Split Iris -trion ”Fog”-EP on progressiivisen metalcoren juhlaa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.9.2021

Vastikään ”Horizon”-singlelleen upean musiikkivideon julkaissut Split Iris julkaisee tänään koko ”Fog”-EP:sä, johon kiteytyy varsin erikoisen menneen vuoden mittainen matka. Keravan ShedStudioilla äänitetyn debyytti-EP:n tuottajana ja teknisenä taitajana toimi Merta-yhtyeen vokalistinakin tutuksi tullut Juhis Kauppinen, masterointi tehtiin Finnvoxilla Daniel Hagströmin kanssa.

Vuoden taival saapuu päätökseen, kun usva laskeutuu keskuuteemme. Split Iris-yhtyeen jäsenet ovat vuodattaneet luovuuttaan kuluneen vuoden aikana, ja lopputulos heijastaakin selkeästi yhtyeen jäsenten kokemusmaailmaa erikoisen vuoden tapahtumista. Jokainen EP:n kappale toimii omana itsenäisenä osanaan laajempaa kokonaisuutta, jolloin kappaleet maalaavatkin yhtä kuvaa jokainen omalla tavallaan”, Split Iris kuvailee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikea koronavuosi toi myös yhtyeen jäsenet yhteen aivan uudella tavalla, ja Split Iris kertookin kokemuksen olleen upea oppimiskokemus luovasta vuorovaikutuksesta. Trio oppi ilmaisemaan musiikin välityksellä syvästi koskettavia asioita täysin uudella tavalla.

EP kertoo tarinan vastoinkäymisten myötä mielen ylle lankeavasta synkästä verhosta, joka saattaa uhrinsa sisäisen ahdingon kierteeseen. Sen vaikutuksena ote todellisuuteen alkaa livetä, ja epätoivoon vajoamisen estäminen vaatii yhä kovempaa kamppailua. Kokonaisuuden sanoitukset ovatkin tähän teemaan liittyvää sisäistä pohdiskelua, jonka pyrkimyksenä on löytää tie pois ahdingosta kohtaamalla käsillä oleva synkkyys pakenemisen sijaan”, yhtye kuvailee.

Voit kuunnella EP:n kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden vaihteen silmään nyt saanut Split Iris nähdään livenä pian, pysy mukana keikkakuulumisissa seuraamalla bändiä Facebookissa ja Instagramissa!

”Fog”-EP:n kappaleet ovat:
1. Usva
2. Fog
3. Closing Gates
4. Haywire
5. Horizon
6. Foreboding Echo

Split Iris on:
Aleksi Rautiainen – laulu ja kitara
Tobias Koivisto – basso
Tommi Haavisto – rummut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat