Staind sai uuden albuminsa valmiiksi – julkaisu tapahtuu vuonna 2027

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.5.2026

Yhdysvaltalainen vaihtoehtometalliyhtye Staind on saanut valmiiksi uransa yhdeksännen studioalbumin. Asiasta kertoi yhtyeen kitaristi Mike Mushok tuoreessa haastattelussa “Sonic Temple” -festivaalin yhteydessä.

Mushokin mukaan levy ei kuitenkaan ilmesty vielä tämän vuoden aikana, vaan julkaisu tähtää vuoteen 2027.

“Meillä on uusi levy valmiina. En usko, että se tulee ulos vielä tänä vuonna”, Mushok kommentoi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuleva albumi toimii jatkona vuonna 2023 julkaistulle “Confessions Of The Fallen” -levylle, joka oli yhtyeen ensimmäinen studioalbumi yli vuosikymmeneen. Staindin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa “It’s Been Awhile”, “Outside” ja “So Far Away”.

Yhtyeen laulaja Aaron Lewis on viime vuosina keskittynyt vahvasti myös country-uransa rakentamiseen, mutta Staind on jatkanut aktiivisesti keikkailua ja uuden materiaalin työstämistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy