Split Keys julkaisi tulevalta debyyttialbumilta uuden sinkun “Fall For You”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 16.9.2024

Split Keys on laulaja-kitaristi-vetoinen bändi Helsingistä. Yhtyeen musiikki on sielussa jytisevää rokkia, mistä ihmisen kosketusta ei olla haluttu silotella pois, vaan korostaa. ”Fall For You” on uusi sinkkulohkaisu tulevalta ”Freeway Confessions” -debyyttialbumilta, joka julkaistaan myöhemmin syksyllä 2024.

Ensimmäiset sinkut ”Superpowers”, ”We Are Too young” ja ”Words” ovat nousseet mm. Spotifyn Rock ei ole kuollut ja VOLUME SUOMI editorial-soittolistoille, sekä useille musabloggareiden soittolistoille ja blogeihin ulkomailla. Parissa kuukaudessa ensimmäisiä biisejä on kuunneltu yksin Spotifyssa yli 100 000 kertaa.

Yhtyeen tähtäin on ulkomailla ja suurin osa kuulijoista löytyykin esimerkiksi Jenkeistä, Brasiliasta, Briteistä, Kanadasta, Saksasta, Italiasta ja Meksikosta. Kuulijoiden tavoittamiseen ulkomailla on myötävaikuttanut muun muassa se, että nettiradiot, kuten brittiläinen The Sound Lab ovat ottaneet sinkkuja soittolistoilleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy