Spiritual Beggars – Spiritual Beggars (Re-issue 2013)

Kirjoittanut Juha Attola - 9.11.2013

Aikaisemmin tänä vuonna uuden levynkin julkaisseen Spiritual Beggarsin debyytti on nyt päätetty laittaa uusintakierrokselle. Uusintapainosten perinteitä noudattaen kylkeen on lätkäisty bonus-CD, jolta löytyy demo-versioita yhtyeen kappaleista ja yksi hieman harvinaisempi lainakappale.

Varsin murealla ja vahvasti 70-lukua henkivän riffittelyn myötä käynnistyy avauskappale ”Yerly Dying”.  Tuossapa onkin oikeastaan lyhyesti sanottuna tämän yhtyeen ja varsinkin tämän albumin kokokuva, kitaravetoista, vahvasti 70-luvun hengessä rokkaavaa hard / heavy rockia, jota joskus myös stoneriksi nimitetään. Kovin suurena yllätyksenä ei siis tule, että seuraavakin kappale, ”Pelekas”, lähtee käyntiin reippaalla kitarapoljennolla. Kyllähän tätä kitarointia tietysti kelpaa kuunnella, onhan kepin varressa Michael Amott joka kyllä tuon homman osaa.

Spiritual Beggars on oikeastaan läpi uransa pitänyt aika tasaisesti oman linjansa ja tasonsa. Joka levyltä löytyy ne muutamat kovat kappaleet ja isompikin joukko makeita riffejä ja hyviä ideoita, mutta kokonaisuuksina ne eivät oikeastaan ole kuitenkaan koskaan olleet aivan siellä korkeimmilla sijoilla, kun ruvetaan listaamaan kovimpia albumikokonaisuuksia. Myöskin aika usein laulaja-kysymys jakaa kuuntelijat kahteen leiriin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Debyytillään Spiritual Beggars loi kuitenkin itselleen jossain määrin omansa kuuloisen soundin, joka kuulostaa siltä kuin se olisi oikeasti soitettu 70-luvulla, eikä vain soitettu kuulostamaan samalta kuin 70-luvun soundimaailma. Mikäli aikoinaan tämän albumin on missannut ja erittäin vahvasti perinteitä kunnioittava hard rock innostaa, niin suosittelen vahvasti katsastamaan tämän yhtyeen ja albumin.

Bonuksena mukana tuleva CD tarjoilee herkkuja enemmänkin yhtyeen die hard-faneille demojen myötä. Ainakaan itselleni ei mitään ”Ahaa”-elämyksiä tullut noiden myötä, mutta olihan ne toki hauska kuunnella läpi. Bonus-levyn mielenkiintoisimmaksi vedoksi jääkin Trouble lainakappale ”Mr. White”, joka on aikaisemmin julkaistu kyseisen yhtyeen tribuuttilevyllä. Vahvasti alkuperäistä kunnioittava versio todistaa jälleen kerran, kuinka kova yhtye Trouble kovimpina päivinään oli. Suosittelen katsastamaan myös tuon yhtyeen jos ei jo entuudestaan ole tuttu.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

CD 1
1.Yearly Dying
2.Pelekas
3.The Space In Between
4.If This Is All
5.Under Silence
6.Magnificient Obsession
7.Blind Mountain (1994 version)
8.If You Should Leave (19994 version)
9.Nowhere To Go (1994 version)
10.Sour Stains (1994 version)

CD 2
1.Left Brain Ambassador (1999 demo)
2.Save Your Soul (1999 demo)
3.Until The Morning (1999 demo)
4.Angel Of Betrayal (1999 demo)
5.Per Aspera Ad Astra (1999 demo)
6.Blessed (Instrumental version, 1999 demo)
7.Let The Magic Talk (1999 demo #2)
8.The Goddes (1999 demo #2)
9.Mr. White (Trouble cover)
10.Broken Morning (1996 demo)
11.Monster Astronauts (1996 demo)
12.Sad Queen Boogie (1996 demo)
13.Mushroom Tea Girl (1996 demo)
14.Inside Charmer (1996 demo)
15.Trouble In My Head (Instumental 1995 demo)

http://www.spiritualbeggars.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat