Stadilaisen heavy metal -yhtye Ratbreedin ensiaskeleet raskaan musiikin maailmassa – arviossa debyyttijulkaisu ”Evoke the Blaze”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 16.7.2018

Helsinkiläisen heavy metal -yhtye Ratbreedin ura alkoi vuonna 2015, ja kokoonpano on hankkinut menestystä ja huomiota keikkailemalla paikallisilla klubeilla aina näihin päiviin asti. Positiivisen menestyksen myötä oli hyvä siirtyä seuraavalle pysäkille, joka oli albumin teko. Nauhoitukset suoritettiin Juha Räihän toimesta Deep Noise Studiolla Kouvolassa sekä osittain yhtyeen oman kitaramaestro Markus Taipaleen kotistudiossa. Valmis kokopitkä ”Evoke the Blaze” on pakettina rehellistä ja takuuvarmaa heavy metalia.

Kahdeksalla kappaleella varustettu teos tarjoilee monin paikoin kitarakikkailuja ja koukeroita, vaikka luvassa ei ole kumminkaan aivan täysin uutta ja poikkeavaa. Siitä huolimatta nuo elementit ovat Ratbreedin vahvimmat pylväät, jotka pitävät bändin hyvin pystyssä. Myös karismaattinen naisvokalisti Jasmin Anglén tuo ekstravahvuutta bändille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin sävellystarjontaa tarkastellessa huomaa, mihin nuori Ratbreed pystyy. ”Escape From the Asylum” ja ”Blaze From Below” tarjoavat turpasaunaa, etenkin live-esityksissä, jos turpasaunomiset eivät syystä tai toisesta tuota tyydytystä levyn muodossa. Myöskään tempoa ja tahtia jarruttava ”Mad World” ei häpeä kahden aikaisemmin mainitun kappaleen rinnalla.

Vaikka energistä menoa riittää, mahtuu levylle mukaan väliinputoajia. Kyse ei ole mistään katastrofaalisista tilanteista, mutta joissain pisteissä koukerot eivät aina riitä. Joissakin kappaletarjonnoissa tuntuu, ettei tarttuvissa osuuksissa, varsinkaan kertosäkeissä, löydy tarttuvia ja mieleenpainuvia hetkiä.

”Evoke the Blaze” on kaikesta huolimatta mainio alku Ratbreedin alkaneelle maailmanvalloitukselle. Hiomalla kappaleita jatkossa myrskyisiksi teoksiksi on lupa odottaa heavy metal -hulluutta. Digitaalisesta julkaisuversiosta löytyy yhtyeen tuotosten lisäksi Warlockilta lainattu ”I Rule the Ruins”, joka on yhtyeeltä mainio cover-näyte. Kotimaisesta heavy metal -tarjonnasta kiinnostuneille Ratbreed on oiva valinta soittolistalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7+/10

Kappalelista:

1. Escape From the Asylum
2. Hunting High, Reaping Low
3. Decay of the Mind
4. Blaze From Below
5. Gates of Underworld
6. Unhallowed Sleep
7. Mad World
8. Through the Flames
9. I Rule the Ruins (Warlock Cover)

Ratbreed Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Luetuimmat

Uusimmat