskettiin puolitankoon, ja kun ne jälleen nousivat, rumpuraiserin alta työntyi esiin jättimäinen, mekaaninen käsivarsi, joka kohosi korkealle yleisön yläpuolelle. Minä kyyristelin sen jumalallisessa kourassa, ja kun käsi oli ojentunut täyteen pituuteensa, yksi sormista syöksi tulta, jolloin polkaisin jalallani pedaalia. Silloin yleisön niskaan lensi takanani olleesta lingosta parikymmentä kiloa raakaa lihaa.” (Minä, Ozzy, 243, suom. Ilkka Salmenpohja)

Yleisö toi Osbournen keikoille mukanaan myös raatoja, joita sitten heiteltiin lavalle. Samalla Osbournen kiertueella tapahtui kaiken muun lisäksi kaikkien tuntema tapaus, jossa lavalle heitettiin se kuuluisa oikea lepakko… Eivätkä lihalingot ja tulta syöksevät kädet tietenkään riittäneet bändille, sillä pitihän lavalle saada myös performanssi, jossa hirtettiin lyhytkasvuinen herrasmies nimeltään John Allen.

Niin, onhan noita… Tapauksista ovat varmasti olleet tietoisia myös erään Rammsteinin jäsenet, kun he 1990-luvulla miettivät bändinsä koreografioita. Bändin kosketinsoittaja Christian Lorenz ja keulakuva Till Lindemann ovat lähes ensimmäisistä keikoista lähtien esittäneet erilaisia seksuaalissävyisiä performansseja, jotka ovat johtaneet jopa pidätykseen ja sakkoihin Yhdysvalloissa vuonna 1998. Rammstein on nykypäivän shokeeraaja, jonka spektaakkelit ovat vain kasvaneet bändin yli 25 vuotta kestäneen taipaleen aikana. Noista valtavan budjetin tarkoin mietityistä spektaakkeleista saimme nauttia myös tänä viikonloppuna, ja me muuten nautimmekin!

Tampereella 9. ja 10. elokuuta nähdyt maailmanluokan konsertit todistivat myös sen, millainen ilmiö Rammstein on. Kaksi loppuunmyytyä Ratinan stadioniltaa eivät faneille riittäneet, sillä Ratinan kauppakeskuksen aukiot ja Laukontorin ranta olivat molempina iltoina tupaten täynnä ihmisiä bändiä kuuntelemassa ja tulishow’ta ihailemassa. Valtaosa ihmisistä tuli stadionin ulkopuolelle nimenomaan musiikin takia, sillä lavan yllä ollut videoruutu oli käytössä vain muutaman kappaleen aikana, ja sekin näkyi stadionin ulkopuolella vain tietyillä alueilla. ”Du Hastin” jälkeen aplodeja satoi satoja metrejä stadionin ulkopuolella!

Rammstein tuntuu olevan bändi, josta on sanottu jo kaikki mahdollinen. Minua viehättää bändissä eniten sen musiikin yksinkertaisuus, jota voi verrata myös AC/DC:n tavaramerkkeihin. Helpolta kuulostava musiikki on täynnä mielenkiintoisia koukkuja, joihin on hyvin helppo tarttua ja löytää aina jotain uutta. Miettikää ”Du Hastin”, ”Du Riechst So Gutin” tai ”Rammsteinin” junnaavia melodioita ja riffejä, tai vaikka tuoreimman albumin ”Radiota”: kappale ei tarvitse kymmentä erilaista riffiä tai seitsemää kitarasooloa ollakseen äärimmäisen viihdyttävä. Ja viihdettähän ihmiset menevät konsertteihin imemään.

Ilotulitteita, kumiveneitä, palavia lastenrattaita, liekinheittimiä ja patoja, satojatuhansia litroja polttonesteitä ja penistykki, joka syöksee vaahtoa ja jättää yleisön valkoiseen verhoon. Ainoastaan Lindemannin enkelinsiivet puuttuivat, mutta nekin ”Engel” korvasi kahden pianon säestyksellä erillisellä lavalla paremmin kuin hyvin. Rammsteinin spektaakkelit tuntevana ajattelin, etten enää yllättyisi tai järkyttyisi mistään, mitä lavalla tapahtuu. Bändin koreografiat ovat pääasiassa tuttuja vuosikymmenten ajalta: kumiveneelläkin on ajelehdittu yleisön yllä jo 90-luvulla. ”Puppen”valtavien palavien lastenrattaiden ja tuhkaa esittävän mustan konfettipilven yhdistelmä itse kappaleen tarinaan yhdistettynä oli kuitenkin kerrassaan järkyttävä. Lindemannin tuskainen raspi ja hyytävät ”damdamit” värisyttivät koko yleisöä.

Näin spektaakkelien aikakaudella Rammstein on yhtye, joka yksinkertaisesti on nähtävä, piti sen musiikista tai ei. Se vetää vertoja mille tahansa viihdetapahtumalle ja pesee suurimmalla osalla niistä lattiaa.

Settilista: