Stam1na tähdittää Lutakko Liekeissä -festivaalia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.4.2015

Stam1na 2013Kymmenettä kertaa järjestettävän Lutakko Liekeissä -festivaalin pääesiintyjät ovat metalliyhtye Stam1na ja indiepunk-yhtye Disco Ensemble. Kaksipäiväisen tapahtuman esiintyjäkaartiin on tähän mennessä vahvistunut kaiken kaikkiaan 10 yhtyettä, mm. kesällä paluun tekevä 80-luvun post punk -kulttisuuruus Musta Paraati, viime viikolla Jyrockin loppuunmyydyn lauantai-illan päättänyt Lapko ja legendaarisen Love Recordsin materiaaliin pohjaavan levyn pian julkaiseva Asa & Band.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestettävä Lutakko Liekeissä on Tanssisali Lutakon 25-vuotisjuhlavuoden suurin yksittäinen tapahtuma. Erikoiserä 25 euron hintaista kahden päivän lippuja on nyt juhlavuoden kunniaksi myynnissä Jelmun jäsenille. Festivaalin varsinainen lipunmyynti alkaa toukokuussa, jolloin ohjelmisto täydentyy myös ulkomaisilla esiintyjillä.

Sekä Stam1na että Disco Ensemble ovat kuluvan kevään aikana soittaneet loppuunmyydyn keikan Tanssisali Lutakossa, ja molemmat yhtyeet ovat muutaman viime vuoden aikana vakiinnuttaneet asemansa Lutakon yleisön kestosuosikkeina. Disco Ensemble on huhtikuun kiertueellaan juhlistanut 10-vuotiasta ”First Aid Kit” -läpimurtoalbumiaan. Myös Stam1nalla on meneillään juhlavuosi, kun bändin nimeä kantavan debyyttialbumin julkaisusta on tänä vuonna kulunut kymmenen vuotta. Niin Stam1nan kuin Disco Ensemblenkin Lutakko Liekeissä -keikoilla kuullaan laaja otanta materiaalia eri levyiltä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Provinssi-festivaaleilla paluun tekevä Musta Paraati on suomalaisen goottirockin uranuurtaja. Vuonna 1993 menehtyneen alkuperäislaulaja Jore Vastelinin korvaa nykykokoonpanossa Herra Ylppö, muilta osin miehistö on sama kuin vuoden 1983 ”Peilitalossa”-klassikkoalbumilla. Ylppö on looginen jatkumo bändin laulajaksi, sillä Maj Karma -yhtye julkaisi vuonna 2004 levyllisen Mustan paraatin lainakappaleita ja mies on aikaisemmin vieraillut bändin tribuuttikeikan laulajana.

Suomen suosituimpiin rap-artisteihin kuuluvan Asan tuoreella projektilla kohtaavat nykyaika ja 1970-luku, kun ”Love X” -albumin materiaali perustuu legendaarisen Love Recordsin julkaisemaan musiikkiin. Albumilta on julkaistu jo ensimmäinen sinkku ”Mä haluun olla hippi”, joka lainaa Isokynä Lindholmin kappaletta ”Meritaru”.

Vaihtoehtorockia soittava Lapko on tehnyt vahvan paluun uudistuneella ja nelihenkiseksi kasvaneella kokoonpanolla. Uuden kokoonpanon Jyväskylän ensiesiintyminen nähtiin viime viikonloppuna Ilokiven Jyrockissa, jossa bändi soitti loppuunmyydyn lauantain pääesiintyjänä. Lapkon tuorein albumi on helmikuussa julkaistu ”Freedom”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

28.-29.8. Liekeissä soittavat myös hard rock -yhtye Santa Cruz, Disco Ensemblen laulaja Miikka Koiviston elektroninen projekti Hisser, Mustan Paraatin jalanjäljissä post punkia soittava Kuudes silmä, thrash metallia vihaiseen hardcoreen yhdistävä Foreseen sekä rap/metal-hybridi Apina.

Vuonna 2006 ensimmäistä kertaa järjestetyn festivaalin tuottajana alusta asti toiminut Jenna Lahtinen odottaa tulevaa tapahtumaa mielenkiinnolla: ”Viimeksi Herra Ylppö oli Liekeissä vuonna 2009 Maj Karman kanssa. Vähän liiankin ”liekeissä”, sillä seurauksella että putosi lavalta, parin metrin pudotus suoraan asfalttiin. Ylppö satutti kätensä siinä määrin että keikan ja ensiaputeltalla käynnin jälkeen pyysi minua sitomaan kengänauhansa, jotta pääsisi jatkamaan matkaa keskustan baareihin. Toivottavasti tällä kertaa selvitään festareista ilman vammoja.”

Lahtinen siirtyy Liekkien jälkeen Jelmun palveluksesta uusiin haasteisiin: ”Huippua kun ollaan saatu mukaan esim. Asa, Lapko ja Disco Ensemble, joiden kanssa on tullut tehtyä töitä aivan Jelmu-urani alusta saakka. Kiva kun saa päättää duunit Lutakossa ihan parhaassa seurassa.”

Lutakko Liekeissä toteutetaan tänä vuonna Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu ry:n ja Fullsteam Agencyn yhteistyönä. Jelmu aloitti keikkojen järjestämisen Tanssisali Lutakossa vuonna 1990. Kuluneiden 25 vuoden aikana Tanssisali Lutakko on vakiinnuttanut asemansa maan parhaana keikkapaikkana niin artistien kuin yleisönkin mielissä. Yhdistyksen jäsenmaksun maksaa vuosittain yli tuhat musiikinystävää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Juhlavuoden kunniaksi Jelmu tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden ostaa 2 päivän Lutakko Liekeissä -lipun 25 euron tarjoushintaan. Lippua on myynnissä rajoitettu erikoiserä Jelmun nettikaupassa. Festivaalin varsinainen lipunmyynti alkaa toukokuussa, jolloin luvassa on uusia ohjelmajulkistuksia.

Tarjousliput Jelmun jäsenille: www.jelmu.net/lutakko-liekeissa-2015
Jelmun jäseneksi liittyminen: www.jelmu.net/liity-jelmun-jaseneksi

LUTAKKO LIEKEISSÄ 28.-29.8.2015:
STAM1NA, DISCO ENSEMBLE, MUSTA PARAATI, ASA & BAND, LAPKO, SANTA CRUZ, HISSER, KUUDES SILMÄ, FORESEEN, APINA + paljon muita

www.lutakkofestival.com
www.facebook.com/lutakkofestival
www.jelmu.net
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat