Spotify julkaisee uuden “Reserved”-ohjelman – aktiivisimmat fanit voivat saada etuoikeuden keikkalippuihin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.5.2026

Suoratoistojätti Spotify on ilmoittanut uudesta “Reserved”-nimisestä ohjelmastaan, jonka tarkoituksena on saada konserttiliput paremmin oikeiden fanien käsiin bottien ja jälleenmyyjien sijaan.

Kesällä Yhdysvalloissa käyttöön otettava ohjelma on suunnattu Spotify Premiumin tilaajille, ja sen avulla palvelu tunnistaa artistien aktiivisimmat kuuntelijat käyttäjäaktiivisuuden perusteella. Mukaan lasketaan muun muassa kuuntelumäärät, kappaleiden jakamiset sekä muu fanitoiminta Spotifyssa.

Valituille käyttäjille voidaan varata jopa kaksi konserttilippua ennen varsinaisen lipunmyynnin alkua. Liput ovat ostettavissa rajatun ajan, yleensä noin vuorokauden mittaisen ennakkoikkunan aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Spotify kertoo myös seuraavansa mahdollisia bottitilejä ja epäilyttävää toimintaa estääkseen lippujen päätymisen väärinkäyttöön. Yhtiön mukaan ohjelmasta ei aiheudu käyttäjille lisämaksuja, mutta saatavuus riippuu artisteista, kiertueista ja kaupungeista.

Kaikki aktiivisimmatkaan kuuntelijat eivät kuitenkaan automaattisesti saa tarjousmahdollisuutta.

Spotify ilmoittaa mahdollisista lipputarjouksista sähköpostitse sekä sovelluksen sisäisillä ilmoituksilla. Käyttäjien tulee pitää Live Events -asetukset, sijaintitiedot sekä ilmoitukset päällä voidakseen hyödyntää ohjelmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viime vuosina konserttilippujen jälleenmyynti, bottien käyttö sekä nopeasti loppuunmyydyt keikat ovat herättäneet runsaasti keskustelua musiikkialalla. Spotify pyrkii uuden ohjelmansa avulla vahvistamaan artistien ja todellisten fanien välistä yhteyttä sekä helpottamaan lippujen saamista aktiivisimmille kuuntelijoille.

Tällä hetkellä “Reserved”-ohjelman käyttöönotosta Euroopassa ei ole vielä tiedotettu.