Stam1nan albumiin pohjautuva näytelmä saapuu KOM-teatterin uudelle näyttämölle: ”Taival on intiimi ja unenomainen matka”
KOM-teatterin uusi näyttämö avaa vuotensa 2026 kotimaisella kantaesityksellä, kun Tuomo Rämön kirjoittama ja ohjaama Taival saa ensi-iltansa tammikuussa. Teos ammentaa lähtökohtansa metallijätti Stam1nan samannimisen vuoden 2018 albumin sanoituksista, joita tulkitaan näyttämöllä uudessa draamallisessa muodossa.
Teatterin julkaisemassa kuvauksessa esitys nähdään tiiviinä, yhden yön mittaisena kertomuksena perhesuhteista:
”Taival on intiimi ja unenomainen yhden yön matka, jossa vanhempi ja aikuinen lapsi käyvät läpi elämäänsä yrittäessään löytää edes jotain yhteistä arkisten muistojen ja kipeiden asioiden seasta…. Kutsuu pysähtymään niiden tunteiden äärelle, joista usein vaietaan. Vakavien aiheiden rinnalla kulkee myös absurdi huumori ja yllättävä keveys. Mitä tapahtuu, kun kaksi elämän erilleen ajamaa perheenjäsentä joutuu vielä kerran kohtaamaan toisensa kuoleman äärellä?”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Esitys on luonteeltaan tragikomedia, ja sen rooleissa nähdään Tommi Eronen, Isla Mustanoja, Tuuli Paju ja Hanna Raiskinmäki. Musiikista vastaava Antti Hyyrynen – Stam1nan laulaja, kitaristi ja sanoittaja – säveltää ja sovittaa teokseen alkuperäistä äänimaailmaa, joka nivoutuu osaksi lavastettua tarinaa.
Voit lukea lisää aiheesta täällä.
