Spiritus Mortis

spiritus mortisSaanko esitellä teille bändin, joka on synkkä, mahtipontinen ja se jyrää kaiken alleen. Se on sellainen rytmiryhmä, jota ei joka nurkalta löydy: Spiritus Mortis. Jo nimi kertoo enemmän kuin 1000 sanaa! Eli nyt mennään vuoteen 1987, jolloin perustettiin bändi nimeltä Rigor Mortis. 1988 nimi vaihdettiin ja siitä se raskas taival alkoi. Nyt on kyseessä Suomen ensimmäinen doom-bändi eli Spiritus Mortis! Ja haastateltavana on bändin toinen kitaristi Jussi Maijala.

Mistä kaikki lähti?

Tämä on aina yhtä hämmentävä kysymys.  Kai se ensimmäinen oli, kun soitin vuonna 84-85 landolalla velipojalle ”Rise from Hell” biisiä. Silloin ei kyllä ollut doom metallista mitään tietoakaan. Black Sabbathia oltiin kuunneltu aika railakkaasti ja siihen sitten yhdistelty Venomia, Judas Priestja Motörheadia. Ja Venom on hyvin rakas innoittaja soitannollisesti. Siinä kuvastuu se, että sinun ei tarvitse olla kuningassoittaja, vaan sinä soitat. Niin kuin Cronos sanoi tuollaisen jämerän Rock ’n’ Roll mielipiteen, että Rock ’n’ Roll on sitä, että jos tekee mieli syödä kermakakkua, niin sinähän syöt sen! Vedetään ja eletään sitä omaa meininkiä. Sellaisia tarttuvia juttuja, ja vedetään täysillä. Ja ei niin puleerata sitä hommaa, sekä mietitä niitä kitarasooloja.

Eli suoraviivaista joka toimii?

Se on niin kun bassonsoitto, jos et mitään muuta keksi, niin vedät suoraa.

Mitä itse olen ymmärtänyt musiikista, niin sellainen tietty yksinkertaisuus on hyvä kunhan sen osaa tehdä oikeassa järjestyksessä. Ja tietää miten sitä soitinta soitetaan, eli osataan tuoda siitä kaikki irti. Eli sulla on hyvä kosketus siihen soittimeen?

Ihan tottahan se on. Oikea järjestys on tärkeä. Rytmimusiikissa esimerkiksi ei ole niinkään väliä mitä sointua soitat, vaan kunhan soitat sen oikeaan aikaan. Ja sitä syvyyttä ja ulottuvuutta pitääkin tuoda sieltä, jotta sinne saadaan musiikkiin sitä dynamiikkaa. Ettei vaan juntata menemään. Se on ehkä nykyhevin yksi ongelma, jota voisi kutsua jöötirokiksi missä on hillitön kitaravalli, joka on muka raskas, muttei ole sittenkään kovin raskas. Se on vaan vähän sellainen puuro siellä taustalla, mistä ei löydy sitä kapinaa tai muutakaan uhkaavaa. Lähinnä muistuttaa, kun olisi mummun keittämät puurot levinnyt seinälle, eikä se kyllä hyvältä näytä siellä seinällä.

No eihän se puuro tainnu pelottaa, kun pikkutyttönä aamupalapöydässä. Mutta mitenkäs teidän soittotaito silloin, kun hommat alkoivat?

Vähän liian myöhään siinä lähettiin soittamaan. Olikohan jo peli vähän menetetty, kun tällaista harmaapartojen musiikkia siinä soiteltiin. Oltaisiinkohan oltu 14-15-vuoden ikäisiä, kun ruvettiin soittelemaan. Velipoika otti basson ja minä kitaran. Se oli hyvä jako siinä. Kokeilin aluksi akustista kitaraa ja velipojalle vanhukset halusivat harmonikkaa, mutta eihän se sitä kiinnostanut pätkääkään. Sit siellä soitteli tuttavapiiristä soittajia. Sitten monien valikoimien jälkeen ollaan ruvettu kuulostamaan Mortikselta. Ja aina kun riffi lyö ja sitä tarpeeksi mankeloi, niin se meidän mielestä kuulostaa Mortikselta ja se suurin piirtein erottuu siinä. No väkihän ihmetteli, että mitä helvettiä ne oikein soittaa? Kun siihen aikaan Popeda ja Iron Maiden oli se kova sana ja taisi olla se Kolmas Nainen.

Teidän ensimmäinen nimi on ollut RIGOR MORTIS? Minkä takia te vaihdoitte nimen?

Se oli englantilaisesta kauhuelokuvasta otettu, vai oliko se jossain elokuvassa Rigor Mortis. Ja siinä vähän aikaisemmin olin katsonut, että Amerikassa oli joku rässibändi myös nimeltä Rigor Mortis, niin piti vaihtaa. Mutta se oli ainoastaan hyvä asia, vaikka hieno nimi sinänsä, mutta doomiin ehkä vähä lapsellinen. Nykyinen nimi on enemmän kuolonhenkinen, eli meistä tuli sitten Spiritus Mortis.

Te olette jo aika pioneeribändi tässä omassa lajissanne, mutta tuo eka pitkäsoitto on tähän viimeisimpään verrattuna aika eri maailmasta?

Mitenkäs tämän nyt muotoilisi…? No meidän ensimmäisen levyn laulaja Vesa Lampi toi siihen paljon Dio ja Deep Purple vaikutteita, jotka toisaalta ovat mahtavia. Ne nousivat hänen biisien kautta sieltä paljon esille. Mutta tämä kolmas levy, joka vähän on se ”The levy” ja se levy, jolta Spiritus Mortiksen olisi aina pitänyt kuulostaa.

No täytyy tähän väliin kommentoida, että tämä The God Behind the God levy on onnistunein pitkäsoitto kokonaisuudessaan ja myöskin yksittäisinä biiseinä. Se on sellainen levy, että voidaan ruveta puhumaan doom metallista, koska sieltä löytyy kaikki, mitä itse sieltä haluankin kuulla. Mutta miten paljon te jouduitte tekemään hommia ensimmäisen levytyssopimuksen eteen? Rage of Achilles oli teidän ensimmäisen levyn julkaisija ja teidän musiikki oli siihen aikaan vielä aika uusi juttu täälläpäin maailmaa?

Tuossa doomailussa on se hyvä puoli, että se on yleismaailmallista musiikkia. Jos parhaimmat soitto- ja markkinointialueet sille haluaa, niin taitaa olla sellainen 1000 km säde Stuttgartista. Kaveri oli innostunut, mutta siihen se varmaan kaatui, koska oli liian paljon bändejä, jotka eivät myyneet tarpeeksi. Ja levy-yhtiöiden yleisin ongelma taisi olla, että ne haalivat liikaa bändejä, jotka voisivat ehkä menestyä ja jotka eivät jaksaneet satsata siihen. Ne eivät tehneet haastatteluja, eivätkä tuoneet itseään tarpeeksi esiin. Enpä usko, että monikaan olisi tullut pitkän matkan päästä tekemään haastatteluja. Olihan se ihan ”jees diiili”, eihän siitä rahaa tule. Sitä voisin tuleville soittajille sanoa, että rojaltiprosentti voi olla mikä tahansa 0-50, mutta sieltä ei rahaa koskaan tule. Voisin sanoa, että ei sillä doom-musiikilla Suomessa rahaa tehdä. Sitä tehdään rakkaudesta siihen musiikkiin. Sitä on mukava soittaa ja sieltä löytyy mielettömiä ihmisiä. Jokainen harrastus maksaa.

Tässä on n. 10 vuotta ollut suomessa sellainen ”doomi buumi” päällä. Ja yllättävän paljon on tullut tätä musiikkityyliä laidasta laitaan esille ja keikkoja on ollut, mutta sitten kun ruvetaan puhumaan näistä oikeasti doom-porukoista, niin kyllä niitä saa tuolta ihan lapion kanssa etsiä?

Ihan totta. Vaikka jonkun aikaa jo tässä ”genressä” olen kerennyt pyörimään, niin sitä miettii, että voiko sitä itseensäkään sanoa sellaiseksi. Mutta kun niitä rupea laskemaan yhteen, niin vähiin jää.

Te olette julkaisseet nyt kolme pitkäsoittoa. Kaikki ovat eri lafkoilla ja nämä ovat jo lopettaneet, voiko tämä vaikuttaa teidän uuden julkaisun julkaisuun?

Ei, nehän ovat erillisiä tapahtumia. Ne ovat olleet pieniä 1- 2 miehen lafkoja ja niillä on ollut tapana ”kuolla” siinä sit nykypäivänä. Se on juuri sitä, että kerätty paljon bändejä ja toivotaan, että joku niistä menestyisi. Ja sit kaadutaan siihen kun töitä on liikaa ja myynti ei ollutkaan suunnitelman mukaista.

Mitenkäs teidän sopimukset muuten lafkojen kanssa, ovatko ne olleet niin kuin on sovittu, vai onko jäänyt mitään hampaankoloon niin sanotusti?

Kyllä meidän kohdalla on saatu se, mikä meidän pitikin saada. Ei ainakaan jäänyt millään lailla mieltä painamaan. Sopimukset ovat olleet meillä hyvät ja ei sieltä oikein ole mitään epäselvää jäänyt. Lähinnä voisin tähän kohtaan sanoa tuleville bändeille ja miksei jo oleville, että artistitavara on se, joka nykypäivänä myy. Koska näitä myymällä saa jo jonkinmoisen korvauksen.

Näkeekö Spiritus Mortis 30-vuotispäivänsä?

No se päivä ei olekaan niin kaukana. Kyllä minä uskon, että näin tulee olemaan! En näe mitään syytä hävitä, koska onhan tämä tällainen eksoottinen juttu, jolla voi erottua ja harrastella. Oltiin ihan uutta bändikämppääkin katsomassa tuossa, kun kaupunki halusi laittaa matalaksi edellisen.

No mistä te sen Samin löysitte sinne mikin taakse? Ja oliko pitkä prosessi saada se levyille laulamaan?

Levylle saaminen ei ollut pitkä prosessi, koska kun oivallettiin että PARAS on saatava PARHAASEEN. Mietittiin kaikenlaisia vaihtoehtoja. Osa kieltäytyikin ja osa ei uskaltanut lähteä (lähinnä Alavuden kyvyt). Mutta sitten meidän toinen kitaristi Lavilan Kari sanoi, että miksi ette lähde Samia kokeilemaan, kun sillähän on sitä menoa ja meininkiä ja homma taittuu. Sittenhän se velipoika eli Teemu Maijala laittoi sähköpostia hänelle ja vastaus oli, että kyllä hän tulee.

Samihan kävi jo vierailemassa kappaleessa ”Rise from Hell”. Oliko hän tuttu jo ennestään vai?

Hän otti yhteyttä jo tuohon meidän vanhaan laulajaan ja sitten, mitä tässä on kierretty ja mitä olemme tehneet tuota Face of Helliä muutaman keikan täällä Suomessa, niin sieltä kautta sitten tutustuttiin.

Teillä on tulossa nyt uusi levy (työnimi: Mark IV) ja se on jo jonkin aikaa ollut työn alla? Mitäs sieltä voidaan odottaa?

Mitähän minä tuohon sanoisin… Sanoisinpa, että kyllä se aika raskas on. No kyllä se kuvaa aika hyvin, kun yhden biisin työnimi on ”Hautajaiset”, että ei siinä kauhean leppoisa tunnelma ole. Riittävän vaihteleva ja ei ole liian pitkiä biisiä. Olen kyllä aika ylpeä niistä. Tämä on kuin lapsistaan kertoisi, eli hyviä ja hienoja ne ovat. Eli työnimi uudella levyllä on tosiaan ”Mark IV”, saa nähdä mitä ne pojat keksii sitten levyn viralliseksi nimeksi. Olisihan se veikeätä nimetä levynsä panssarivaunujen mukaan, koska kyllähän se on sellaista sopivaa jylläämistä. Ja biisin aiheet ovat aika sotaan liittyviä, uskonnot, uskomukset ja tarut. Ja itse nauhoituksissa pyritään aitoon soundiin, ja halutaan 80-luvun äänimaailman vaikutteet tuoda sinne. Onneksi studio miehenä on ollut tuo Marko Ketola, joka ei halua sitä modernisoida. Eli sieltä löytyy sitä erilaista ulottuvuutta äänimaailmassa. Olemme välttäneet sitä monotonista äänimaailmaa, koska siihen emme edes halua lähteä. Eikä liikaa mitään tietokonekikkailuja myöskään. Marko on tiennyt miltä meidän pitää kuulostaa, ja tietääkin varmaan jo paremmin kuin me itse. Ja sitten tietenkin olemme pyrkineet siihen, että kaikki osaa ne biisit. Eli osaa soittaa ne, ennen kuin mennään edes niitä nauhoittelemaan. Ja mainittakoon, että meillä mennään edelleen vanhaan tyyliin, jossa virheitä ei korjata koneella, vaan soitamme sitten ne uudestaan jos tulee korjattavaa.

Teillä on ”The God Behind the God” levyllä kanssa aika vahvasti tuota itämaista uskontoa ja Gnostilaisuutta? Mites muuten lyriikat teillä, kuka ne teillä tekee?

Sami ne on tuohon meidän kolmannelle levylle tehnyt, koska hänelle se sopii. Sieltä tulee sitä ryyppylaulua ja jumalosastoa. Eli Rasputin-meininkiä, ensin tehdään syntiä ja sit kadutaan ja sit vielä potkitaan näitä jeesus-asioita väliin. Tässä kolmannella levyllä aloitetaan hyvin räväkästi ”Man of Steel”, ja tässähän ei nöyristellä, eikä olla vaivaisia. Sit mennäänkin tähän ”Death Bride” -osastoon, joka onkin sellainen lemmenlaulu erilaisella väänteellä. ”Rotting Trophy” onkin sitä, ettei anneta periksi, vaan jatketaan viimeiseen asti. ”Curved Horizon” ja ”When the Wind Howls With a Human Voice” biiseissä mennään enemmän tähän jumalaiseen osastoon ja olevaisen häviämiseen. Maailmanloppuhan on aina hyvä aatos, ei tässä kukista lauleskella! Sitten ”The God Behind the God” siinähän on hieno gnostilainen idea ja tuo sen esiin, että vanhan ja uuden testamentin jumalat ovat siinä aivan eri äijä.

Tässä ”The God Behind the God” levyllä on kyllä kirjoittajalla ollut sana hallussa. Mitenkäs tuon uuden levyn lyriikkapuoli onko jo tiedossa vai kuulee sitten levyllä?

Eiköhän me sitten kuulla, kun ne ovat valmiina siinä levyllä. Olen vain antanut ideoita, jotka tulikin jo tuossa aikaisemmin ilmi. Voisin vertauksena käyttää jousimiestä, jonka oli osuttava sieltä hevosen selästä viholliseen, koska jos missaat, sinulla on aikaa kolme iloista sekuntia ja kuolet.

Olen myös ymmärtänyt että tämä Spiritus Mortis on teille kun lapsi?

Kyllä, kyllä. Tuollainen mutantti lapsukainenhan se on. Ja hyvin raskas lapsi.

Milloin tämän uuden levyn laskettu aika olisi?

Se on aina vähän siirtynyt, koska kitaristilla on omat kiireet, ja pitäisi saada vielä vähän kitarahommia miksailtua. Samilla on ollut vähän kiireitä myöskin ja hänet pitäisi saada nyt studioon laulut vetämään. Hänelle jää vielä sen lisäksi kansitaiteiden teko.

Sitten kun saatte levyhommat kuosiin, niin onko toivoa vielä nähdä teitä livenä?

Siis kyllähän me nautimme livesoitosta ja sehän on aivan mahtavaa. Ollaan vaan vanhemmiten tultu laiskemmaksi siinä hommassa. Kyllähän sitä silloin nuorempana lähti vaikka toiselle puolelle Suomea ajamaan. Nyt sit meinaa miettiä kahdesti, kannattaako vai ei. Mutta totta kai toivon, että vielä päästäisiin Eurooppaakin kiertämään. Itse olen haaveillut tuosta Itä-Euroopasta. Ja ehdottomasti pyritään keikoille, koska sehän se on mukavinta, kun saa hyvän meiningin aikaiseksi. Soitto pelaa meillä kaikkiin suuntiin. Mitä nyt laulajalla välillä lähtee vaatteetkin pois, eli annetaan teille sitä live-esitystä koko rahalla! Ja onhan tämän porukan kanssa mukavaa soitella, koska nyt on oikea porukka kasassa ja luottoa on kaikin puolin. Ei tarvitse uusienkaan biisien takia jännittää, koska sen tietää, että rumpali ja velipoika kyllä pitävät koko homman kasassa. Homma toimii ja siihen kun vaan ne humpat räimii menemään, niin hyvä tulee.

Mitenkäs tuo Sami on vaikuttanut sitten musiikillisesti vai onko nämä sävellyshommat ihan sinun ja Teemun juttuja? Koska kaksi ensimmäistä ja nyt tämä kolmas ja tuleva eroavat todella paljon toisistaan? Ja mielestäni Spiritus Mortis kuulostaa ”The God Behind the God”levyllä siltä, miltä sen kuuluukin kuulostaa?

Jako meni hyvinkin tarkoin edellisen levyn kannalta niin, että minä ja Teemu tehtiin musiikit ja sovitettiin. Sami teki sitten sanat ja laulumelodiat. Kukin tekee sitä, mitä parhaiten pystyy. Kari, meidän kakkoskitaristi, on tuonut myös tälle tulevalle levylle oman panoksensa. Ja jos en hirveästi liioittele, niin se olisi minun ja Karin säveltämä ja Sami tekee lyriikat ja laulumelodiat. Velipoika on ollut tulevan levyn sovituksissa se priimusmoottori, ja hän on osannut nuo yhdistää ja sovitella sekä osannut sanoa, että jos jostain puuttuu jotain tai tarvitsee lisätä.

Eli bändin sisäinen työskentely sujuu hyvin?

Kyllä mielestäni. Ainut että Samin kanssa ei liian usein päästä treenailemaan, mutta hän on ammattilainen ja tietää kyllä mitä tekee. Aika usein se menee niin, että me kolmestaan, eli kitara, basso ja rummut. Kun meidän toinen kitaristi pääsee mukaan, niin hän tulee sitten vetämään soolot. Kun Sami tulee meidän kanssa lavalle, niin hän osaa vetää biisit niin kuin ammattilainen.

Jos teillä olisi mahdollisuus päästä kenen kanssa vaan soittamaan, ketä ne olisi?

Onko suuri yllätys jos sanoo, että Black Sabbath tai Candlemassin kanssa? Ei kyllä taida. Mutta toki sellaista tietynlaista sisäsiittoisuutta moitin. Olisihan se hienoa et siinä genreä vähän laajennettaisiin, että siellä olisi erityyppisille ihmisille kuunneltavaa. Toisaalta siellä voisi olla metallimusiikkia moneen makuun, mutta Black Sabbathja Candlemass ovat vaan niin kuninkaita!

Onko sinulla mitään, mitä haluat teidän kuuntelijoille kertoa ja ehkä aloitteleville bändeille/muusikoille?

Soittaahan kannattaa aina mahdollisimman paljon. Hyviltä kannattaa ottaa mallia, mutta pyrkiä silti omaperäisyyteen. Hyviä melodioita kannattaa aina tehdä. Ei soiteta sitä mitä just kaikki muutkin, vaan vetäkää omalla tavallanne. Soittakaa sitä, mikä teille on helppoa ja ”luonnollista”. Suomessa tulee soittajana tienaamaan niin vähän, että parempi soittaa sellaista mistä sinä itse nautit, kun että pakolla väännetään mitä ei haluta. Ja muistakaa että lavalla näytetään mitä osataan. Älkää piiloutuko sinne, vaan tuokaa itsenne esiin. Ja ketään ei siellä yleisössä pikkuvirheet haittaa, ellet vedä aivan päin h******iä ja jos vedät niin vedä kunnolla, ei nysvätä siellä lavalla. Pitää olla siellä lavalla kuin kaksimetrinen miehen sukupuolielin eikä pyydellä anteeksi olemassaoloa. Miksi ihmiset menisivät keikalle, ellei se keikka sinua innosta, kiihdytä ja saa tunteita nousemaan siitä? Tämä on viihdettä. Ja onhan se onnistunut keikka palkitseva.

Nyt sitten levyä odotellessa ja niitä keikkoja? Ja odotukset ovat monilla suuret.

Ei mitään paineita! Se on hyvä. Parasta on yritetty ja parasta laitettu siihen.

Sellainen haastattelu josta jouduin paljon karsimaan, koska tämän herran kanssa meinasi aiheet eksyä sivuun ja puolet piti napata pois. Jos olisin koko haastattelun kirjoittanut, niin olisin joutunut aloittamaan ensimmäisen kirjantekoa. Ehkäpä joku päivä! Mutta sain vähän jo kuulla, mitä tulevalta levyltä voi odottaa, ja siihen en muuta osaa sanoa kuin, että SITÄHÄN KANNATTAA ODOTTAA! Se julkaistaan tässä jossain kohtaa, kun aika on oikea. 

Hidas musiikki hitaat miehet!

Haastattelu: Anette Antonsen

Kommentoi julkaisua