Springsteen taikoi jotain odottamatonta – Human Touch jälkikäsittelyssä 25 vuoden jälkeen
Jos tyytyisin lyhyeen kirjoitukseen, joka tekisi oikeutta albumille, tämä hieman myöhäinen synttäriarvio voisi olla pituudeltaan kolme sanaa: Kuunnelkaa koko levy.
Mainos päättyy
Ja sitten suoraan asiaan! ”Human Touch” on äärimmäisen erikoinen avaus hienolle levylle: biisi kuulostaa surun sävyttämältä ja on kaunis, varsin minimalistinen tuotos. Springsteen kertoilee kappaleessa tulkintani mukaan pieleen menneestä suhteesta, jonka jälkeen ihminen kaipaisi inhimillistä kosketusta, vain hieman. Kappaleen kohokohta tulee jo kahden minuutin aikoihin, kun Pomo venyttää hieman äänijänteitään ja piiskaa laulun loistavaan lentoon: Oh girl that feeling of safety you prize/Well it comes with a hard hard price /You can’t shut off the risk and pain/Without losin’ the love that remains /We’re all riders on this train kajahtaa ilmoille suorastaan upeasti, minkä jälkeen ”Human Touchille” syttyy aivan uudella tavalla, vaikka tahti hieman hidastuukin.
”Soul Driver” iskee levyn kunnolla tulille ja antaa jo esimakua tulevasta nautinnosta. Sympaattisen kuuloinen intro käynnistelee kipaleen, Pomo väläyttää jo ensimmäisessä säkeistössä äänensä hyviä puolia: upeaa erottuvaa soundia ja tiettyä karheutta, joka antaa omalaatuisen vivahteen sekä Springsteenille että ”Soul Driverille”. Kakkosraidan soundimaailma on todella uniikki, joten voin lämpimästi suositella Sielun Kuljettajan haltuun ottamista!
Kolmantena eetteriin tärähtää ”57 Channels”, joka herätti huomioni jo mahtavan bassointronsa ansiosta, jonka päälle Pomo alkaa lausua eetostaan hieman puheenomaisesti. Noin 2 ja puoli minuuttia kestävä biisi on mukavaa kamaa ja nimenomaan upea levybiisi: ei lähtökohtaisesti mitään kovin hyvää livemateriaalia tai huikaisevaa tykitystä vaan simppeli, erinomaisesti paikkansa täyttävä pariminuuttinen, joka tuo ”Human Touchille” jotain täysin uutta.
Mainos päättyy
”Cross My Heart” on rehellisesti sanoen yksi albumin heikoimpia kappaleita. Se on hieman yksitoikkoinen ja tulee tasanneeksi sekä omia fiiliksiä että kolmen ensimmäisen kappaleen erikoislaatuisuutta. Biisi luo tasapainoa, muttei erityisesti iske mihinkään suuntaan, vaikka Springsteen pelastaa äänenkäytöllään sen, mitä pelastettavissa on. ”Gloria’s Eyes” sen sijaan tärähtää käyntiin karheasti palauttaen uskoni siihen, että ”Human Touch” on sittenkin yksi parhaista albumeista ikinä. Pomon ääni on jotain niin uskomattoman hyvää ja nautinnollista; erityisesti Springsteen osaa herätellä kuulijan nopeilla äänenmuutoksilla ja kykenee näin mestarillisesti pitämään kuulijat otteessaan.
”With Every Wish” rauhoittelee taas meininkiä ollen sopivan seesteinen biisi edellisen jälkeen. Rento akustinen tausta luo hienon ympäristön biisinikkarin hienolle tulkinnalle, ja muutenkin soundit pysyvät rauhallisena. Kaiken kaikkiaan kyseessä on hieno tunnelmapala. ”Roll of the Dice” on puolestaan yksi albumin parhaimmista kappaleista. Tarvitseeko sanoa enempää, kun kaikki elementit ovat kunnossa temmosta ja monipuolisesta musiikillisesta ilmaisusta alkaen. Mahtava laulu, joka henkii iloa ja riemua! Myös ”Real World” on laadultaan aivan yhtä korkeatasoinen kuin edellinen kappale. Veisu alkaa kohtalaisen rauhallisesti, mutta jo ensimmäisen kertsin tullessa tajuntaani iski, että nyt on tarjolla jotain upeaa… Valehtelematta kertosäe on yksi parhaista, mitä olen ikinä kuullut – ja tämä on paljon sanottu. Biisiin mahtuu myös huikea kitarasoolo, ja kipale kiihtyy karmean kivasti loppua kohden saaden ihon kananlihalle ja sukat pyörimään jaloissa! On Springsteen vaan mahtava taiteilija ja artisti!
”All or Nothin’ at All” jatkaa parin edellisen biisin linjaa menevyydellään. Kappale ei kuitenkaan nouse laadultaan aivan taivaaseen asti vaan jää pyörimään jonnekin puiden latvojen korkeudelle. Perusbiisi, joka ei erotu edukseen ”Human Touchilta”. ”Man’S Job” puolestaan edustaa levyn rauhallista materiaalia, jota ei liikaa tarjolla ole. Kappaleen hienoin yksityiskohta on kitarasoolo, joka palvelee kappaletta hyvin; se erottuu tarpeeksi biisistä, mutta on samalla mukavan sidoksissa lauluun. ”Man’S Job” tuo kiekolle tarpeellista tasapainoa ja herkkyyttä.
”I Wish I Were Blind” on yllättävän samantapainen ”Human Touchin” kanssa: rauhallinen, jopa koskettava laadukas laulu, joka täyttää paikkansa levyllä upeasti. Biisi huipentuu hienoon kitaraosuuteen, mikä antaa muutaman ripauksen lisää omaleimaisuutta. ”The Long Goodbye” lisää hivenen kierroksia – kuin tilauksesta. Mukava kappale, jonka parasta antia on, jälleen kerran, toimiva skittasoolo.
Mainos päättyy
”Real Man” on erinomainen osoitus Springsteenin hienon karheasta soundista, jota hän viljelee huolella. ”Real Manissa” erottuvinta on ehdottomasti koskettimien keskeinen rooli soundin luomisessa, mikä luo tälle tuotokselle oman pienoismaailmansa levyn sisään. ”Pony Boy” on ”Human Touchin” akustinen päätösraita: yksinertainen, pääasiassa akustisen kitaran ja huuliharpun mahtava yhdistelmä, joka on hauska päätös huikaisevalle albumille.
Tässä vaiheessa olo on tyhjä, jopa loppuun kulunut. ”Human Touch” sisältää 14 huikeaa laulua, jotka ovat keskenään erilaisia mutta soinnahtavat upeasti yhteen muodostaen huikean kokonaisuuden. Muutama päivä sitten kirjoitin ”Lucky Townin” arvosteluun näin: ”Lennokkuus ja yllättävät koukut loistivat valitettavasti poissaolollaan, mikä aiheutti ajoittaista tylsistymistä kuuntelusession aikana.” Lyhyesti sanottuna ”Human Touch” ei olisi paremmin voinut vastata edellä mainittuun lievään kritiikkiin: tämä albumi tarjosi juuri sitä… Ei, se tarjosi vielä paljon enemmän, kuin osasin villeimmissä unelmissanikaan toivoa. Lukijat, jos ette mitään muuta albumia Springsteeniltä ja upealta The E Street Bandiltään kuuntele kokonaisuudessaan, kuunnelkaa edes ”Human Touch”!
Kappaleet:
Mainos päättyy
1.Human Touch
2. Soul Driver
3. 57 Channels (and Nothin’ on)
4. Cross My Heart
5. Gloria’s Eyes
6. With Every Wish
7. Roll of The Dice
8. Real World
9. All or Nothin’ at All
10. Man’S Job
11. I Wish I Were Blind
12. The Long Goodbye
13. Real Man
14. Pony Boy
Bruce Springsteen Facebookissa
Kirjoittanut: Markus Raatikainen