Stadion rockin mitat ja elämää reflektoivat sanoitukset – juhla-arvostelussa Alter Bridgen ”AB III”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.10.2020

Yhdysvaltalaisen Alter Bridgen kolmas studioalbumi, ”AB III”, tuli tänään vuosikymmenen ikäiseksi. Vuonna 2003 Mark Tremonti ja Scott Phillips kokivat tilanteen turhauttavaksi Creedin kanssa ja halusivat keskittää energiansa toiseen yhtyeeseen paremman tulevaisuuden toivossa. Tremonti ja Phillips pyysivät mukaan Creedin entisen jäsenen, Brian Marshallin, sekä The Mayfield Fourissa vaikuttaneen Myles Kennedyn. Näin Alter Bridgen tarina sai alkunsa vuoden 2004 alussa, useamman kuukauden ennen kuin Creed julisti hajoavansa.

Intoa ja energiaa kvartetilla selvästi riitti, sillä Alter Bridgen debyyttialbumi julkaistiin jo samaisena vuonna. ”One Day Remains” keräsi sekä myönteistä että negatiivista vastaanottoa mediassa. Vuonna 2007 julkaistu ”Blackbird” keräsi aiempaa enemmän medianedustajien suosiota ja viimeistään kymmenen vuotta sitten julkaistun ”AB III” myötä Alter Bridge sulatti sydämet ja vahvisti asemaansa amerikkalaisen rockin maaperällä.

14 kappaletta sisältävä ”AB III” on rautaisa annos hard rockia. Lyriikoidensa suhteen levy ei ole konseptialbumi, vaan kappaleilla liikutaan erilaisissa teemoissa. ”Ghost Of Days Gone By” on kaihoisa katsaus menneisiin vuosiin, jotka ovat värittyneet nostalgian hunnulla huolettomiksi. ”All Hope Is Gone” -kappaleella vuodatetaan tuntoja siitä, kuinka voi kokea olevansa kahliutunut elämäänsä ja kaipaavansa muutosta. Vastaavasti ”Still Remains” nostaa esiin myrskyävän parisuhteen, jossa erotaan ja palataan toisen luo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten huomata voi, lyriikoiden suhteen ”AB III:lla” liikutaan hyvin erilaisissa maastoissa ja paikoin kiperissä tilanteissa. Koko pitkäsoitto ei ole kuitenkaan paatoksellista pahanolon purkamista, vaan myös toivon pilkahduksia ja iloa on löydettävissä. Nimensä mukaisesti ”Wonderful Life” on ylistys elämälle. ”I Know It Hurts” ja ”Life Must Go On” -kappaleilla muistutetaan elämän tuomista vastoinkäymisistä, mutta kuuntelijaa lohdutetaan, että niiden keskellä ei olla yksin ja niiden yli voidaan päästä. Toivo ja myötätunto ovat tärkeitä voimavaroja, ja niitä Kennedy korostaa empaattisella tulkinnallaan.

Vaikka ”AB III” -albumin sanoitukset kietoutuvat enemmän tai vähemmän elämän tuomien haasteiden puolelle, rakentuu pitkäsoiton soundin perusta teräville riffeille ja virkistäville kitarasooloille sekä mahtipontisesti rokkaavalle äänimaisemalle. Koko albumia leimaa stadion rockin kaltainen kolossaalisuus, jossa kappaleet jylläävät ja kertosäkeistöt nostattavat euforian. Erilasten sävellysten vuoksi kuunteluinto pysyy yllä ja luo kontrastia albumille. ”AB III” on tasaisen vahva kokonaisuus, jolla omiksi suosikeiksini ovat muodostuneet niin ”Isolation”, ”All Hope Is Gone” kuin ”Make It Right”.

”AB III” ei ole albumi, joka olisi kulkenut elämässäni kovin kauan mukana. Kuitenkin tätä juhla-arvostelua varten perehdyin levyyn aiempaa enemmän, ja sain ilokseni huomata, kuinka hyvä kokonaisuus Alter Bridgen kolmas pitkäsoitto onkaan. Erityisesti raskaaseen hard rock -soundiin yhdistetyt, elämää reflektoivat sanoitukset ilahduttivat. Ne toivat hieman mieleen Kennedyn sooloalbumin, vaikka tällä levyllä ei hänen isänsä kuolemaa käsiteltykään. Jos ”AB III” ei ole vielä sinulle tuttu, kannattaa siihen tutustua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:

  1. Slip To The Void
  2. Isolation
  3. Ghost Of Days Gone By
  4. All Hope Is Gone
  5. Still Remains
  6. Make It Right
  7. Wonderful Life
  8. I Know It Hurts
  9. Show Me A Sign
  10. Fallout
  11. Breathe Again
  12. Coeur d’Alena
  13. Life Must Go On
  14. Words Darker Than Their Wings

Alter Bridge Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat