Status Abnormis – Call Of The Void

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.12.2013

No nyt potkii ja vieläpä maaliin asti. Itselleni entuudestaan täysin tuntematon, aiemmalla julkaisullaan itsensä Infernon kuukauden demobändiksi kammennut Status Abnormis on nimittäin sen verran tiukkaa thrashilla ja konesoundeilla maustettua deathia veivaava kvartetti, notta arvostelijan leuka levähtää heti ensimmäisen minuutin aikana maanrakoon. Ylivieskalaislähtöisen pataljoonan vokalisti Nikke Kukin armoton, jopa pelonsekaisia tunteita aiheuttava, ilmaisu vetää maton alta heti varsinaisen avausraidan, ”Misguided Fearin” alkutahtien aikana. Grindimäistä tuhoa, veikeitä yksityiskohtia ja häikäilemätöntä death’n’groovea yhdistelevä kappale tuntuukin kertovan yhtyeestä kaiken olennaisen. Totta toinen puoli, sillä ainesosat yhdistyvät seuraavien ”Company of Onen” ja ”The Glass Coffinin” aikana varsin hämmentäväksi tuotteeksi – nimenomaan siinä positiivisessa mielessä.

Status Abnormis ymmärtää kontrastin päälle kenties ensiluokkaisemmin kuin yksikään toinen kotimainen omakustannebändi. Ulosanti osataan pitää yhtä aikaa aggressiivisena, tarttuvana ja jopa progressiivisena, ilman ikuisuuksiin jatkuvaa death-möyrinää, miljoonissa huitelevia tempolukemia tai tahallisia ”tapetaan vittu kaikki”-breakdowneja. Elektronisia mausteita käytetään sopivissa määrin, sillä vain tietyissä kohdissa kuulija havahtuu erinomaisiin synasoundivoittoisiin säkeisiin. Parhaimmillaan tämä havaitaan levyn tykinkuulasta, Medeian ja The Black Dahlia Murderin epäsikiölapsesta ”Love This Image”. Mainiona esimerkkinä muuntautumiskyvystä mainittakoon myös seiskaviisu ”Earthanasia”, joka repäisee puolivälin krouvissa itsensä törkeän raskaasta ja hitaasta riffittelystä tuhovoimaiseen, kaoottiseen kakofoniaan. Viimeistään tässä vaiheessa ihastus laajenee myös loisteliaasti onnistuneeseen soundipolitiikkaan, jonka alataajuusvoittoisuus on verrattavissa kreikkalaiseen 2000-luvun kansantalouteen.

Reipas kuusiminuuttinen nimibiisi on kuin valtaisa epilogi seuraavaa työnäytettä varten: murskaavaa instrumentaaliosaamista, kekseliästä sävellyskynää ja death/thrash-genren huomioon ottaen eeppisiin mittasuhteisiin kasvavaa draaman kaarta. Olen myyty. Ja painan play-nappulaa uudelleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Mitäpä tähän enää sanomaan. Häkeltävän kypsä, omaperäinen ja ajan tasalla oleva “Call of the Void” on kenties lupaavin kiekko suomalaiselta metalliyhtyeeltä pitkiin aikoihin. Sanoituksissaankin nykypäivän kulttuurillista käteenvetämistä arvosteleva kvartetti on asian ytimessä. Suuret ja mahtavat levylafkat ohoi: älkää jättäkö tätä timanttia hiomatta. Minä nostan ahterini IKEA:sta ostetulta tietokonetuoliltani ja taputan helvetin komealle esitykselle.